Rocks and more rocks

Hankkimastani Marimekon kunkkukokoisesta Kivet-pussilakanasta on riittänyt hupia pitkäksi aikaa. Minähän tein siitä hieman pienemmän pussilakanan & tyynyliinoja juniorin opiskelijaboksiin ja myöhemmin käytin taustakankaana torkkupeittoon. Koska kangasta oli vielä vähän jäljellä, niin ompelin itselleni leveän paidan.

Virittelin sen roikkumaan takapihan luumupuuhun ottaakseni kuvia ja asu näyttää lähinnä variksenpelätiltä. Seniori tuli juuri katsomaan otoksia ja sanoi "muu-muu". Kehtaanko edes esiintyä julkisesti tämä päällä, jos se antaa mielikuvia lehmästä. Unintended consequences... Jospa siitä tulee siivousmekko.

Löytyy takapihalta muutakin eläimistöä kuin lehmiä, mutta tätä pitää vartavasten hakea, koska se maastoutuu aika hyvin.

Dalai Lama Atlantassa

Lokakuun alussa XIV Dalai Lama tuli käymään Atlantassa ja sen vierailun yhteydessä järjestettiin myös yleisötilaisuus. Ei muuta kuin järjestää itselle vapaapäivä töistä 8.10. ja varata liput kuuntelemaan puhetta The Pillars of Responsible Citizenship in the 21st Century Global Village ja paneelikeskustelua aiheesta Secular Ethics in Education.

Tuo päivä oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohtia minulle. Olen pitänyt Dalai Lamaa hyvin kiintoisana henkilönä, jolla on sanottavaa kaikille riippumatta kunkin uskonnosta tai uskonnottomuudesta ja päästä näkemään hänet ihan oikeasti elävänä oli lähes liikuttavaa. Jokin outo, vahva tunnelataus oli aistittavissa hänen astuessaan estradille. Hän on juuri niin karismaattinen persoona kuin olin kuvitellut ja myös hyvin huumorintajuinen. Suorastaan hilpeä eikä ota itseään liian vakavasti. Hän muistutti minua yhdestä Boo-san´iksi kutsutusta buddhistipapista, jonka tapasin n. 15 v. sitten Japanissa.

Vaikka Dalai Lama on buddhisti, niin uskonnollisuutta ei mitenkään päivän aikana painotettu, sillä sana "secular" oli pääosassa. Puheensa aikana Dalai Lama sanoi, ettei usko ja rukous ole mitään ilman tekoja (Itse asiassa ilmaisi sen vielä hitusen voimakkaammin: "Faith and prayer are nothing. We need action".) Hänen keskeinen sanomansa on ihmisten välinen myötätunto ja väisti kaikki poliittiset kannanotot.

Iltapäivän panelikeskustelussa oli mukana neljä Emory Universityn tutkijaa, jotka esittivät erilaisia tutkimustuloksia ja käytännön kokeiluja myötätuntoon (compassion) liittyen ja onko se opittua vai synnynnäistä ja miten sitä voi lisätä, jos voi. Ennakolta en ollut varma, olisiko tuo anti kovin kiinnostavaa, mutta juupeli! Todella kiintoisa keskustelu!

Lopuksi on myös aivan ehdottomasti mainittava herra nimeltä Richard Moore, jonka Dalai Lama huomasi yleisön joukosta heti aamulla ja jota meni erikseen tervehtimään ja jota kutsui sankarikseen ("He is my hero"). Ennen iltapäiväsession alkamista Richard piti lyhyen puheen, jossa tarkentui, miksi hän oli Dalai Laman sankari. Richard oli sokeutunut 10-vuotiaana v.1972 Pohjois-Irlannissa englantilaissotilaan kumiluodista, mutta ei ollut antanut tuon katkeroittaa elämäänsä. Noin kahdeksan vuotta sitten Richardille oli selvinnyt, kuka häntä ampunut englantilaissotilas oli ja ovat sen jälkeen tavanneet toisensa useaan otteeseen. Richard oli mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja perustanut organisaation nimeltä Children in Crossfire, joka pyrkii auttamaan lapsia konfliktien keskellä. Tuo kaikki kuulostaa kovin sokerikuorrutetulta tässä lyhyessä selostuksessa, mutta mies ei tosiaan ollut mikään kermakakku. Hän sanoi todenneensa, että vihan pitäminen sisällään on kuin se, että juo maljan myrkkyä ja odottaa, että toinen henkilö kuolee. Se toinen henkilö viittaa kinttaalla ja itseä asia kalvaa eli mitään ei ole voitettu.

