Lammaspitaburgerit

Tällainen resepti sattui silmiin tämänkuisesta Bon Appetit-lehdestä - taas kerran. Vaikutti kokeilemisen arvoiselta ja kun vielä kotona sattui olemaan pita-leipää lukuunottamatta kaikki ainekset, niin eipä muuta kuin lähikaupan kautta keittiöön.

Jauhelihaseos näytti herkulliselta.

Hankin pieniä pitoja. Niitä oli paketissa 8 kpl ja arvelin sopivaksi määräksi, sillä lihaa minulla oli ½ kg (ohjeen mukaan olisi pitänyt olla tuplaten, muttemme tarvinneet niin paljon).

Pita on muutenkin hyvä vaihtoehto hampurilaissämpylöille. Jos ei muuten, niin ihan vaihtelun vuoksi.

Jaoin jauhelihaseoksen 8 osaan ja täytin pitataskut ja sitten litistelin sen verran, että seos levisi suht tasaisesti. Näistä tuli melko ohuet, mutta se oli tarkoituskin, sillä nyt ei oltu tekemässä mitään peruspurilaisia.

Ohjeen mukaan nämä pitat piti grillata, mutta minua kiinnosti nähdä, millaisen lopputuloksen saisin aikaan valurautapannulla. Vastaus: hyvän!

Kauppareissulla ostoskärryyn tuli poimittua myös maissintähkiä (6 kpl kolmella dollarilla. Ei paha). Pidän maissista kovasti. Ei muuta kuin kattilaan höyryyntymään eikä se muuta kaipaakaan. Jotkut tykkäävät lisätä voisulaa tai suolaa jne, mutta minulle käy ihan sellaisenaan, kun tähkät ovat nyt niin makeita.





Olin myös tilannut amazon.comin kautta tällaisen Itali-merkkisen kuorijan/juliennevempaimen ja posti toi sen tänään, vaikka oli sunnuntai. Oli tarjouksessa ($7). Minulla on myös mandoliinileikkuri, mutta ei aina tee mieli otaa sitä esille, kun se on olevinaan niin iso.

Yhdellä puolella tämä on kuorija ja toisella ovat nuo julienneterät. Tukeva vehje ja testasin sitä kesäkurpitsaan, josta vetelin kepeästi tuollaisia spagettimaisia nauhoja. Mandoliini on ihan näppärä laite, mutta voipi olla, että se jää niin vähälle käytölle jatkossa, että voin passittaa sen eläkkeelle saatuani nyt tämän Italin. Mandoliinini etu on, että teriä voi vaihtaa ja saada eripaksuisia suikaleita, kun taas tämä tekee vain yhtä ohutta kokoa.

1½ vuoden urakka - osa 2

Sain tilaamani LED-valot muutama päivä sitten ja niinpä sitten paperinarutaideteokseni valmiiksi. Tästä tuli n 25 cm leveä ja noin metri on pituutta eli ihan näyttävä kaikkiaan. Juuri nyt se on olohuoneessa, mutta katsotaan, mistä se loppujen lopuksi löytää kotinsa.

Ne valot osoittautuivat aivan just sopiviksi ja onnistuin tilaamaan oikeanmittaisen pätkän, vaikka jotenkin olin kuvitellut saavani aivan hillittömän määrän johtoa. Johtorulla näytti aika reilulta, kun ryhdyin hommiin, mutta äkkiäkös se hupeni, kun asettelin valoja paikoilleen. Ovat hauskat pienet lähinnä kolmionmalliset tuikut ja sähköjohto on ohutta ja taipuisaa, joten ne oli helppo työntää taustapuolelta pohjakankaan läpi. Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!

Little Black Dress Challenge

Perjantai-iltana oli kotioven taakse ilmestynyt vaivihkaa paperikassi, josta löytyi mm. oheinen viinipullo. Sain myös ihanan kimpun kukkia. Jäljet johtivat ystävättäreni C:n sylttytehtaalle.

C ja minä olimme muutamia vuosia sitten työkavereita ja pitäneet yhtä senkin jälkeen. Olemme toimineet toisillemme loma-aikoina talonvahteina ja hänen kanssaan on hyvä parantaa maailmaa aina tarpeen tullen jne jne. Osaamme siis mainiosti tämän toistemme tsemppaamisen.

