Uuden vuoden alkua odotellessa

Hyvää Uutta Vuotta kaikille tasavertaisesti! Juuri nyt on kulunut tunti sitten vuoden vaihtumisesta Suomessa, mutta meillä täällä itärannikon aikaa seuraavilla on kuusi tuntia aikaa nauttia vuodesta 2013.

Meidän perheessä tämä kulunut oli oikein monella tavalla muistiinjäävä ja onneksi enimmäkseen hyvässä mielessä: Juniori pelasi maalivahtina lukionsa futisjoukkueessa, mutta sai kerran tilaisuuden olla kentällä ja teki maalin. Samainen joukkue oli 0-2 tappiolla kovaa vastustajaa vastaan toisessa ottelussa puoliajalla, mutta kokosivat voimansa ja voittivat lopulta 4-2. Menetimme vanhimman kissamme Kaijan maaliskuussa, mutta saimme toukokuussa hieman odottamatta tilalle pienen Yapi-herran; hyvää terapiaa. Juniorin lakkiaiset toukokuun lopulla ja osuivat vielä aivan ihanaksi päiväksi ja meillä oli kivat pippalot. Pääsimme käymään Suomessa elokuussa. Juniori aloitti opiskelijauransa saman kuun lopulla ja sai jopa suomalaisen kämppiksen. Tapasimme syksyllä ystäviä parinkymmenen vuoden takaa. Osallistuimme monen vuoden jälkeen paikkakuntamme Suomiseuran joulujuhlaan ja todella nautimme yhdessäolosta sekä uusien että vanhojen tuttujen kanssa. Joulunaikaan kävimme vuoroin vieraissa hyvien ystävien kanssa ja aahhh! Kaikenlaiset urputukset tuntuvat aika pieniltä tämän rinnalla. Pitäisi varmaan noudattaa saamaani neuvoa ja ottaa esille astia, johon vuoden aikana laittaa lappusia, joille on kirjoittanut mieleenpainuvimmat tapahtumat ja sitten uutena vuonna lukee ne.


"I wish you enough", luin jossakin ja sen toivotuksen annan teille kaikille. I wish you enough of whatever it is that you need. 

Oikein hyvää vuotta 2014!

Verjus ja silleen

Meillä oli ihan peruslohta kaupasta

Verjus-kastiketta

Cornmeal spoon bread

Meidän jouluaaton ruokailusta on muotoutunut kuin itsestään sellainen vähemmän perinteinen ainakin noin suomalaissihdistä katsoen. Kaiken lisäksi, kun meitä on yleensä vain kolme henkeä pöydässä, niin ei siinä hirveitä määriä ruokaa tarvita. Koska kuitenkin tekee mieli juhlistaa tilaisuutta jollakin tavoin, niin olen viime vuosina ruvennut testaamaan kiintoisia reseptejä ja tänä vuonna kunnian saivat Bon Appetit -lehdestä bongattu Roast trout with lentils and verjus, Better Homes and Gardens -lehdestä löytynyt kohokasmainen Cornmeal spoon bread and juniorin toiveena ollut Red velvet cake jälkiruoaksi, johon valitsin reseptin Divas Can Cook nettisivulta.

Red velvet -kakku ennen...

... ja jälkeen.

Pikahaulla en löytänyt netistä juuri sitä Cornmeal spoon bread -reseptiä, jota itse kokeilin, joten tässä se ohje:

Cornmeal spoon bread

5 tbsp unsalted butter, softened
4 cups milk
1 cup fine ground white or regular cornmeal
1 tsp kosher salt
1 tsp sugar
4 eggs, separated
1-8 tsp cream of tartar

1. Preheat oven to 400 oF. Butter a 1½-quart soufflé dish with 2 tsp of the butter, set aside.
2. In a large saucepan heat milk until just below boiling. Slowly whisk in cornmeal; bring to boiling. Cook, whisking constantly, over medium heat about 5 minutes or until mixture thickens and begins to pull away from the sides of the saucepan. Remove from the heat; transfer to a large mixing bowl. Cool 10  minutes. Whisk in the remaining 3 tsp butter, salt, and sugar. Beat in egg yolks until well blended.
3. In a large mixing bowl beat egg whites until they form soft glossy mounds. Stir one-third of the beaten whites into cornmeal mixture to lighten. Gently fold in remaining egg whites. Gently turn into prepared soufflé dish (batter will nearly fill the dish). Bake 30 minutes or until puffed and golden brown. Cool 5 minutes before serving. Makes 8 servings.

Hankin nettikaupasta siihen kalaohjeeseen tarvittavaa verjus´ia. Aine oli minulle aivan uusi tuttavuus. Hintatasoltaan kuin viiniä. Kun olin etukäteen ottanut selvää tuosta, niin odotin jostakin syystä maun olevan miedon etikkaista. Ei todellakaan. Siinä on ihan nimensä mukaisesti vihreä aromi, sellainen hapokas; minulla tuli mieleen valkoisista herukoista tehty mehu. Pidin kovasti. Varmasti aika monikäyttöistä!

