Club Uchimurina

Haku päällä "Hei minä muistan tuon! Se oli silloin kun minä..."

Ystävämme Herra ja Rouva P naapuriosavaltiosta kutsuivat itsensä kylään viikonlopuksi. Sopi toki oikein mainiosti meillekin, sillä ovat kivaa seuraa eikä tarvitse touhottaa liikoja. Eivät tule tekemään mitään "valkoinen käsine" -pyyhkäisyjä nurkkiin, vaan tämä on enemmän sellaista yhdessäoloa, joka vaihtelee muotoaan ameeban mukaan eli mikä kulloinkin sattuu kiinnostamaan. Molempien perheiden junioreiden kauhuksi/häpeäksi saimme tällä kertaa päähämme ruveta kuuntelemaan musiikkia lähinnä 70-luvulta ja vielä - voi hirvitys - tanssimaan sen tahtiin. Netti on oiva väline tehdä löytöretkiä vanhan tutun musiikin maailmaan. Onneksi emme asu kerrostalossa, sillä meno oli aika vauhdikasta.

Vaikka juniorit tosiaan yrittivät välttää meitä parhaansa mukaan, niin kyllä heillä oli antennit ylhäällä, sillä heti jos tuli nykyhitejä tuutista, niin kaverit ilmaantuivat koloistaan "Ai, te tiedätte tuonkin????" -tyyliin. Ei me nyt niin menneeseen olla jämähdetty. Sanoisin kauniisti, että musiikkimakumme kattaa useita vuosikymmeniä...

Olin käynyt yhdessä Farmer´s Marketissa ostoksilla kuultuani tästä hunnien odotettavissa olevasta maihinnoususta ja hankin muutamaa lajia juustoa, viiniä, viinirypäleitä, savukalaa, selleriä ja patonkia ja ne osoittautuivat sopivaksi appeeksi vauhdittamaan tanssiaskelia.

Lauantai-illan Huumaa!



Empanada-uusintaa

Pari kuukautta sitten tein onnistuneen satsin empanadoja mustapapukastikkeen kera. Nyt tuli sopiva tilaisuus kokeilla reseptiä uuden kerran, kun juniorilla on kaveri kylässä. Samalla saa varmistettua, että ruoka tosiaan on hyvää ja resepti voi jäädä pysyvään kiertoon. Ajattelin tällaisten nuorten miesten olevan otollista maaperää empanadoille enkä erehtynyt.

Ainoa pikkufiba meinasi tulla, kun hankin kaupasta fillotaikinaa voitaikinan sijasta. Piti siis hurauttaa pikapikaa uudestaan kauppaan ja nyt ostaa sitä itseään. Minulla ei tällä kertaa into riittänyt, että olisin ruvennut tekemään lehtevää voitaikinaa alusta lähtien, kun kerran kaupasta saa valmiina. 

Vahinkohankinta

Päivän kunniaksi otin äitimuorin vanhan Sarpaneva-padan ensikäyttöön omassa huushollissani. Aijai! Jauhelihat ruskistuivat oikein mainiosti ja kohta keittiön täytti myös valkosipulin tuoksu. Itse asiassa sen valkosipulin saattoi aistia jo heti sisääntullessa. No, vampyyrit ainakin pysyivät poissa.

Reseptin mukaan nämä ovat esiruoka-annoksia ja yksi empanada on yksi annos. Minusta ovat aika isoja ja ajattelin, että jatkossa voisi leikata voitakinalevyn kuuteen tai kahdeksaan osaan. Tilanteen mukaan. Sitten. Joskus.

Tätä piti olla

Noista kuudestatoista empanadasta riitti ensin lounasta nuorille herroille, illallista seniorille ja sitten vielä yöllistä huikopalaa junioreille. Menin nuorison kanssa katsomaan Silverbacksien voittoisaa futisottelua - joka oli kauden paras - ja kannustuksessa kului sen verran energiaa, että jämäruoat olivat tarpeen.

Nyt minulla on sitten pakkasessa kaksi pakettia fillotaikinaa odottamassa aikoja parempia. Täytynee tutkailla Raadelman Rouvan reseptivalikoimia niiden käyttämiseksi. Tuskin tuottaa ongelmia.