Little Black Dress -haaste sai alkunsa siitä, että C tulee viettämään eräitä pyöreitä vuosia lokakuussa ja haluaa juhlistaa tapahtumaa hankkimalla itselleen tyylikkään pikkumustan. Jos asu on tyylikäs, niin sitten saisi olla kantajakin, joten C haluaa pitää huolta siitä, ettei tässä välillä pääse tapahtumaan suurempia rupsahduksia. Minut on siis rekrytoitu huutosakiksi ja pakkohan siihen on mennä mukaan, kun kerran viinillä ja kukkasilla painostettiin. Huumassani lupasin, etten pelkästään toimi kannustajana, vaan aion olla rupsahtamatta itsekin, sillä onhan sitä lokakuussa syntynyt muitakin merkkihenkilöitä kuin C (olkoonkin, että omat synttärini ovat tällä kertaa kantikkaat jos C:llä on pyöreät). Millaisenhan pikkumustan sitä itselleen löytäisi???? Hmmh... Voi olla, että minun pikkumustani on vaatteen sijasta uusi objektiivi kameraan - mustiahan nekin yleensä.

1½ vuoden urakka!

Äidin suvussa on ollut paljon näppäriä käsityöihmisiä ja niinpä minuakin on jo pienestä yritetty houkutella kutimien sun muiden pariin enkä totta puhuakseni ole suhtautunut touhuun mitenkään vastentahtoisesti. Kutomisesta olen aina (lue: kansakoulun jälkeen) pitänyt ja myös ompelemisesta. Mummoni oli hyvin taitava, mutta myös tarkka ja jos ristipistotöissä aloitti X:t tietyin päin, niin kaikkien pistojen piti sen jälkeen olla samoinpäin tai muuten tuli sanomista. Vähän kuin käsiä ristiessä: jos sinulla on vasen peukalo päällimmäisenä, niin sen pitää sitten olla joka kerta. Vaikken juuri ristipistotöitä enää harrasta, niin huvikseni katson toisten kädenjälkiä ja arvioin mielessäni, olisivatko läpäisseet mummuni syynin. Yleensä eivät -  :-) - sillä on helpompi tehdä yksi rivi yhteen suuntaan ja seuraava toiseen. Mutta se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy!

1½ vuotta sitten sain tädiltäni paperinaruryijyn joululahjaksi. Tarkkaan ottaen sain värkit sellaisen tekemiseen ja ohjelappusessa olleen kuvan mukaan tästä olisi voinut tehdä pitkulaisen n. metrin korkuisen kapean lampun, sillä kyseessä on LED-valoilla koristeltava työ. Ryijy oli hollilla joko makuuhuoneessa tai olohuoneessa ja tein sitä aina välillä muutaman rivin ja sitten kului taas aikoja, etten tehnyt mitään. Olen huono istumaan telkkarin ääressä noin yleensä, mutta onneksi jalkapallon maailmestaruuskisat antoivat minulle hyvän tilaisuuden olla paikoillani kerrallaan pari tuntia yhtä soittoa ja niin ollen tämä valoryijykin edistyi kertakaikkisen hyvin tänä kesänä. Eilen sain sen lopulta valmiiksi. Eihän tuossa mennytkään kuin puolitoista vuotta... Hävettää sanoa, mutta niin se on.

Laitoin työn samantien perusraameihin, sillä halusin tästä seinälle tulevan työn lattialampun sijasta vähän senkin takia, että pelkäsin kissojemme pitävän tätä muuten raaputusalusena. Tänään sitten tein raameista hieman jykevämmät ja korkeammat, että saan valojohdot piiloon. Raamimateriaalia oli jo entuudestaan yhden ei-hyväksi-havaitun kylppärinpeiliraamikokeilun jäljiltä.

Sahasin kehyspuut sopivanmittaisiksi ja käytin paperia vanhoista kalentereista ynnä Mod Podgea alle ja päälle ja tässä sitä ollaan. Lähinnä musta-valkoiset kalenterinumerot eivät juuri ole pääosassa ja häipyvät, kun työ on seinallä. LED-valot ovat tilauksessa ja kunhan saan ne, niin lisään kuvia lopullisesta työstä. Oliivi esittelee valotonta versiota.