Mitä tulee tuohon "maissilusikkaleipään", niin sepä olikin hyvää. Täällä Syvässä Etelässä syödään paljon ns. maissileipää, joka on minusta aika rakeista ja pliisunmakuista, mutta tuo kohokasversio on aivan jotakin muuta. En tiedä, miten helposti Suomessa "corn mealia" on saatavilla, sillä se on sellaista mannaryynimäistä jauhoa. Haa! Kuinka tuo resepti mahtaisi muuten onnistua mannaryyneillä???? Pitää varmaan joskus kokeilla ihan periaatteesta.

Kaiken kaikkiaan olimme kaikki tyytyväisiä jouluaaton ruokalistaan ja voisimme hyvin kuvitella syövämme samoja ruokia toistekin. Eli äitimuoria lainatakseni: kyllä tuota syö ennenkuin selkäänsä ottaa.


Hyvää joulua kaikille!

Tästä se riemu repeää

On niin jouluiset tunnelmat, ettei tosi! Kaksi päivää aattoon ja vettä tulee kuin saavista ja asteet nousseet 18:aan. Melkoinen ero lämpötiloissa parin päivän sisällä, sillä saimme nauttia kokolailla viileästä jaksosta ja jopa pienistä yöpakkasista. Enimmäkseen oli pilvistä silloinkin ja satoi myös runsaasti: oli jopa yhdeksän sadepäivää putkeen ennenkuin taas aurinko pilkisti vuorokaudeksi ja sitten taas lits-läts.

Kävin eilen luottokampaajalla saamassa vähän joulufrisyyriä, mutta se on nyt före detta, kun hieman jouduin uitetuksi tämänaamuisella kauppareissulla. Onneksi värit eivät sentään valuneet viemäristä alas!

Vaikka onkin ankean harmaata, niin se ei tee tyhjäksi tosiasiaa, että minulla on mukavasti vapaapäiviä edessä: vasta 27.12. pitää käydä tutkailemassa, mitä töihin kuuluu ja sitten taas löllöttelen 2.1. asti. Mikäpä ollessa!

Pikkujoulutunnelmissa

Tänään oli metropolimme Suomiseuran pikkujoulupäivä. Vaikka tilaisuus oli tavallaan hyvin pienimuotoinen - ei kirkonmenoja eikä takavuosien isoja perinneruokatarjoiluja - niin se kolahti juuri kohdalleen. Voi olla, että, että senkin takia tuntui niin mukavalta, kun minulla ja juniorilla on viime kerrasta jo neljä vuotta ja nyt oli passeli aika käydä tapaamassa vanhoja tuttuja ja saada uusia. Homma tehtiin nyyttikestiperiaatteella pienen luterilaiskirkon tiloissa ja se oli sopivankokoinen meille hiukka alle sadalle hengelle. Juniori halusi mielellään mukaan ja hyvä olikin, että tuli, koska sai heti kaksi uutta noin samanikäistä kaveria itselleen ja pojat olivat kuin magneetit toistensa kimpussa. Ei tietenkään haitannut, että kaikilla oli jalkapallotausta. Molemmilla juniorin uusilla tuttavuuksilla oli vielä sama etunimi - taisi olla suosiossa Suomessa parikymmentä vuotta sitten.

Koska oli kyse nyyttikesteistä, niin menin tapani mukaan ideoimaan Rouva Raadelman blogisivulle. Olin jo kerran kokeillut lanttupiirasia ja hyväksi havainnut eli siinä eka valinta (jotka tosin nyt tein purkkikurpitsalla ja hyvin sujui) ja makeana tuliaisena piparimausteiset minikuppikakut. Rouva Raadelman ohjeessa kuppikakkujen koristeeksi leivotaan minipiparit, mutta minä käytin röyhkeästi hyväkseni lähikaupasta hankittuja ruotsalaisia Annan piparkakkuja, jotka pilkoin neljään-viiteen osaan ja tökkäsin leipomusten päälle. Mielestäni kuppikakut olisivat olleet aivan kelvollisia ilman tuota pipariviimeistelyäkin, mutta tulipa tehtyä. Kieltämättä olisivat olleet siistimpiä, jos olisin malttanut leipoa oikeaoppisia koristeita. Ehkä ensi kerralla ja silloin voisin myös pursottaa kuorrutuksen sen sijaan, että sivelen sen voiveitsellä kakkusten päälle. Molemmat ruoat kävivät kaupaksi, vaikka pöydässä oli graavilohivoileipiä ja joulutorttujakin.

Jännittävää joulunodotusta kaikille!