Ja nyt yleisön pyynnöstä resepti:

Paketissa oli 2 levyä ja kustakin saa väsättyä 4 empanadaa

Beef Empanadas with Black Bean Dipping Sauce
Empanadat: (12 kpl)
1 rkl oliiviöljyä
n. 250 g jauhelihaa
3 isoa valkosipulinkynttä (murskattuna)
1 rkl tomaattitahnaa
1 tl jauhettua kuminaa
1-4 tl cayennepippuria
3/4 dl silputtua tuoretta korianteria
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
n. 750 g voitaikinalevyjä (meidän kaupan voitaikinapaketti painaa karvan alle 500 g ja siinä on kaksi levyä eli 1½ tuollaista pakettia)
3 vatkattua keltuaista

Olkaa hyvä!

Kuumenna öljy, lisää jauheliha ja valkosipuli. Keitä, kunnes liha on kypsää. Lisää tomaattitahna, kumina ja cayenne ja keitä nelisen min. Lisää korianteri ja mausta suolalla ja pippurilla. Jäähdytä.

Kuumenna uuni n. 200 oC. Leikkaa voitaikinalevyt neljään osaan (näistä tulee vähän yli 10 cm kanttiinsa) ja voitele reunat keltuaisilla. Tällä ohjeella tulee siis yhteensä 12 kpl. Jaa lihaseos tasan neliöiden päälle, käännä reunat muodostaen kolmioita ja painele haarukalla kiinni. Voitele päältä keltuaisilla ja paista kullankeltaisiksi, n. 20 min.

Kiitos!

Dippikastike:
n. 450-500 g tölkki mustia papuja (huuhdo ja valuta)
n. 2½ dl creme fraichea tai vastaavaa
2 tomaattia (poista siemenet ja pilko)
2 viipaloitua kevätsipulia
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Laita pavut ja hapankerma tehosekoittimeen, kunnes saat pehmeän kastikkeen, lisää puolet tomaateista ja kevätsipuleista ja mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Kaada tarjoiluastiaan ja koristele lopuilla tomaateilla ja kevätsipuleilla.

Tämä on hyvin kiitollinen ohje, sillä mitat eivät ole gramman päälle.

Nam!

Pannumyssy

Meillä - tai tarkennuksena: minulla - on kahvintekovälineenä sellainen "French press" pannu. Seniori luottaa melittasuodattimeen ja tekee kupillisen kerrallaan. Oli miten oli, huushollissa ei siis ole mitään sellaista värkkiä, joka napinpainalluksella tuhisuttaisi kahvit ja pitäisi ne myös lämpiminä. Olemme siis otollista maaperää pannumyssylle.

Tänään ryhdyin pitkän jahkailun jälkeen tekemään uutta sellaista. Vanha alkoi muutaman vuoden käytön jälkeen näyttää kulahtaneelta ja kahvitahraiselta ja olin myös tehnyt sen aikoinaan vähän turhan isoksi "pressiäni" suojaamaan. Nyt halusin silmäniloksi jotakin paljon siistimpää ja kompaktimpaa.

Rouva TJ kotinurkiltani Suomesta on monipuolinen käsitöiden tekijä ja olin saanut häneltä kaksikin pientä ristopistotyötä, jotka ovat hakeneet paikkaansa. Päätin pannumyssyn olevan omiaan niiden esittelylle ja voilá: tässä on tulos. Sen verran voin paljastaa, että ruusun sain synttäreikseni toissavuonna - kestokukka kerrassaan. Mirri taas on tämänkesäisen matkan satoa ja sikälikin hauska, että se on aivan kuin meidän Tiina. Silmä lepää lopputuloksessa...

Melkein jälkimainingeissa

Viikon mittainen valtiovierailu lähestyy vääjäämätöntä loppuaan. Seniori on nauttinut veljensä ja veljenpoikansa käynnistä; se on ilmeistä.Toki toivon, että myös vieraat ovat viihtyneet meillä. Itse en ehtinyt töiden takia viettää kovinkaan paljon aikaa heidän kanssaan, mutta iltaisin sentään. Lankomiehen kanssa tulen hyvin juttuun, mutta pojan kanssa kielimuuri on estänyt syvemmät keskustelut. Poika muutenkin tuntuu olevan hyvin hiljaista ja vieraskoreaa sorttia olkoonkin, että nyt loppua kohti alkaa päästä kuorestaan. Ehkä ensi kerralla on sitten vielä vapautuneempi.

Seniori ryhtyi kilpailemaan Raadelman Rouvan kanssa ruoanlaitossa ja ohessa eilisillan mestarinäyte eli iso pannullinen okonomiyakia. Voisi ehkä lähinnä kuvata on kaali- ja lihasuikaleista paistetuksi letuksi (taikinassa ei kuitenkaan liene maitoa). Mieltymysten ja jääkaapin sisällön mukaan sinne voi laittaa kaikenlaista lisuketta; tässä oli esim. paljon pinaattia. Mausteena mm. kuivattuja kalahippuja, merilevää ja lähes siirappimaista okonomi-kastiketta.

