Nautitaan "talvesta"

Pakkasten, lumen ja jään jälkeen olemme saaneet nauttia tämän viikonlopun suorastaan lämpimistä säistä. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä talvisin ilmat muuttuvat täällä ääripäästä toiseen lyhyen ajan sisällä. Se kylmä ääripää vain alkoi normaalia varhemmin ja sitä tuntuu piisanneen pitempään. Ja varmaan saadaan taas kohta uusinta.

Eilen lauantaina aurinko kuitenkin paistoi heti keväisesti ja asteet kipusivat kahteenkymmeneen. Saatuani sisäsiivoukset tehtyä siirryin kodin seinien ulkopuolelle ja ryhdyin haravoimaan lehtiä pihalla. Tapaan parin vuoden välein vuokrata roskalavan, jonne saan näppärästi nuo pihajätteet kärrättyä ja vaikkei viime kerrasta ole vuottakaan, niin rupesin katsomaan pihannurkkaan nousevaa kasaa sillä silmällä, ettei seuraavaa vuokrauskertaa ehkä kannata jättää kovin pitkälle tulevaisuuteen. Vaikkei meillä ole mikään suurensuuri tontti, niin sillä on sekalainen seurakunta puita, mm. useita isoja tammia ja täkäläisissä tammissa on isot peltimäiset lehdet, jotka ovat hitaita maatumaan.

Oli miten oli, ulkona oli todella kiva touhuta, kun kerran säät sen niin hyvin sallivat. Haravoidessani katselin takapihaa ja muistelin, miten olen pelannut siellä juniorin kanssa futista monet monituiset kerrat. Kaverin taidot ovat tosin kehittyneet nopeammin kuin minun (toisaalta on hän treenannutkin minua enemmän ja ehkä sai paremmat geenitkin), mutta siitä huolimatta minut kelpuutettiin mukaan. Paremman puutteessa.

Nyt on sitten sunnuntai ja taivas pilvessä. Asteita aamukahviaikaan 11 oC. Ei taida tulla aivan yhtä nätti ja lämmin päivä kuin eilen, mutta tuskin pakkasiakaan on luvassa; ripaus sadetta ehkä kuitenkin.

Erinäisiä syntymäpäiviä

Tammikuu on syntymäpäivien aikaa, koska 2/3 ydinperheestämme juhlii silloin eli Juniorin lisäksi myös Seniori. Heillä on tasan viikko väliä, mutta osuvat eri horoskooppimerkkeihin - eläköön se pieni ero! Suom. huom. minä ja poikani jaamme saman kiinalaisen horoskooppimerkin eli jokin yhdysside meilläkin. Yritin pähkäillä, miten miehiä parhaiten juhlistaa ja ajatus rupesi pyörimään Mäkkäriä korkealentoisemman ruoan suuntaan. Osansa tuolla varmasti Ya-Ya Sisterhood -kaverini Rouvan Varsinais-Suomesta yksityiskohtaisilla ja kuvin varustelluilla ruokablogikirjoituksilla. Nyt tosin halusin toisten suoriutua kokkauksesta ja varasin meille pöydän muutama vuosi sitten metropolissamme avatusta ja paljon kehuja saaneesta brasilialaisravintola Fogo de Chaosta.

Tässä minun "Men in Black" ennen kokemusta. Palasimme yhtä hyväkuntoisina ja erinomaisen hyvinravittuina ja tyytyväisinä. Ruoka  tyydytti gastronomiset odotuksemme ja luulenpa, että meille tulevat korkeantason valtiovieraat viedään jatkossa samaiseen ravintolaan... Seniori kehui ruoan lisäksi myös maistamaansa tummaa brassiolutta ja Juniori sai napansa täyteen lammasta, joka sattuu muutenkin olemaan hänen suosikkiaan. Ruokajuomaksi otin Seniorin kanssa viinurin suosituksesta lasillisen brasilialaista punkkua (aika kepeää, mutta sopi hyvin erilaisten lihojen kyytipojaksi). Kyllä nyt kelpaa!