Hurinaa

Vanha tehosekoitin sanoi sopimuksen irti muutama päivä sitten. Se oli uhkaillut tuolla viime aikoina - ärjyi ja toimi pätkittäin - mutta nyt sai minusta lopullisesti kyllikseen. Oma diagnoosini on, että vekotin ei oikein tykännyt, kun kannun tiiviste falskasi ja nesteitä pääsi valumaan moottoriin. Eipä siinä onneksi olleet suuret rahat kiinni ja sain ainakin pari vuotta hyötykäyttöä vanhasta Black & Deckeristä.

Koska olen keväästä lähtien innostunut tekemään pirtelöitä, niin tehosekoittajalle riittää ihan oikeasti käyttöä ja uusi piti saada. Usein teen aamiaiseksi marja- & hedelmäsekoituksen ja töihin lounaalle vihannespohjaisen pirtelön. Usein juuri niitä Dr. Oz´in detox-reseptien mukaelmia, mutta vastaaviahan on vaikka kuinka.

En enää halunnut B & D -merkkistä laitetta, koska kokemus ei pitemmän päälle ollut oikein hyvä. Oikeastaan ainoa plussa vanhassa oli, että astia oli lasia olkoonkin, että siinä on särkymisvaara (olin varovainen) ja se on painava. Pelkään muovikannujen värjääntyvän ja naarmuuntuvan ajan mittaan ja tietysti muovien terveysvaikutuksista on puhuttu paljon. Huvikseni katsoin, mitä merkkejä Suomessa on myynnissä ja kovin ovat erilaiset kuin täällä eli niistä vertailuista ei ollut apua minulle. Minun valintani oli lopulta kolmen valmistajan välinen: Breville, Blendtec ja Vitamix ja lähinnä hinta ratkaisi, koska kahden viimeksi mainitun mallit ovat tuplaten kalliimpia kuin Brevillen. Maksoin omasta 605XL:stä parisataa dollaria. Perheemme "Trust me, I´m an engineer" antoi hyväksyvän lausunnon nähtyään tehosekoittimen, vaikken ollut konsultoinut häntä etukäteen. Tuossa on jopa oma smoothie-näppäin, niin tällainen yksinkertainenkin sielu osaa sitä käyttää. Yksi makoisa mansikka-banaani-aamiaispirtelö sillä on jo ehtinyt syntyä ja toivottavasti jatkossa monta lisää. Olen utelias näkemään, millainen elinkaari tällä on...

Syksyn lehdet...

Eipä ollut vaikea keksiä syyslaulua tämän blogitekstin yhteyteen, sillä Eva Cassidyn Autumn Leaves -esitys parinkymmenen vuoden takaa on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Isänpäivän täydellinen auringonpaiste ja 20 asteen lämpötila tosin tuottaa melkoisen kontrastin laulun hiljaiseen melankoliaan, mutta osoittaa vaan, että syksyyn mahtuu monenlaisia tunteita.

Tein päivän hyvän työn leikkaamalla nurmikon - voipi olla vuoden viimeinen kerta, elleivät rikkaruohot vielä nosta päätään kertaalleen - mutta haravointia tulee treenattua pitkään. Ruska on lopulta saavuttanut meidät ja osa lehdistä pudonnut, mutta

suurin osa vielä tiukasti puunoksissa kiinni. Ollessani pihapuuhissa seniori lähti vaivihkaa käymään jossakin ja tuli kohta takaisin lehtipuhaltimen kanssa. Eipä ole sellaista meillä ennen ollut, kun olemme tyytyneet haravaan. Käytimme laitetta molemmat ja toimiihan se, mutta jos ihan rehellinen olen, niin ei se minusta yhtään tehokkaampaa/nopeampaa ole kuin haravan kanssa huitelu. Yhtä hyvin olisi voinut jättää kauppaan. Sen verran myönnän, että ajotieltä sillä saa haravaa tarkemmin pienetkin lehdet sivuun, muttei nurmikolta ja jos tavaraa on yhtään paksummalta.

Kourunpuhdstukseen en tänään ryhtynyt, vaikka tarvetta olisi ihan todistettavasti. Jospa saisimme muutaman tuulisen päivän ja nuo lehdet huut helkattiin. Toiveajattelua...

Isänpäivänkukkasena on syksyn väriläikkä eli juniorin ikkunan alla kasvava kameliapensas, joka pukaa näitä fuksianpunaisia kukkasia lokakuulta tammikuulle. Ei niitä kerrallaan monta ole, mutta hyvin erottuvat ympäristöstä.

Kaijan leposija tammen vieressä tahtoo jäädä ihan lehtien alle piiloon, mutta kissapatsas vahtii omaansa.