Vieraiden tämänpäiväisen lähdön jälkeen pysymme kuitenkin vielä loppuviikonlopun Japanitunnelmissa, sillä sunnuntaina Japani kohtaa USA:n naisten jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaalissa ja se matsi pitää toki katsoa.

Vierailuvalmisteluja

Tulevan viikon saamme toimia valtiovierailun isäntinä. Täytyyhän jonkinsortin vastavuoroisuuden toimia, koska juniorin kanssa saimme äskettäin nauttia vieraan osasta Suomessa. Meille tosin matkalaiset tulevat vähän toisesta ilmansuunnasta eli Nousevan Auringon Maasta, sillä asialla ovat toinen seniorin kahdesta veljestä vanhemman poikansa kanssa. Kaksi vuotta sitten hän toi tänne nuoremman ja nyt siis on vanhemman vuoro. Ehkä v. 2013 pojat jätetään kotiin ja vaimo pääsee reissuun?

Olin iloinen kuullessani visiitistä, sillä tämä seniorin velimies on oikein passeli tyyppi enkä ole nähnyt hänen nyt 15-vuotiasta poikaansa reilusti yli vuosikymmeneen. Viimeksi hän tosiaan oli parivuotias taapero ja vanhemmat lahjoittivat mielihyvin meidän juniorille poikansa ulvovan poliisiautolelun. Pojan mielipidettä asiasta ei kysytty.

Onneksi seniori sai työprojektinsa järjestettyä sellaiseen jamaan, että pystyy viettämään kunnolla aikaa veljensä kanssa, sillä minä olen ihan kiinni enkä pysty pitämään yhtään lomapäivää. Tasan ei käy onnen lahjat, mutta toisaalta vastahan olin vapaalla.

Kuusi tuntia vielä ja sitten matkalaisten pitäisi ilmestyä näihin maisemiin. Koti on siisti, vierashuone valmiina ja jääkaappi täytetty. Tervetuloa vieraat!

Ei ole tuuria ei!

Siis juniorin ja minun paikallisella suosikkifutisseuralla eli Atlanta Silverbackseillä. 4.7. kunniaksi apinat pelasivat Puerto Rico Islanderseita vastaan ja ihan lopussa tasapeli vaihtui 3-4 tappioksi. Kauteen on mahtunut vain yksi voitto ja kaksi tasapeliä - toistaiseksi - ja 12 tappiota eli joukkue on sarjassaan viimeisenä. Mutta kautta riittää vielä syyskuun lopulle asti!

Tämä menestyksenpuute ei kuitenkaan ole vaikuttanut meidän Westside 109 -kannattajakuntaan ja rummutustahtiin. Kaikki olivat niin iloisia, kun miesten joukkue taas tuli pelaamaan kahden vuoden tauon jälkeen. Teetimme tämän kunniaksi uudet t-paidat, jossa komeilee jo monta vuotta sitten kehitelty Che the Gorilla, sillä nuo Silverbacksit on nimenomaan nimetty paikallisen eläintarhan gorillojen mukaan. Kaiken lisäksi katsomon toiselle laidalle ilmestyi kauden alussa Eastside 309 Guerillas -poppoo, joka on suunnilleen yhtä äänekäs ja hyväntahtoinen kuin me ja välillä saamme rallatuksemme mallaamaan oikein hyvin. Matseissa on ihan oikeasti hauskaa. Ajatella, että tämäkin hupi olisi varmaan jäänyt minulta väliin, ellei juniori olisi aloittanut omaa jalkapalloharrastustaan yli 10 v. sitten.