Ja vihonviimeiseksi vielä itse ottama kuva tilaisuudesta.

Kukkakaaliriisiä

Muutama päivä sitten sattui silmiini kukkakaaliriisistä kertova artikkeli ja jutun yhteydessä annettiin myös simppeli ja kiinnostava resepti. Kun sitten tuli aika kokeilla tuota, en tietenkään enää muistanut, missä olin ohjeen nähnyt. Tuo ei kuitenkaan paljon haitannut, sillä kukkakaalin raastaminen riisimäiseksi oli sentään jäänyt mieleen. Sen verran muistan ohjeesta, että sinä myös ehdotettiin kukkakaalin esikypsentämistä mikrossa (taisi olla ennen raastamista, mutta voin olla väärässä).

Raastetusta kukkakaalista syntyy risottomainen ruoka ja juupeli, se oli hyvää! Ja minä en edes kovasti perusta keitetystä kukkakaalista, vaan syön sen mieluimmin raakana. Johtuu varmaan siitä, että yleensä saa höyrytettyä tai vedessä keitettyä kukkakaalia, jossa ei ole mitään mausteita mukana ja se vasta on pliisua ruokaa puhumattakaan, että usein liian pehmeää. Saisi ainakin olla al dente!

Ja sitten itse asiaan. Ohjeeni on aika summittainen, mutta ei tämä tosiaan tarkkoja mittoja vaadikaan:

Käytin kokeiluuni vajaan puolikkaan kukkakaalin, jonka raastoin raakana. Muina lisukkeina oli murskattua valkosipulia, pieneksi pilkottua keltaista ja punaista paprikaa ja jalapenopippuria, rosmariinia, oreganoa, persiljaa ja suolaa.

Keitin ensin vihannekset oliiviöljyssä ja loppuvaiheessa lisäsin yrtit ja suolan. Lisäsin myös tilkan vettä, koska oma keitokseni näytti kuivahtavan ennenkuin olisin saanut kaiken kypsäksi. Itse keittoaika ei kuitenkaan ole kovin pitkä, kun vihannekset ovat jokseenkin riisinjyvän kokoisia. Ja sitten ei muuta kuin tarjolle. Nälästä riippuen tuo voi olla pääruoka tai lisuke; pääruokana tosin aika kevyt, mutta sehän ei aina haittaa.

Tähän "risottoon" voi lisätä, mitä itse haluaa: sipulia, selleriä, pinaattia tai muuta vihreää... Suosittelen aivan vilpittomästi.

Guacamole & Oktoberfest

Meidän Westside 109 futiskannattajat kokoontuivat yhden jäsenen luona viikko sitten osin Oktoberfesttunnelmissa ja osin katsomaan Atlanta Silverbacksien poispeliä. Tämä nimenomainen jäsen innostuu aina välillä tekemään olutta ja nyt hänellä oli valmiina Alaskan Amberia; sepä olikin muuten todella hyvää. Sellaista pehmeän leppeää ja antoi hyvän pohjan Oktoberfestille. Me muut toimme, mitä parhaaksi katsoimme ja minun kylmälaukusta löytyi guacamolea ja pitachipsejä sekä minituulihattuja lohitäytteellä. Hyvin tekivät kauppansa.


Guacamole on niitä aika mainioita dippejä helppotekoisuutensa takia. Se on myös näppärä lisukkeena lautasenreunalla jonkin muun sopivan ruoan kera tai vaikka levitteenä leivän päällä. Yleensä ostan niitä tavallisia pieniä tummia avokadoja, mutta nyt päätin kokeilla SlimCadoa, joka on iso, sileämpikuorinen ja väriltään kirkkaammanvihreä. Ohje on pitkälti perua Food Networkin kokoelmista.