Paperinaruryijy ei suinkaan jäänyt ainoaksi aikaansaannokseksi tänä viikonloppuna, sillä tein myös uuden satsin Levain-leipää (joka ei tosin saanut kohota kuin 8 tuntia), mutta hyvä siitä tuli. Maistoin juuri enkä yhtään valita. Koska olen vastikään hankkinut  gramman tarkkuudella toimivan keittiövaa´an, niin mittasin tähän myös tasan 8 g kuivahiivaa (pakko käyttää sitä, kun tuorehiiva on kokolailla tuntematonta täällä). Tunsin itseni hyvin tärkeäksi.

Ei tässä mikään besserwisser-homma ole taustalla, mutta leipomisessa grammat ovat yleensä tärkeämmät kuin desit. Myönnän olevani sieltä suurpiirteisemmästä päästä, mutta joskus tekee mieli kokeilla, minkä eron paino- vs tilavuusmitat saavat aikaan leipomisessa. Tänään oli sellainen päivä. Nyt tein Rouva Raadelman ylpeäksi!

Kesäkurpitsalettuja ja srirachalla maustettua lihaa

Tänään oli minun perjantai, jos niinkuin työviikkoa ajattelee, vaikka oikeasti ollaan vasta keskiviikossa. Meillä nyt kuitenkin sattuu olemaan vapaata jo huomenna ja sitten tietysti kansallispäivä 4.7. ynnä viikonloppu siihen päälle. Ei paha!

Miniloman alku tai ei, niin perheen miesväki valittaa nälkää jossakin vaiheessa. Heinäkuun Bon Appétit -lehti tuli taas apuun ja päätin kokeilla kesäkurpitsalettuja (Zucchini Fritters) ynnä srirachalla maustettuja kanakepakoita (Sambal Chicken Skewers), joissa tosin korvasin kanan possunlihalla, koska sitä oli pakkasessa.

Kesäkurpitsalettuja suosittelen aivan ehdottomasti! Niihin tarvitaan:

N. 700 g raastettua kesäkurpitsaa (n. 3 keskikokoista)
½ tl suolaa plus lisää mausteeksi
1 iso muna
reilu ½ dl jauhoja
3 rkl silputua ruohosipulia (käytin kevätsipulia ja noin kaksinkertaisen määrän. Sattui nyt olemaan hollilla)
1 rkl maissijauhoja (minulla oli perunajauhoja)
jauhettua mustapippuria
öljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa, lisää suola ja laita siivilään valumaan n. 10 minuutiksi. Kääri pyyhkeeseen ja purista vesi mahdollisimman hyvin pois. Raasteesta irtoaa yllättävän paljon vettä. Sekoita kurpitsaraaste, muna, jauhot ja mausteet. Paista pannulla kolmisen min per puoli, kunnes ovat nätisti ruskistuneet.







Tästä satsista sain aikaiseksi 7 lettua eli just sopivasti yksi erä uskollisesti kaikki nämä vuodet mukanakulkeneelle Wärtsilän valurautapannulle. Nämä tarjotaan lämpiminä soijadippikastikkeen kera eli 3 rkl maustamatonta riisiviinietikkaa, 1 rkl soijakastiketta, 1½ tl sokeria, maun mukaan murskattua / kuivattua punapippuria.






Jouduin muokkaamaan kanakepakko-ohjetta vähän enemmän eli siis ensin liha vaihtui possuksi ja sitten fariinisokeria ei löytynytkään kaapista... Eikä paria muutakaan maustetta... Tarkka ohje löytyy tästä: Sambal Chicken Skewers


Käytin lorauksen "molasses" ja toisen IKEA:sta ostettua piparisiirappia. Riisiviinietikkaa oli varastossa kuten myös srirachaaa. Pakkasessa oli pala inkivääriä, josta raastoin microplanella pari teelusikallista mausteeksi; ripaus punapippuria perään. Laitoin kepakot uuniin sen sijaan, että olisin grillannut, mutta hyviä olivat silti. Lihat saivat maustua marinadissa sen aikaa, kun kostutin bambutikkuja. Ei kai tuolla kostuttamisella nyt niin suurta merkitystä ollut, kun en grillannut lihoja, vaan ne olivat uunissa. Lihat olivat n 225 asteessa puolisen tuntia ja 3-4 kertaa käänsin niitä ja valelin marinadilla, etteivät pääse kuivumaan.

Sekä letut että kepakot ovat tehneet hyvin kauppansa eli a vot! Kyllä näillä eväillä miniloma alkaa!