Maanjäristysvauva

Nyt juuri eletään poikani 16-vuotissynttäreiden aattoa. Hän jakaa tammikuun 17. sellaisten merkkihenkilöiden kuin isosetänsä, Al Caponen ja Benjamin Franklinin kanssa. Koska Martin Luther King Jr:n muistopäivä myös osuu samaan ajankohtaan, niin saa vielä vapaapäivän kaupanpäälle. Vapaapäivistä ei tosin viime aikoina ole ollut puutetta, koska loppujen lopuksi säät aiheuttivat sen, että koulut olivat kiinni koko kuluneen viikon.

Syntymäpäivien lisäksi 17.1. on jäänyt mieleen luonnonmullistusten johdosta. Tasan vuotta ennen pojan maailmaantuloa tapahtui Los Angelesin maanjäristys ja v. 1995 Kobessa rymisteli sitäkin pahemmin. Aikaeron takia saimme tietää Koben tapahtumista täällä 16. päivän iltana ja koska sekä minulla että miehelläni oli siihen aikaan lähisukulaisia Kobessa, jännäsimme tietoja heidän hyvinvoinnistaan (onneksi kaikki hyvin!). Tätini on sitä mieltä, että pojan synnytys sai lisävauhtia järistysuutisten takia. Tiedä häntä, mutta voihan ajatella, että maailma mullistui monella tavalla sinä päivänä - sekä hyvässä että huonossa. Meidän poika joka tapauksessa tupsahti maailmaan kuin korkki shamppanjapullosta. Onnea poika!

Hätätila

Talvimyrskyt ovat riepotelleet planeettaamme oikein kunnolla viime viikkoina ja jopa me täällä normaalisti vähempi lumisilla leveysasteilla olemme saaneet osamme. Olin tosin varoittanut perheemme miesväkeä kylmästä talvesta jo aikaisemmin, sillä Siperiantiikerivastineemme oli kehittänyt itselleen niin tuuhean talviturkin, ettei muuta voinut olla odotettavissa. Muutamia lumihippusia tuli jo pari viikkoa ennen joulua, mikä on sangen varhaista. Eilisiltana saimme sitten enemmänkin katetta maahan, mutta minään yllätyksenä se ei tullut, sillä sääprofeettojen ennustukset osuivat aivan oikeaan. Osavaltiomme kuvernööri julisti tänne hätätilan jo hyvissä ajoin, jotta kaikki osaavat varautua ja jotta liittovaltiolta sitten heruisi sujuvasti hynää auttamaan vahinkojen korjaamisessa. Noin Suomineidon näkökulmasta tuntui tosin hätävaran liioittelulta, mutta kaikkeen tottuu. Maassa maan tavalla ja osavaltiossa osavaltion.

Ainakin meidän piirikunnan kouluvuoteen lisätään kaksi ns lumipäivää eli jos koulut joudutaan sulkemaan lumentulon takia talvella, niin sitten keväällä noina päivinä on koulua ja ellei, niin sitten ne päivät ovat vapaata. Tätä menoa molemmat päivät käytetään heti kättelyssä, sillä tänään ja huomenna koululaiset pääsevät nauttimaan pulkkamäistä ja lumisotasista. Ensimmäistä kertaa koen myös sen, että työnantajani sulkee puljun eikä pelkästään päiväksi vaan peräti kahdeksi. Toisaalta ihan viisasta, sillä tiet ovat jään peitossa. Lumen kanssa vielä pärjäisi, mutta jäällä on kenkumpi ilman talvirenkaita. Työmatkaakin on parikymmentä kilsaa suuntaansa... Onneksi kotona on lämmintä, ruokaa riittää ja seura on hyvää!.