1 ½ SlimCadoa (tai 3 tavallista avokadoa)
Yhden limetin mehu
½ tl suolaa
½ tl kuminaa
½ tl cayennepippuria
½ sipulia hienonnettuna
½ jalapenopippuri (joko ihan pieneksi pilkottuna tai tehdä kuin minä: raastaa sen "Microplanella". Poista siemenet ennen pilkkomista)
2 pienehköä tomaattia, poista siemenet ja pilko
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl silputtua korianteria (tai persiljaa, ellei pidä korianterin mausta)

Sekoita limettimehu ja avokado ja muhenna kokkareiseksi (tästä ei tosiaan ole tarkoitus tehdä mitään vauvanruoansileää) ja lisää samaan syssyyn suola, kumina ja cayennepippuri. Lisää sipuli, jalapenopippuri, tomaatit ja valkosipuli varovasti sekoittaen. Koristele korianterilla/persiljalla. Anna maustua noin tunnin verran ja nauti.

Limettimehun ja jalapenopippurin määriä voi muutella maun mukaan.

Tein myös pellillisen pieniä tuulihattuja, jotka tässä vielä odottavat täyttämistä. Pakasteesta löytyi orpo pieni lohifileenpalanen, jonka kypsensin, hienonsin ja sekoitin majoneesin, wasabikastikkeen ja mausteiden kera - siitäpä syntyi täyte. Aika hilkulla oli täytteen riittävyys, mutta kyllä siitä hyvä tuli.

Ihan kivat pippalot, mutta ei riittänyt tuomaan voittoa Silverbackseille.

Minä tykkään leivästä!

Ihan kaikenlaisesta leivästä. Etenkin vastaleivotusta, mutta kyllä näkkärikin maistuu, kun sille päälle satun.

Laitoin myöhään eilen illalla taikinan kohoamaan (sellaisen simppelin löysähkön, jota ei juuri vaivata), sillä tuli hinku saada aamukahvin kanssa pitkästä aikaa lämmintä leipää. Nesteeksi maitoa, koska oli vähän jäljellä ja se olisi menossa vanhaksi, ellei sille pian keksisi muuta käyttöä. Jauhoina pelkkää vehnää ja sitten auringonkukansiemeniä makua & rousketta antamaan. Kerrankin osasin laittaa riittävästi suolaa; tuskin sitä niin paljon on, että kenenkään verenpaine nousisi, mutta maistuu sentään sopivasti.

Leivoin neljä pientä vuokaleipää, koska taikina tosiaan oli niin pehmeää, ettei se muuten pysyisi muodossa. Minulla on "nelikoloinen" kivivuoka; samaa materiaalia kuin pizzakivet ja se on aika mainio moneen käyttöön. Tuli kerran hankittua, kun minut oli pyydetty Pampered Chef -kutsuille. Vähän kuin Tupperware-kutsut ja on nolo mennä eikä sitten ostaa mitään, vaikkei mukamas mitään pakkoa ole. Onneksi tuo ei ollut hirveän kallis - siinä $20 - ja on saanut jonkinverran käyttöäkin. Siitä tuollainen kivitavara on mukava, että leivän pinta saa hyvän värin.

Ja nyt on napa täynnä leipää ja olo leppoisan hyväntuulinen!

Savannah, GA

Oli kulunut lähes vuosi edellisestä Savannahin-matkasta eikä varmaan olisi nyt tullut muuten käytyä, mutta saimme vieraan Japanista ja Savannah oli ollut hänen toivelistallaan. Koska tuonne on meiltä neljän tunnin ajomatka, niin sen pystyy mahduttamaan yhteen viikonloppuun. Paljon tietysti jää sieltä näkemättä, mutta pikapyrähdys antaa sellaisen nälän, että on kiva sitten tulla uudestaan.

Ilmojen suhteen onnisti, koska Atlantan lauantainen sade odotti myöhäiseen iltaan ennenkuin saavutti rannikon ja me olimme jo ehtineet käydä Fort Pulaskin linnoituksella hikoilemassa - kolme ensimmäistä kuvaa on sieltä - ja kierrellä kaupungilla ennenkuin kuulimme pisartelun. Siinä vaiheessa istuimme jo mukavasti hotellimme katetulla terassilla nauttimassa lasillisen sangriaa.