Uudet rillit

Kahden vuoden jälkeen kävin näkötarkastuksessa. Ei ollut mitään kovin suuria muutoksia - onneksi - ja toisen silmän sisällä oleva "kauneuspilkku" on pysynyt ennallaan. Tunnen itseni hieman kuin Marilyn Monroeksi paitsi, ettei tämä minun kauneuspilkkuni ole järin näkyvällä paikalla.

Koska en ole hankkinut uusia laseja muutamaan vuoteen, niin nyt teki mieli ja kaupassa oli kivasti valikoimaakin. Optikko kehotti kokeilemaan jotakin sähäkkää, kun se kuulemma sopisi minulle ja jätti minut tutun myyjän hoiviin. Valinta oli todella vaikea, mutta päädyimme yhteisymmärryksessä italialaisiin Mattisseihin ja tänään sain käydä hakemassa ne. Seniori ihmetteli, miksi minä taas hankin uusia laseja, kun entisiäkin on ja juniorin mielestä nämä ovat jotenkin kovin hallitsevat. Sehän tässä on koko pointti! Pitäähän minun nähdä ja näkyä.

Rocks and more rocks

Hankkimastani Marimekon kunkkukokoisesta Kivet-pussilakanasta on riittänyt hupia pitkäksi aikaa. Minähän tein siitä hieman pienemmän pussilakanan & tyynyliinoja juniorin opiskelijaboksiin ja myöhemmin käytin taustakankaana torkkupeittoon. Koska kangasta oli vielä vähän jäljellä, niin ompelin itselleni leveän paidan.

Virittelin sen roikkumaan takapihan luumupuuhun ottaakseni kuvia ja asu näyttää lähinnä variksenpelätiltä. Seniori tuli juuri katsomaan otoksia ja sanoi "muu-muu". Kehtaanko edes esiintyä julkisesti tämä päällä, jos se antaa mielikuvia lehmästä. Unintended consequences... Jospa siitä tulee siivousmekko.

Löytyy takapihalta muutakin eläimistöä kuin lehmiä, mutta tätä pitää vartavasten hakea, koska se maastoutuu aika hyvin.

Dalai Lama Atlantassa

Lokakuun alussa XIV Dalai Lama tuli käymään Atlantassa ja sen vierailun yhteydessä järjestettiin myös yleisötilaisuus. Ei muuta kuin järjestää itselle vapaapäivä töistä 8.10. ja varata liput kuuntelemaan puhetta The Pillars of Responsible Citizenship in the 21st Century Global Village ja paneelikeskustelua aiheesta Secular Ethics in Education.

Tuo päivä oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohtia minulle. Olen pitänyt Dalai Lamaa hyvin kiintoisana henkilönä, jolla on sanottavaa kaikille riippumatta kunkin uskonnosta tai uskonnottomuudesta ja päästä näkemään hänet ihan oikeasti elävänä oli lähes liikuttavaa. Jokin outo, vahva tunnelataus oli aistittavissa hänen astuessaan estradille. Hän on juuri niin karismaattinen persoona kuin olin kuvitellut ja myös hyvin huumorintajuinen. Suorastaan hilpeä eikä ota itseään liian vakavasti. Hän muistutti minua yhdestä Boo-san´iksi kutsutusta buddhistipapista, jonka tapasin n. 15 v. sitten Japanissa.

Vaikka Dalai Lama on buddhisti, niin uskonnollisuutta ei mitenkään päivän aikana painotettu, sillä sana "secular" oli pääosassa. Puheensa aikana Dalai Lama sanoi, ettei usko ja rukous ole mitään ilman tekoja (Itse asiassa ilmaisi sen vielä hitusen voimakkaammin: "Faith and prayer are nothing. We need action".) Hänen keskeinen sanomansa on ihmisten välinen myötätunto ja väisti kaikki poliittiset kannanotot.

Iltapäivän panelikeskustelussa oli mukana neljä Emory Universityn tutkijaa, jotka esittivät erilaisia tutkimustuloksia ja käytännön kokeiluja myötätuntoon (compassion) liittyen ja onko se opittua vai synnynnäistä ja miten sitä voi lisätä, jos voi. Ennakolta en ollut varma, olisiko tuo anti kovin kiinnostavaa, mutta juupeli! Todella kiintoisa keskustelu!