Löytötavaraa, löytömatkailua

Raadelman Rouvan haastattelusta kävi jo ilmi, että Juniori ja minä teimme kesäisen lomamatkan Suomeen. Seniorin jätimme kotiin kissavahdiksi. Ei sentään, kyllä häntäkin pyydettiin mukaan, mutta työkiireet pitivät miehen kiinni. Matka oli antoisa monessa mielessä, mutta ihan otti syrämestä, kun kälyni oli löytänyt äitini peruja olevan Sarpanevan valurautapadan varastosta. Puinen kahva siitä tosin on hukassa, mutta se on kaikenkaikkiaan pieni puute. Laitoin padan postin kuljetettavaksi yhdeksän päivää sitten ja sain paketin tänään. Ei paha, kuten Herra Raadelmasta tapaa todeta. Kuva ei valehtele: pata oli muorin aikana jatkuvassa käytössä ja jäljet näkyvät, mutta eiköhän siitä ytyä riitä vielä muutamaksi vuodeksi. Raadelman Rouva kävi ystävällisesti kahvanmetsästysmatkalla Iittalan myymälässä ja oli jo viittä vaille maksamassa ostostaan, kun selvisi, että 70-luvun patoihin ei käy uusi kahva, sillä malli muuttui vähäsen vuosien saatossa. Tuo oli minullekin uutta. Sellaisen voisi tietysti teettää. Tai tehdä itse, näppärä tyttö kun olen...



Juniorin uintiretki



Harmittaa hiukkasen, kun olin laittanut padan sisään kaksi Muumi-mukia ja mielestäni pakannut ne pätevästi, mutta eivätkös ne ryökäleet olleetkin molemmat säpäleinä. Niille taisi jäädä kuitenkin juuri sen verran liikkumavaraa eikä pehmikkeitä riittävästi, että räiskis ja koli-koli. Valurauta ja posliini eivät oikein tykkää toisistaan. Mitä opimme tästä? Sen, että pakkausasioissa pitää kääntyä Suvelan Herran puoleen, joka hallitsee sen (mm. sen) alan. On lähettänyt tänne jo kolme niin asiantuntevasti pakattua lastia astioita, ettei sitten ensimmäinenkään ollut särkynyt. No, hyvä syy tehdä uusi pyhiinvaellusmatka Suomeen, jotta saan Hattivatit ja Mymmelin mukikokoelmiini.

Vesi liittyi läheisesti tähän matkaan. Kaksi päivää Helsinkiin saapumisemme jälkeen suuntasimme laivalla Suomenlahden yli Tallinnaan. Sitten vietimme pari päivää Keski-Suomessa uiden minulle jo lapsuudesta tutuissa järvissä ja on jännä nähdä, miten tärkeiksi ne ovat jo ehtineet muodostua Juniorillekin. Seuraava kohde oli Kokkola ja siellä Perhojoki, joka virtaa tätini ja veljeni talojen takana. Kävimme myös ihastelemassa pian avattavaa asuntomessualuetta, joka on rakennettu ihan merenrantaan. Vaikka Kokkola on rantakaupunki, niin eipä siellä juuri ole huviloita lukuunottamatta asutusta merenrannalla, mutta tehtaat tietysti pönöttävät paraatipaikoilla. En ollut ajatellut tuota ennen, mutta nyt se oli keskustelunaiheena noiden messujen tiimoilta.


Kokkolan asuntomessualuetta



Matka jatkui Raadelman Rouvan ja Herran asuinsijoille Turun lähistölle. Rouva blogissaan laittaa usein päivityskuvan maisemasta Kuusistonlahdelle. Oli jännä todeta, miten hyvin se kuva vastasi todellisuutta. Vaikka Rouva miten opiskelee webdesigneriksi, niin eipä ole retusoinut tuota kuvaa. Toi jotenkin sellaiset zen-tunnelmat. Matkamme lopuksi astuimme Turussa laivaan ja laitoimme kurssin Ruotsia kohti. Uusia merinäkymiä saaristossa ja lisää sellaisia Tukholmassa.

Kuusistonlahden juhannuskokko - yksi monista

Tunnen todella olevani löytöretkellä näillä Suomenmatkoilla. Välillä on kyse tavaroista - kuten nyt tuo punainen pata ja Leevi and the Leavingsin ja Carolan CD:t. - mutta yhtälailla löydän ihmisiä. Nytkin oli tilaisuus tavata kolme keskikoulu-/lukiolaiskaveria, joista yhtä en ollut nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Tunnistimme toisemme oikein hyvin, mutta siinä varmasti auttoi Pantterisalmiakkipussi, jota heiluttelin käsissäni Kokkolan rautatieasemalla. Vasta äskettäin opin, että tämä tyttö on yhtä intohimoinen salmiakinystävä kuin minä.

Tukholmassa löimme monta kärpästä yhdellä iskulla, sillä tapasimme kaikki äidinpuoleiset serkkuni miehineen - kolme kaikkiaan plus ne miehenpuolikkaat ja sitten turunaikaisen työkaverini, joka nykyisin asustaa länsinaapurissa.

Kiitos Suomi! Ja Ruotsi! Oli oikein mukava käydä löytöretkellä.