Hankin pari viikkoa sitten uuden kameran. Minulla oli 80-luvulla oikein hieno Nikon ja olisi se olemassa edelleen, mutta eipä nyt enää tänä digiaikana ole ollut käytössä pitkään aikaan, Nyt viimeksi - ja jo kuutisen vuotta - minulla on ollut Canonin laite, joka on sinänsä näppärä ja kuvalaatu minun tarpeisiini periaatteessa riittävä. Mutta, mutta... Himoitsin oikeaa digi-järjestelmäkameraa ja valinta oli hirveän vaikea. Vaihtoehtoina kaksi Canonia, joista ehdin lukea erinäisiä arvosteluja ja vertailuja ja käydä kaupassa hypistelemässä molempia useaan otteeseen. Lopulta 60D otti pitemmän korren ja tämä Savannahinmatka oli ensimmäinen kerta, jolloin se pääsi varsinaisesti käytttöön. Lauantaina tuolla Fort Pulaskissa näppäilin koko joukon kuvia ja olin tuloksiin oikein tyytyväinen, vaikken vielä kokeillut kaikkia (...) kameran säätöjä. On vielä oppimista, mistä mitäkin löytää, mutta kyllä se siitä. Kärsivällisyyttä! Blogikuvista osa on uudella ja osa vanhalla kameralla otettuja, mutta eroa tuskin huomaa, koska tähän olen ladannut "kevyemmät" versiot kuvista.

Koska kerran olimme rannikolla, niin piti toki saada nauttia tuoreista merenelävistä. Ostereita teki mieli. Slurps!

Savannah herää henkiin viikonlopun iltoina ja väkeä on kuin pipoa. Tietysti kaupunkilaiset ottavat kaiken irti paikkakunnan kummitusmaineesta ja iltahämärissä tarinat paranevat. Me emme ainakaan tietääksemme kohdanneet ainoatakaan yliluonnollista olentoa tällä reissulla; pelkästään hyväntuulisia viikonlopunviettäjiä.

Meidän hotelli oli ihan joen rannalla ja vieläpä kuudennen kerroksen huoneemme ikkunat sen suuntaan. Saimme ihailla usean rahtilaivan lipumista joko Savannahin satamaan tai sieltä pois. Yhden laivan komentosillan ovella näin merimiehen, ties vaikka olisi ollut kippari. Vilkutin hänelle ikkunastamme ja sain innokkaan vastavilkutuksen. Miehellä näytti olevan kiikari ja sitä paitsi olimme suunnilleen samalla korkeudella. "Bon voyage, random sailor!"

Tähän loppuun vielä pari kuvaa yhdestä pikkupuistosta, joita Savannahissa on vaikka kuinka monta. En koskaan saa kyllikseni "Spanish mossista", jota kasvaa joka puun oksilla.

Aijai, kohta pitää päästä uudestaan, sillä siinä sitä vasta on valokuvauksellinen kaupunki.

Dirty South Rollerderby

Pitkästä aikaa varasin liput Atlantan paikallisten rullaluistelijoiden kisoja katsomaan. Lauantaina kohtaavat ensin pronssiottelussa eli ns. Grudge Matchissä Sake Tuyas - Apocalypstix ja sen jälkeen kirkkaimmasta mitalista taistelevat Denim Demons - Toxic Shocks. Jos joku kuvittelee, että tässä mennään leppoisasti kuin matkaluistelijat järvenjäällä, niin ei todellakaan. Käytössä ovat kyynärpäät ja olkapäät ja vauhtia piisaa, kun tytöt sujahtelevat pienehkössä ringissä kuin hamsterit. Minä en ymmärrä pistelaskusta yhtään mitään, mutta tunnelman takia tuonne mennään. Tai ainakin minä.

Koko kokemus on niin absurdi. Jos joukkueiden nimet ovat jotensakin jänniä, niin samaa sarjaa ovat kilpailijoidenkin: mm. Jackie O´Sassin, Tart Breaker, Canna Whoopass, Sissy Splaysek, Tagher Lily, Hate Ashbury... Ulkonäöltään ne naiset ovat sellaisia "take-no-prisoners", ettet haluaisi pimeällä kujalla kohdata. Toisekseen kisat järjestetään Yaarab temppelissä ja ne yaarabit taas ovat rappareita. Melkoinen vastakkainasettelu, kun yhtäällä 7-kymppiset miehet (ne yaarabit) myyvät kansalle hotdogeja ja kisailijat ovat pukeutuneet aika provosoivasti verkkosukkiin, tiukkoihin shortseihin, kyynärsuojiin ja kypäriin. Ja itse melkein miettii, mistä löytää pommisuojan.