Team Xtreme - kansanterveysvalistus jatkuu...

Muutama viikko sitten kirjoitin meidän työpaikalla alkaneesta kymmenen viikon terveys/kunnonkohennuskamppanjasta. Nyt ollaan päästy jo yli puolenvälin ja enää olisi neljä viikkoa jäljellä. Vaikea sanoa, olenko merkittävästi petrannut elintapojani, mutta se Team Xtreme-urheilupaitani on kyllä kulunut käytössä eli en nyt ole läskiksikään lyönyt. Tähän kamppanjaan liittyen sain viikko sitten ohjeet täällä hyvin suositun Dr Ozin kolmen päivän "puhdistukselle".

Ohessa ne ohjeet, jotka ovat hitusen ylimalkaiset, mutta niillä pärjää. Tämä ei ole mikään paasto, vaan tarkoitettu lähinnä saamaan kuona-aineet liikkeelle. Ummetuksesta ei tarvitse tämän aikana kärsiä, sanoo nimim. Puolentoista päivän kokemuksella... Hehheh!

Tätä kirjoittaessa olen juuri kipannut kiduksiini toisen päivän lounasjuoman ja tunnen itseni Mupettien Kermit-sammakoksi, sillä niin on vihreää se cocktail. Ihan hyvää sinänsä - etenkin kun eilisestä viisastuneena en laittanut kuin kaksi sellerinvartta tehosekoittajaan (ja myös viipaloin ne paljon pienemmiksi) ja siitä huolimatta tuosta tulee lähes kaksinkertainen määrä (7-8 dl)  juomaa verrattuna aamiais- ja illallisherkkuihin. Ne kaksi ylimääräistä selleripötköä söin siinä sivussa, sillä jotakin pureksittavaakin tekee mieli, vaikkei tämä kuuri kestä kuin kolme päivää.

Vaikka tuo kirpeänvihreä lounasjuoma onkin noista kolmesta esteettisesti kaunein, sillä toiset muuttuvat epämääräisen vihertävän-ruskeiksi mömmöiksi, niin maultaan pidän kyllä kuitenkin enemmän aamiaisesta ja illallisesta.

Yläpuolella aamiainen ennen ja jälkeen sekoittamisen ja alla illallinen. Tehosekoitetut mustikat tekevät iltajuoman suorastaan törkyisen näköiseksi eivätkä kale jne. lehdet asiaa juuri auta, mutta makua kehun.

Pääosin olen noudattanut Ozin ohjeita, mutta pellavansiementen tilalla olen käyttänyt chiasiemeniä, koska minulla niitä on, vadelmat vaihtuivat mansikoihin, koska ensinmainittuja ei ollut kaupassa (vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisin voinut löytää niitä pakastettuina) ja pelkkä kale on minulla "kale-sun-muu-vastaava-vihreä-lehti" -sekoitus.

Uteliaisuuttani luin netistä toisten kokemuksia ja kommentteja. Tätä pidetään melko kalliina metodina. Dr Oz on kuulemma sanonut 16 taalaa päivässä; omia kulujani en laskenut, mutta monet sanoivat, että yli menee. Lounasjuomasta eivät monet pitäneet, mutta voi olla myös osin kyse tehosekoittimen käyttötavasta, sillä ainekset pitäisi saada todella sileiksi – kuin lastenruokaa, sillä muuten sellerit raapivat suuta. Valitettiin myös ohjeiden ylimalkaisuudesta ja siitä olen samaa mieltä: kun sanotaan ”yksi kurkku”, niin minkäkokoinen kurkku?? Pitääkö lehtivihannekset tunkea tiiviisti mittamukiin vai keveästi asettaa. Siinä mielessä olisi parempi käyttää painoja. Jotkut myös halusivat pureksia ruokaa, sillä pelkkä juominen – vaikkei enempää kuin kolme päivää – alkoi käydä nopeasti vanhaksi. Lounasjuoman suuri sellerimäärä myös oudoksutti ja sitä halutti mieluimmin syödä erikseen kuin juoda. Joku itse asiassa sanoikin, ettei kauheasti pidä ruokasekoituksista, vaan syö ainekset mieluimmin "omana itsenään". Ei kai mikään estäisi tekemästä juuri sitä. Voisin hyvin kuvitella jatkossa  korvaavani yhden päivittäisen aterian jollakin näistä juomista (tai niiden ainesosilla jättämällä myllytyksen pois), mutta tuskin enempää. Ehkä vielä pari päivää tulee tehtyä juuri niin, sillä jämiä kyllä varmasti on huomisenkin jälkeen.

Kiintoisa kokeilu kaikenkaikkiaan.

A Thousand Kisses Deep

Leonard Cohen ei yhtään liioitellut sanoessaan eilisiltaisen Atlantan-konserttinsa alussa, että tulevat antamaan kaikkensa. Puitteet olivat myös upeat, sillä  Fox Theatre oli juuri omiaan tälle tulkitsijalle ja hänen taustajoukoilleen.

Olin ollut niin kade, kun kuulin viime vuonna, että Cohen konsertoisi Helsingissä osana Old Ideas-kiertuettaan enkä siinä vaiheessa ollut löytänyt yhtään esiintymistä tällä mantereella. Tammikuussa onneni kääntyi ja kuulin maaliskuisesta pysähdyksestä Atlantassa. Varasin heti liput ja tuskin maltoin odottaa näitä kahta kuukautta.