Lopuksi on myös aivan ehdottomasti mainittava herra nimeltä Richard Moore, jonka Dalai Lama huomasi yleisön joukosta heti aamulla ja jota meni erikseen tervehtimään ja jota kutsui sankarikseen ("He is my hero"). Ennen iltapäiväsession alkamista Richard piti lyhyen puheen, jossa tarkentui, miksi hän oli Dalai Laman sankari. Richard oli sokeutunut 10-vuotiaana v.1972 Pohjois-Irlannissa englantilaissotilaan kumiluodista, mutta ei ollut antanut tuon katkeroittaa elämäänsä. Noin kahdeksan vuotta sitten Richardille oli selvinnyt, kuka häntä ampunut englantilaissotilas oli ja ovat sen jälkeen tavanneet toisensa useaan otteeseen. Richard oli mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja perustanut organisaation nimeltä Children in Crossfire, joka pyrkii auttamaan lapsia konfliktien keskellä. Tuo kaikki kuulostaa kovin sokerikuorrutetulta tässä lyhyessä selostuksessa, mutta mies ei tosiaan ollut mikään kermakakku. Hän sanoi todenneensa, että vihan pitäminen sisällään on kuin se, että juo maljan myrkkyä ja odottaa, että toinen henkilö kuolee. Se toinen henkilö viittaa kinttaalla ja itseä asia kalvaa eli mitään ei ole voitettu.

Ja vihonviimeiseksi vielä itse ottama kuva tilaisuudesta.

Kukkakaaliriisiä

Muutama päivä sitten sattui silmiini kukkakaaliriisistä kertova artikkeli ja jutun yhteydessä annettiin myös simppeli ja kiinnostava resepti. Kun sitten tuli aika kokeilla tuota, en tietenkään enää muistanut, missä olin ohjeen nähnyt. Tuo ei kuitenkaan paljon haitannut, sillä kukkakaalin raastaminen riisimäiseksi oli sentään jäänyt mieleen. Sen verran muistan ohjeesta, että sinä myös ehdotettiin kukkakaalin esikypsentämistä mikrossa (taisi olla ennen raastamista, mutta voin olla väärässä).

Raastetusta kukkakaalista syntyy risottomainen ruoka ja juupeli, se oli hyvää! Ja minä en edes kovasti perusta keitetystä kukkakaalista, vaan syön sen mieluimmin raakana. Johtuu varmaan siitä, että yleensä saa höyrytettyä tai vedessä keitettyä kukkakaalia, jossa ei ole mitään mausteita mukana ja se vasta on pliisua ruokaa puhumattakaan, että usein liian pehmeää. Saisi ainakin olla al dente!

Ja sitten itse asiaan. Ohjeeni on aika summittainen, mutta ei tämä tosiaan tarkkoja mittoja vaadikaan:

Käytin kokeiluuni vajaan puolikkaan kukkakaalin, jonka raastoin raakana. Muina lisukkeina oli murskattua valkosipulia, pieneksi pilkottua keltaista ja punaista paprikaa ja jalapenopippuria, rosmariinia, oreganoa, persiljaa ja suolaa.

Keitin ensin vihannekset oliiviöljyssä ja loppuvaiheessa lisäsin yrtit ja suolan. Lisäsin myös tilkan vettä, koska oma keitokseni näytti kuivahtavan ennenkuin olisin saanut kaiken kypsäksi. Itse keittoaika ei kuitenkaan ole kovin pitkä, kun vihannekset ovat jokseenkin riisinjyvän kokoisia. Ja sitten ei muuta kuin tarjolle. Nälästä riippuen tuo voi olla pääruoka tai lisuke; pääruokana tosin aika kevyt, mutta sehän ei aina haittaa.

Tähän "risottoon" voi lisätä, mitä itse haluaa: sipulia, selleriä, pinaattia tai muuta vihreää... Suosittelen aivan vilpittomästi.

Guacamole & Oktoberfest

Meidän Westside 109 futiskannattajat kokoontuivat yhden jäsenen luona viikko sitten osin Oktoberfesttunnelmissa ja osin katsomaan Atlanta Silverbacksien poispeliä. Tämä nimenomainen jäsen innostuu aina välillä tekemään olutta ja nyt hänellä oli valmiina Alaskan Amberia; sepä olikin muuten todella hyvää. Sellaista pehmeän leppeää ja antoi hyvän pohjan Oktoberfestille. Me muut toimme, mitä parhaaksi katsoimme ja minun kylmälaukusta löytyi guacamolea ja pitachipsejä sekä minituulihattuja lohitäytteellä. Hyvin tekivät kauppansa.


Guacamole on niitä aika mainioita dippejä helppotekoisuutensa takia. Se on myös näppärä lisukkeena lautasenreunalla jonkin muun sopivan ruoan kera tai vaikka levitteenä leivän päällä. Yleensä ostan niitä tavallisia pieniä tummia avokadoja, mutta nyt päätin kokeilla SlimCadoa, joka on iso, sileämpikuorinen ja väriltään kirkkaammanvihreä. Ohje on pitkälti perua Food Networkin kokoelmista.