Bring It! - I´m here to make it real

Kuluneen syksyn aikana olen tainnut suunnilleen kyllästyttää lähimmäiseni P90X:ään liittyvillä jutuilla. Olen vuolaasti kehuskellut aikaisilla aamuheräämisilläni kello viideltä alkavalle liikuntatunnille viidesti viikossa ja sillä, miten jouluaattona sain 13 viikon kurssin loppuun ja olen nyt "a P90X grad". Olen ihan oikeasti pollea, vaikkei se liikuttaisi ketään muuta enkä yhtään häpeä. Asiaan kuuluu, että jatkan nyt heti perään toista kierrosta ja olen saanut perheen herrankin houkuteltua mukaan. Kaveri on roikkunut mukana jo viisi viikkoa eikä taida enää uskaltaa lopettaa...

Minulle koko P90X oli tuikituntematonta vielä syyskuussa ennenkuin satuin tapaamaan valmentaja Matt´in ja ilmoittauduin kurssille. Se on todella osoittautunut nappijutuksi minulle. Meitä on puolentusinan vakioporukka, joka kokoontuu uskollisesti joka arkiaamu vetämään leukoja, nostamaan puntteja, hyppimään, potkimaan, nyrkkeilemään, venyttelemään jne ja noin yleisesti kannustamaan toisiamme. Frustraatiot purkautuvat suunnilleen yhtä hyvin kuin kahden vuoden takaisessa sisäfutiksessa. Hiki virtaa, mutta en ole niin leidi, ettenkö voisi oikeasti hikoilla. Täällä Syvässä Etelässä ns. hyvät naiset eivät "sweat" vaan "glisten" eli se siitä yrityksestä kuulua hyvien naisten joukkoon.

6.1. oli tilaisuus osallistua Mr. P90X:n eli Tony Hortonin Bring It -turneeseen Atlantassa. Matt sai houkuteltua herraani lukuunottamatta koko vakioporukan mukaan. Pelkäsin tilaisuuden olevan täynnä herätysjuhlien hurmosta; sanalla sanoen "cheesy", mutta itse asiassa tunnelma oli hyvällä tavalla innostunut noin kolmensadan osallistujan joukossa ja Tonyn koomikkotausta näkyi hilpeästi. Osasin kyllä odottaa jonkinsortin liikuntatuokiotakin ja olin pukeutunut asianmukaisesti, mutten arvannut Tonyn vetävän tunnin mittaista "ei-tekosyitä"-kuntoilua. Ja taas virtasi hiki - "sweat", ei "glisten". Tunsin saaneeni vastinetta $20 osallistumismaksulle, joka sisälsi myös Tonyn Bring It -kirjan (johon sain nimmarin!!!). Ohessa hitusen epäselvä (shaken, not stirred) kuva Suomineidosta ja Tonysta, yksi Matt`ista ja Tonysta ja viimeisenä osa meidän porukasta eli Suomineito, John ja Carol.

Surreaali olo - osa 2

Pari päivän tauon jälkeen surreaali olo jatkui. Nyt ei tosin ollut kyseessä mikään Dali-uusinta, vaan se, että palasimme töihin  leppoisan reilun viikon joululoman jälkeen ja samalla vaihdoin ihkauusiin tehtäviin. Olen ollut nykyisen työnantajan palveluksessa 11½ vuotta - miten lojaalia tai mielikuvituksetonta katsantokannasta riippuen - ja siitä jotakuinkin koko ajan kirjanpidossa. Lokakuussa minulle yllättäen tarjottiin tilaisuutta siirtyä osto-osastolle ja yhden viikonlopun yli mietittyäni päätin hyväksyä tarjouksen. Eilisen päivän,  - joka virallisesti oli vielä lomapäivä - vietin töissä siivoamalla vanhaa työhuonettani ja muuttamalla uuteen "cubicleen", joka itse asiassa on sama, jossa olin vuosia sitten. Tuntui kuin olisin katkaissut napanuoran entiseen elämään.

