lauantai 26. huhtikuuta 2014

Levain-leipää ja sangriaa (mukana nyt myös loppunäytös!)

Huomattuani taas kerran kiintoisan reseptin Rouva Raadelman blogissa, päätin käyttää osan tästä kauniista lauantaipäivästä sen testaukseen. Kyseessä on levain-leipä, jonka ainekset ovat sinänsä yksinkertaiset, mutta reseptistä löytyi myös minulle uusi jauho eli speltti. Speltti tietysti on vanhaa perua, mutten ollut itse vielä ehtinyt sitä kokeilla; tuttua vain nimi.


Kävin Rouvan kanssa pientä ajatustenvaihtoa, miten tuorehiivan voisi korvata kuivahiivalla tässä reseptissä, koska tuoreversiota ei täällä saa. Rouvan laskujen mukaan 2.75 g olisi jotakuinkin oikea määrä. Koska meidän keittiövaa´alla ei päästä tuollaisiin tarkkuuksiin ja olen hieman suurpiirteinen luonteeltani, niin käytin hiukan alle puolet tällaisen kuivahiivapussin sisällöstä. Pussissa on 7 g.

Olimme yhteisymmärryksessä siitä, että kuivahiiva kannattaisi herätellä henkiin ennen varsinaisen taikinan tekemistä. Kaadoin taskulämmintä vettä aamuisen kahvinkeiton jäljiltä, vajaan ruokalusikallisen jauhoja ja muutaman pisaran hunajaa hiivan päälle ja sekoitin. Jätin sen odottamaan, kunnes ehdin käydä kaupassa.







Hiivalitku ehti muhia pari tuntia ja kehitti siinä ajassa lempeän hiivaisen tuoksun. Oletan siis, että henkiinherätys onnistui.










Lähikaupan hyllyltä löytyi "Moulin Rougen" - eikös se ole punainen mylly? - spelttijauhoja. Olen ihaillut usein tuon nimenomaisen kaupan valikoimia. Se on periaatteessa aivan peruskauppa, mutta ihmeesti sieltä tekee löytöjä. Näitä erikoisjauhojakin monta sorttia.

Seuraava vaihe oli veden lisääminen kulhoon ja siihen yhdistää suola, hunaja, vehnä- ja spelttijauhot. Lyhyt sekoitus ja sitten kulho odottamaan aikoja parempia alkuperäisohjeen mukaan puoleksi vuorokaudeksi. Koska tuskin rupean leipomaan keskiyöllä ja koska käytin kuivahiivaa, aion jättää taikinan omiin oloihinsa huomisaamuun asti.







Uurastettuani noin hirveästi, palkitsin itseni lasillisella sangriaa ja vichyvettä. Ja olihan tässä myös jo tullut siivottuakin.

Leipomistarina jatkuu huomenissa...













Tämä kuva on vielä lauantailta, jolloin aloitin taikinan tekemisen ja 5-6 tunnin jälkeen se oli kohonnut peräti lupaavasti. Nuo sateenkaarensävyt heijastuvat ikkunakoristeesta; taikinassa ei ole mitään vikaa. Moukaroin taikinaa alas pariin otteeseen illan aikana.
Ja sitten sunnuntaiaamuun. Taikina oli taas kohonnut yön aikana eli kyllä siinä ytyä piisasi. Pyörittelin möykkyä hyvin jauhotetulla alustalla. Minun taikinani oli aika pehmeää: olen joskus laittanut liikaa jauhoja leipomuksiini ja nykyisin heiluri on toisella suunnalla, mutta yritän varoa, ettei sekään mene överiksi. Hieman pelkäsin, että lopputulos olisi silti leveä ja matala...
 ... mutta eikös mitä! Sain tällaisen hienon tyynyn uunista (se paistui tuolla kuvassa olevalla savialusella eli kuin pitsakivellä). Jännä,  että leipä pysyi aisoissa eikä levinnyt astian reunoille asti.
Ei meinannut milllään jaksaa odottaa leivän jäähtymistä, koska tuoksut olivat niin houkuttelevat! Arvio: erinomaisen hyvää ja helppotekoista (jos ei ole kiire).

En tiedä, johtuiko spelttijauhoista, mutta tuo taikina oli jännän kiiltävää ja irtosi kulhosta kuin olisi ollut teflonpannussa ikään. Ja tuotahan ei tosiaan vaivattu erityisemmin.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

OOOOO aurinkoa!

Pääsiäispäivä valkeni täällä aurinkoisena eli täyskännös eilisen tihkusateesta ja asteitakin 20 parhaimmillaan. Tämä jo innosti pihansiivoukseen ja hain 12 säkillistä haketta istutusten ympärille Juu, juu, olin jo kitkenyt rikkaruohot heti aamukahvin jälkeen, joten nyt ei muuta kuin levityspuuhiin. Oliivi tuli seuraamaan touhun edistymistä eikä sillä ollut kummempaa valitusvirttä, joten oletan sen hyväksyneen tekemiseni. Atsaleat kukkivat kauniisti ja mikä lie violetti perenna puskee taas esiin maasta. Se on oikeastaan aivan mainio kasvi, sillä väriltään ihanan violetti ja tulee toimeen olemattomalla huolenpidolla. Just minulle sopiva siis!


Oliivi mietiskelee...









Iiris kukassa. Alkaa olla sekin aika.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lits, läts pääsiäistä!


Yritän uskotella itselleni, että kevät on tullut. Jos kuvaa katsoo, niin on se tullut, sillä puut humahtivat lehteen pikavauhtia ja pihamme muutamat atsaleapensaat pykäävät nuppuja ja kukkia kukin hieman omaa tahtiaan. Maasta nousee rikkaruohoja ja japaninvaahterantaimia; tahtoo sanoa, että pihasiivousta voisi harkita. Pitäisi vaan saada johonkin sopivaan rakoon pari kuivaa päivää, että viitsisi ryhtyä toimeen. Muistan kuulleeni pari kuukautta sitten ennusteen kevään säästä ja siitä odotettiin viileää ja sateista. Aika nappiin on mennyt, sillä vaikka meillä on ollut silloin tällöin peräti lämpimiäkin päiviä, niin ovat jääneet yksittäisiksi ilmiöiksi eikä ole voinut kuivuudesta valittaa. Tänäänkin on satanut aamupäivästä lähtien, mutta onneksi sen pitäisi lakata ensi yön aikana.

Onneksi tosiaan, sillä huomenissa aiomme mennä katsomaan Silverbacksien kauden ensimmäistä kotipeliä. Meidän kannattajaporukka on jo ruvennut potemaan puutostautia talvitauon aikana. Apropå se kannattajaporukka, rupesin puuhastamaan meille kaulahuiveja, kun sellainen ajatus tuli ilmoille vähän aikaa sitten - toki futiskannattajilla pitää sellaiset olla. Vaikka meillä kaikilla on jo lukuisia Silverbacksien huiveja, niin saisi olla omatkin etenkin, jos satumme olemaan jossakin muualla ja haluamme esiintyä yhtenäisenä joukkona. Siispä sanoista tekoihin. Nyt ei ole enää muusta kiinni kuin valita sopiva malli, sillä löysin jo firman, joka painattaa huivit kohtuuhintaan eikä minimitilaus ole kuin 50. Yksi jäsenistämme kehitteli useita mahtavia ehdotuksia ja niiden joukosta varmaan löytyy se OIKEA.  Siitä lisää, kunhan valinta ratkeaa.

Hyvää pääsiäistä!