1 ½ SlimCadoa (tai 3 tavallista avokadoa)
Yhden limetin mehu
½ tl suolaa
½ tl kuminaa
½ tl cayennepippuria
½ sipulia hienonnettuna
½ jalapenopippuri (joko ihan pieneksi pilkottuna tai tehdä kuin minä: raastaa sen "Microplanella". Poista siemenet ennen pilkkomista)
2 pienehköä tomaattia, poista siemenet ja pilko
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl silputtua korianteria (tai persiljaa, ellei pidä korianterin mausta)

Sekoita limettimehu ja avokado ja muhenna kokkareiseksi (tästä ei tosiaan ole tarkoitus tehdä mitään vauvanruoansileää) ja lisää samaan syssyyn suola, kumina ja cayennepippuri. Lisää sipuli, jalapenopippuri, tomaatit ja valkosipuli varovasti sekoittaen. Koristele korianterilla/persiljalla. Anna maustua noin tunnin verran ja nauti.

Limettimehun ja jalapenopippurin määriä voi muutella maun mukaan.

Tein myös pellillisen pieniä tuulihattuja, jotka tässä vielä odottavat täyttämistä. Pakasteesta löytyi orpo pieni lohifileenpalanen, jonka kypsensin, hienonsin ja sekoitin majoneesin, wasabikastikkeen ja mausteiden kera - siitäpä syntyi täyte. Aika hilkulla oli täytteen riittävyys, mutta kyllä siitä hyvä tuli.

Ihan kivat pippalot, mutta ei riittänyt tuomaan voittoa Silverbackseille.

Minä tykkään leivästä!

Ihan kaikenlaisesta leivästä. Etenkin vastaleivotusta, mutta kyllä näkkärikin maistuu, kun sille päälle satun.

Laitoin myöhään eilen illalla taikinan kohoamaan (sellaisen simppelin löysähkön, jota ei juuri vaivata), sillä tuli hinku saada aamukahvin kanssa pitkästä aikaa lämmintä leipää. Nesteeksi maitoa, koska oli vähän jäljellä ja se olisi menossa vanhaksi, ellei sille pian keksisi muuta käyttöä. Jauhoina pelkkää vehnää ja sitten auringonkukansiemeniä makua & rousketta antamaan. Kerrankin osasin laittaa riittävästi suolaa; tuskin sitä niin paljon on, että kenenkään verenpaine nousisi, mutta maistuu sentään sopivasti.

Leivoin neljä pientä vuokaleipää, koska taikina tosiaan oli niin pehmeää, ettei se muuten pysyisi muodossa. Minulla on "nelikoloinen" kivivuoka; samaa materiaalia kuin pizzakivet ja se on aika mainio moneen käyttöön. Tuli kerran hankittua, kun minut oli pyydetty Pampered Chef -kutsuille. Vähän kuin Tupperware-kutsut ja on nolo mennä eikä sitten ostaa mitään, vaikkei mukamas mitään pakkoa ole. Onneksi tuo ei ollut hirveän kallis - siinä $20 - ja on saanut jonkinverran käyttöäkin. Siitä tuollainen kivitavara on mukava, että leivän pinta saa hyvän värin.

Ja nyt on napa täynnä leipää ja olo leppoisan hyväntuulinen!

Savannah, GA

Oli kulunut lähes vuosi edellisestä Savannahin-matkasta eikä varmaan olisi nyt tullut muuten käytyä, mutta saimme vieraan Japanista ja Savannah oli ollut hänen toivelistallaan. Koska tuonne on meiltä neljän tunnin ajomatka, niin sen pystyy mahduttamaan yhteen viikonloppuun. Paljon tietysti jää sieltä näkemättä, mutta pikapyrähdys antaa sellaisen nälän, että on kiva sitten tulla uudestaan.

Ilmojen suhteen onnisti, koska Atlantan lauantainen sade odotti myöhäiseen iltaan ennenkuin saavutti rannikon ja me olimme jo ehtineet käydä Fort Pulaskin linnoituksella hikoilemassa - kolme ensimmäistä kuvaa on sieltä - ja kierrellä kaupungilla ennenkuin kuulimme pisartelun. Siinä vaiheessa istuimme jo mukavasti hotellimme katetulla terassilla nauttimassa lasillisen sangriaa.

Hankin pari viikkoa sitten uuden kameran. Minulla oli 80-luvulla oikein hieno Nikon ja olisi se olemassa edelleen, mutta eipä nyt enää tänä digiaikana ole ollut käytössä pitkään aikaan, Nyt viimeksi - ja jo kuutisen vuotta - minulla on ollut Canonin laite, joka on sinänsä näppärä ja kuvalaatu minun tarpeisiini periaatteessa riittävä. Mutta, mutta... Himoitsin oikeaa digi-järjestelmäkameraa ja valinta oli hirveän vaikea. Vaihtoehtoina kaksi Canonia, joista ehdin lukea erinäisiä arvosteluja ja vertailuja ja käydä kaupassa hypistelemässä molempia useaan otteeseen. Lopulta 60D otti pitemmän korren ja tämä Savannahinmatka oli ensimmäinen kerta, jolloin se pääsi varsinaisesti käytttöön. Lauantaina tuolla Fort Pulaskissa näppäilin koko joukon kuvia ja olin tuloksiin oikein tyytyväinen, vaikken vielä kokeillut kaikkia (...) kameran säätöjä. On vielä oppimista, mistä mitäkin löytää, mutta kyllä se siitä. Kärsivällisyyttä! Blogikuvista osa on uudella ja osa vanhalla kameralla otettuja, mutta eroa tuskin huomaa, koska tähän olen ladannut "kevyemmät" versiot kuvista.