Tänä aamuna istuin kuin orpo piru uudessa paikassani ja yritin saada jonkinmoista otetta hyökyaallosta. Tietokoneelle tulvi outoja sähköposteja tuntemattomilta ihmisiltä asioista, joista minulla ei oikeastaan ollut mitään tietoa. Vietin aikaa käymällä läpi uusia tehtäviäni ja tunsin rämpiväni ympyrää suossa. Ihastelin, miten sitä voikin siirtyä noin kymmenen askeleen päähän, mutta samalla kuin toiseen maailmaan, vaikka kirjanpito ja osto-osasto ovatkin hyvin läheisessä kanssakäymisessä. Yhtä hyvin olisin voinut aloittaa vallan uudessa firmassa.

Kaikesta huolimatta olo on hyvin positiivinen ja odotan kiinnostuneena, että pikkuhiljaa rupean pääsemään jutun juonesta kiinni. Uusi vuosi, uudet kujeet.

Surreaali olo

Raahasin tänään perheen kaksi miestä katsomaan Salvador Dalin "myöhempien vuosien" näyttelyä; olin itse käynyt jo kertaalleen muutama päivä sitten ja olin sitä mieltä, ettei pieni kulttuuriannos tekisi pahaa heillekään.

Häpeä tunnustaa, mutten ole muistaakseni ennen nähnyt Dalin töitä käsikopelomitan päästä. Nyt olen. Olin erityisen tyytyväinen, että ns. valuva Camembert-kellotaulu (Persistence of Memory) oli yhtenä esillä. Se yllätti minut pienellä koollaan. Toista ääripäätä esitti sitten Christ of St. John of the Cross. Tauluja on jännä katsoa, sillä juuri, kun luuli nähneensä ja sulattaneensa kaikki yksityiskohdat, silmiin sattui vielä jokin pikkujuju. Maalausten lisäksi tarjolla oli myös valokuvia, joista suosikkini oli Atomicus lentävine kissoineen (kuinkas ollakaan) ja kuvasarja seitsemästä alastomasta naisesta, jotka aseteltiin pääkallomalliin. Ellei tuota ole nähnyt, niin se vaatii vähän mielikuvitusta, mutta lopputulos on aika... hmmh... tietyllä tavalla upea.

Melkoinen mies se Dali. Pedantti yksityiskohtien suhteen. Kaikki oli just eikä melkein. Eipä ihme, että oloni on nyt hitusen omalaatuinen. Taisi jotakin tarttua. Mutta tämä ei ole vaarallista.

Uudenvuodentinat

Tinani meni kahteen osaan. Isompi näytti konttaavalta lapselta vähän rahaa selässään ja pienempi oli jonkinsortin sapeli. Hmmh! Joudunko puolustamaan perhettäni? Koska en usko meille enää syntyvän lapsia, niin ehkä lisäämme lemmikkejä perheeseen? Siihen tosin voisi kahdella jo olemassa olevalla katilla olla painava sanansa sanottavana. Tai ehkä ei pitäisi ottaa tinoja noin kirjaimellisesti vaan antaa mielikuvituksen lentää vapaammin löytämään uusia tulkintoja. Tajunnanvirtaa.

Oli miten oli, hyvä vuosi tästä tulee!

Lisäys 30.1.11: Ennustajaeukko Ylivieskasta -nimellä kulkeva tuttuni tulkitsi tinoja siihen malliin uudet tapahtumat tänä vuonna tuovat rahaa (kolikot vauvan selässä), mutta että joudun tekemään töitä sen eteen (sapeli). Katsotaan...

Uusi vuosi - 1.1.2011

Täällä USA:n itärannikolla uusi vuosi valkeni vesisateen merkeissä, mutta koska aurinko sentään pilkahti esiin yhdessä vaiheessa, niin uskon alkaneesta vuodesta kehkeytyvän aivan myönteisen.

Lasi viiniä uuden vuoden kunniaksi!