Mahtaako Leonard Cohen olla tutumpi Euroopassa kuin täällä vai oliko minun otantani vaan kovin rajoittunut? Kysyin muutamilta eri-ikäisiltä työkavereilta Cohenista eikä mies ollut kenenkään rekisterissä. Hmmh. En nyt kuitenkaan ollut ihan ainoa Atlantassa, joka tuli konserttiin. Ei ollut aivan loppuunmyyty, muttei paljon puuttunutkaan.

En toden totta pettynyt, sillä Cohen esiintyi yhteensä kolme tuntia mukanalukien reilu encore-osuus (plus vielä väliaika tuon päälle). Taustamuusikot ja -laulajat olivat myös erinomaiset. Yksi laulajista esitti Alexandra Leaving´in, joka oli minulle outo kappale (tai ehken vaan ollut koskaan kuullut niin kirkasäänistä versiota), mutta se oli upea. Illan tarjonta sisälsi sekä uutta että vanhaa materiaalia mukavana yhdistelmänä.

Cohenin sanoituksilla on vähän synkkä maine; mies tietää sen itsekin ja laski siitä leikkiä. "Lighten up, Cohen!", hän kertoi turhaan sanovansa peilikuvalleen.

Pyydän anteeksi kuvien laatua: itse kännykän kameralla näpättyjä...

Yksi on joukosta poissa

Hyvästi Kaija! (huhtikuu 2002 - maaliskuu 2013)

Että osaakin tuntua tänään kurjalta. Ensimmäinen lemmikkini ikinä jahtaa nyt hiiriä uusissa maisemissa. Tyttö ehti olla meillä lähes 11 vuotta ; tuossa ajassa sen seuraan ja tapoihin tottui ja nyt on ikävä. Kaijalla oli vakionurkka meidän sängyllä ja haen sitä sieltä varmaan vielä kauan. Nyt se sai hautapaikan ison tammen katveesta tonttimme reunalta.

Iloinen mieli

Löydän tuon tuosta itsestäni äitini piirteitä eikä se välttämättä ole huono asia, sillä minulla oli aivan mainio äiti. Äiti piti mm. astioista ja mielellään täydensi valikoimiaan, kun uusia kiintoisia sarjoja tuli myyntiin. Suosiossa olivat erityisesti muutamat Arabian tuotteet. Etteivät nurkat vallan täyttyisi, astioita vietiin mökille ja sitten, kun me lapset lensimme pesästä, niin saimme mukaamme hyvänlaiset satsit posliinia ja lasia ja myöhemmin pääsimme perimään loput. Minulla oli onni saada esim. Valencia-sarjan lautasia ja kulhoja ja ne ovat upeita, jos mitkä.

Minkäs siis geenistölleen mahtaa. Olen huomannut pitäväni erityisesti pienistä kulhoista. Nimenomaan uniikkisavitavaroista, riisikupeista, pienistä soijakastikelautasista (sushikattauksen osana), nuudelikulhoista jne. Välillä ovat ihan alkuperäistarkoitusta vastaavassa käytössä ja välillä ihan muussa tarpeesta riippuen. En ole kranttu. Japanilaisilla on todella nättejä tuotteita ja silmäni bongaa niitä kaupassa aikä näppärästi. Onneksi meidän nuori mies on aloittamassa opiskelijan taivaltaan syksyllä ja sen myötä pikkuhiljaa alkaa tarvita keittiösälää, sillä olen huomannut hänen syövän ainakin toisinaan. Siispä voin sitten ruveta tyhjentämään omia nurkkia, jotta saan tilaa uusille. Ei hän varmaan pane pahakseen. Luonnon kiertokulkua.

Minun suosikkikauppani on aina ehdotomasti TJ Maxx, josta löytää vaikka mitä vaatetta, peittoa, tyynyä, kenkiä, pieniä huonekaluja, mattoja, kodin tavaroita: laseja, astioita, kattiloita, jopa ruokia. Kun viimeksi kävin, niin löysin nämä kaksi kuppia. Juuri sopivat aamiaismuroille. Ja eivät ne sinne kauppaan jääneet, kun olivat niin vastustamattoman hyväntuulisia. Made in Japan - kuinkas ollakaan. Eikä hintaakaan kuin muutama dollari.

Kunhan päästään toukokuun lopulle, niin yritän mahduttaa aikatauluuni käynnin Decatur Arts Festival´illa, joka järjestetään joka vuosi tässä lähistöllä. Vaikkei sieltä mitään tarttuisi mukaan, niin se on ehdottomasti pällistelyn arvoinen kohde. Mukana on kymmenittäin eri alojen taiteilijoita (mm. savitavaraa) ja tuotteet korkeatasoisia. Ainoa syy, miksen ole ostanut kuin muutaman pienen savikupin sieltä ennen, on ihan joidenkin ihanien esineiden koko. Jotkut puutarhakoristeet ovat kertakaikkiaan liian isoja mahtumaan autooni. Säästyvätpä nekin rahat. Katsotaan, miten tänä vuonna käy... Siitä lisää aikanaan.