Koska kerran olimme rannikolla, niin piti toki saada nauttia tuoreista merenelävistä. Ostereita teki mieli. Slurps!

Savannah herää henkiin viikonlopun iltoina ja väkeä on kuin pipoa. Tietysti kaupunkilaiset ottavat kaiken irti paikkakunnan kummitusmaineesta ja iltahämärissä tarinat paranevat. Me emme ainakaan tietääksemme kohdanneet ainoatakaan yliluonnollista olentoa tällä reissulla; pelkästään hyväntuulisia viikonlopunviettäjiä.

Meidän hotelli oli ihan joen rannalla ja vieläpä kuudennen kerroksen huoneemme ikkunat sen suuntaan. Saimme ihailla usean rahtilaivan lipumista joko Savannahin satamaan tai sieltä pois. Yhden laivan komentosillan ovella näin merimiehen, ties vaikka olisi ollut kippari. Vilkutin hänelle ikkunastamme ja sain innokkaan vastavilkutuksen. Miehellä näytti olevan kiikari ja sitä paitsi olimme suunnilleen samalla korkeudella. "Bon voyage, random sailor!"

Tähän loppuun vielä pari kuvaa yhdestä pikkupuistosta, joita Savannahissa on vaikka kuinka monta. En koskaan saa kyllikseni "Spanish mossista", jota kasvaa joka puun oksilla.

Aijai, kohta pitää päästä uudestaan, sillä siinä sitä vasta on valokuvauksellinen kaupunki.

Dirty South Rollerderby

Pitkästä aikaa varasin liput Atlantan paikallisten rullaluistelijoiden kisoja katsomaan. Lauantaina kohtaavat ensin pronssiottelussa eli ns. Grudge Matchissä Sake Tuyas - Apocalypstix ja sen jälkeen kirkkaimmasta mitalista taistelevat Denim Demons - Toxic Shocks. Jos joku kuvittelee, että tässä mennään leppoisasti kuin matkaluistelijat järvenjäällä, niin ei todellakaan. Käytössä ovat kyynärpäät ja olkapäät ja vauhtia piisaa, kun tytöt sujahtelevat pienehkössä ringissä kuin hamsterit. Minä en ymmärrä pistelaskusta yhtään mitään, mutta tunnelman takia tuonne mennään. Tai ainakin minä.

Koko kokemus on niin absurdi. Jos joukkueiden nimet ovat jotensakin jänniä, niin samaa sarjaa ovat kilpailijoidenkin: mm. Jackie O´Sassin, Tart Breaker, Canna Whoopass, Sissy Splaysek, Tagher Lily, Hate Ashbury... Ulkonäöltään ne naiset ovat sellaisia "take-no-prisoners", ettet haluaisi pimeällä kujalla kohdata. Toisekseen kisat järjestetään Yaarab temppelissä ja ne yaarabit taas ovat rappareita. Melkoinen vastakkainasettelu, kun yhtäällä 7-kymppiset miehet (ne yaarabit) myyvät kansalle hotdogeja ja kisailijat ovat pukeutuneet aika provosoivasti verkkosukkiin, tiukkoihin shortseihin, kyynärsuojiin ja kypäriin. Ja itse melkein miettii, mistä löytää pommisuojan.

Shoyu ramen

Shoyu ramen on aivan ehdottomasti laitettava tähän blogiin. Ainakin täällä USA:ssa muutama opiskelijasukupolvi on välttänyt nälkäkuoleman ostamalla kaupasta parillakymmenellä sentillä purkillisen mikrouunissa kuumennettavia ramen-nuudeleita ja pärjännyt taas seuraavaan päivään. Makuvaihtoehtoja on laidasta laitaan: kanaa, pihviä, katkarapuja... Joo, joo - minäkin. Vieläkin tulee joskus (joskaan ei kovin usein; näette varmaan sen pyhimyskehän pääni ympärillä) ihan sentimentaalisista syistä kokeiltua niitä ja huomasin, että seuraava sukupolvi seuraa samoja jalanjälkiä (enkä minä myönnä, että junioria olisi nälässä pidetty. Ne on kai ne geenit).

Nyt en kuitenkaan halua mainostaa noita halpisversioita, vaan ehta oikeaa - näin suomalaissilmin ainakin - jonka bongasin Bon Appetít -lehden viimeisimmästä numerosta eli siis Shoyu ramen parhaimmillaan. En ole vielä ehtinyt itse kokeilemaan, mutta kuvauksen perusteella tämä voisi olla taattua tavaraa. Allaoleva kuva on Bon Appetít´stä lainattu. Olen utelias kuulemaan kokemuksia, jos joku kokeilee. Minä kyllä aion testata, mutta vaatii kaupassakäyntiä ensin.

Huomasin juuri, että blogi on päässyt yli 10 000 lukijakerran. Vautsi! Olenpa minä kiinnostava. Hah! (Punastelen mielihyvästä)

Torkkupeitto - Osa 2

Yapin suosiollisella avustuksella (tai pikeminkin avustuksesta huolimatta) sain juniorin torkkupeiton valmiiksi. Maailma on sen mirrin leikkikalu. Jos jokin ei ole lelu, niin Yapi tietää, miten siitä tehdään lelu. Langoista ja kankaasta riittää hupia pitkäksi toviksi.

Peitto on ihan simppeli, sillä Yhdessä-kangasta oli hyvänlainen pätkä. Sillä kattoi etupuolen ja 2/3 taustasta. Puuttuva kolmannes on mustaa lakanakangasta, jota oli jäänyt, kun tein aiemmin mainitsemaani Kivet-pussilakanaa. Halusin tästä melko ohuen, joten täytteenä on varastosta löytynyt t-paitatrikookangas ja käyttämättä jäänyt valkoinen puuvillaverho. Se marikangas on itsessään aika tukeva. En ruvennut yhdistämään kerroksia muuta kuin sivusaumojen kohdalta ja sitten ruutukuvioiden risteyskohtiin ompelin värikkäät langat. Ei voi aivan tupsuiksi kutsua, mutta vähän sinnepäin.

Toinen vaihtoehto olisi ollut tikata vaikka ruutujen välit, mutta yhtäältä laiskotti ja toisaalta kun tässä ei ole mitään vanua fyllinkinä ja kolmanneksi, kun se Yapi todella osoitti kiitettävää uteliaisuutta projektia kohtaan, niin halusin tämän nopeasti valmiiksi.

Tämäpä oli hauskaa puuhaa! Toivottavasti juniorilla löytyy käyttöä peitolle, vaikkei opiskelijanuorukaisen tosiaan pitäisi pelkkiä tirsoja vedellä, vaan muistaa viettää aikaa myös kirjojen parissa.

Torkkupeitto

T-paita omaan käyttöön - makee...

Äskettäisellä Suomenturneella kävin Suvelan Rouvan kanssa Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä. Näytti siltä, että asiakaskunta oli voittopuolisesti japanilaisia, mutta ei mikään ihme, sillä firman design vetoaa sikäläiseen esteettiseen silmään. Toki myös minun, sillä mukaan tarttui huivi tuliaislahjaksi, t-paita omaan käyttöön ja ns. taidekangas ("Yhdessä"), josta väkerrän torkkupeiton meidän juniorille, joka on juuri nyt aloittamassa yliopisto-opintojaan. Juniori oli näet saanut Suvelan Rouvalta ja Herralta lakkiaislahjaksi mustan Unikko-pussilakanasetin ja samaan väriskaalaan sopisi tämä taidekangas. Samaa teemaa jatkaakseni olin tilannut Crate & Barrelin poistomyynnistä kunkkukokoisen Kivet-pussilakanan hyvin edulliseen hintaan ja tein siitä juniorille pienemmän pussilakanan (lisäten mustan taustakankaan), aluslakananan ja kaksi tyynyliinaa (ja vielä olisi kangasta jäljellä johonkin kivaan pikkuvaatteeseen itselle). Eipä voi ukko valittaa vaihtolakanoiden puutetta.

Yapin mielipide torkkupeittoprojektista

Yapi haluaa pistää tassunsa joka soppaan ja nostaa tahtomattaan (???) ompelutouhujeni vaikeuskerrointa, koska en halua leikata sitä vahingossa tai keihästää neuloilla. Yapin mielestä kangas on vallan mainio temmellyskenttä ja sen syövereihin voi sukeltaa mielin määrin. Kun on riittämiin teutaroitu, pitää putsata itsensä ja sitten asettua makuulle keskelle kangasta ja vetää pitkät tirsat. Ja minä kun olen tämmöinen lällykkä, että annan sen tapahtua...









Alla vielä kuvat "Kivet" ja "Yhdessä" -pakkauksista.

Kivet-pussilakana (Crate & Barrel) vasemmalla ja  Yhdessä-taidekangas (Marimekon tehtaanmyymälä) oikealla)