Kepappia kyydissä

Taas kerran osuin Raadelman Rouvan blogiin ja takerruin kertomukseen kebab-aterian tekemisestä. Huomasin myös LeenaIrenen kommentoineen samaista juttua ja olisin voinut suunnilleen sanasta sanaan kopioida ne mietteet. En ollut minäkään koskaan ajatellut kebabin tekemisen olevan kotikokkien ulottuvilla, kun muistikuvissa on aina ravintolan vartaassa pyörivä pikkupossun kokoinen möhkäle lihaa, josta siivutetaan asiakkaille ateria. En edes ollut pohdiskellut, mistä se möhkäle koostuu, mutta Rouva nosti taas esirippua ja paljasti salat. Päättelin tuon olevan just sopivaa ruokaa, jos talossa sattuu olemaan puoli tusinaa ylimääräistä nuorta miestä, kuten meillä aina tuon tuosta tuppaa olemaan ja halusin heti kokeilla. Menin kaupan kautta kotimatkalla ja hankin kaksi kg jauhelihaa, joista neljännes "pork sausagea" antamaan makua, koska siinä on jo mausteita itsessään ja loput nautaa. Rouva oli tosin sitä mieltä, että pelkkä paistijauheliha piisaa, mutta minä menen aina vastakarvaan enkä tee niinkuin käsketään. Koska meillä myös pidetään lampaanlihasta, niin sellainen versio tulee kokeiltavaksi jossakin vaiheessa.

Olisi tietysti parempi, jos tätä ruokaa voisi tehdä oikein ajan kanssa ja kuluttaa siihen suurin osa päivästä, mutta koska on perjantai-ilta, niin ajattelin, ettei haittaa, vaikka tästä tulisi myöhäisöinen huikopala ja huomenissa sitten vaikka lounaalla jatketaan syömistä. Juniori meni koulunsa amer. futisjoukkueen kauden avajaisottelua katsomaan ja se antoi minulle lisää rakosta laittaa liha paistumaan uuniin ja taidan melkein ehtiä paistaa pitatkin ennenkuin napero tulee takaisin.

Siispä laitoin kotiapulaisemme töihin taikinaa vaivaamaan ja kaadoin itselleni lasilllisen viiniä. Suom. huom. tuorehiiva on täällä tuntematon suuruus, joten pitää tukeutua kuivahiivattiin.

Silmä lepää toisen työntekoa katsellessa... Perjantai-iltana sallittakoon laiskuus ja annetaan siis KitchenAidin hoitaa taikinan vaivaaminen, vaikka se homma oikeastaan on aivan kelpoista, jos on okeassa mielentilassa.

Myöhemmin pitää ottaa lisää kuvia, mutta juuri nyt ollaan sellaisessa vaiheessa, että liha on vielä uunissa muhimassa ja pitat ovat odottamassa omaa vuoroaan. Jos Raadelman Rouva sattuu katsomaan oheista kuvaa, niin tunnistaa varmaan taustalla olevan kaulimen. Aivan oikein! Se on se kihlajaislahjaksi saatu kaulin, joka on tosin kärsinyt vuosien varrella hieman (ollut siis käytössä...) ja toisesta kahvasta puuttuu osa. Tunnearvo on kuitenkin niin suuri, etten sitä vaihda.

Jatkoa seuraa...

...tässä. Pidin omat pötkyläni uunissa kaikkiaan reilut 3½ tuntia, mikä tuntui olevan sopiva aika. Liha oli oikein maukasta, mutta pita-leipiäni ei todellakaan kehu. Vai oliko vain niin, että maistuivat valjuilta tuohon lihaan verrattuna? Sitähän sen täytyi olla. Sen maustetun possujauhelihan käyttäminen osana kokonaisuutta ei ollut mikään huono ajatus (tuo "pork sausage" on sellaista, mistä täällä muotoillaan aamiaiseksi pienen letun kokoisia pihvejä, jotka sitten paistetaan. Oikeaa terveysruokaa). Kiitokset Raadelman Rouvalle hyvästä ideasta - taas kerran!

Ken on tehnyt Plyo X:ää...

... P90X:ssä tietää Pete Townshend liikkeen "rock star hop". Vielä ei ole paikat niksahtaneet, mutta huomenna on uusi tilaisuus (vaan toivottavasti ei!!!).

Athens Invitational

Kanat orrella

Olen usein siunaillut, että on etunsa, että itselle on siunaantunut vain yksi lapsi, jolla on vain yksi harrastus. Nostan hattua monilapsisten perheiden vetäjille, jotka onnistuvat pitämään kaikki langat käsissään ja ohjelmoimaan jokaiselle iikalle kaikenlaista kehittävää puuhaa suunnilleen jokaiseksi viikonpäiväksi. Laiska ihminen kun olen, niin ei minulta onnistuisi ja niinpä se korkeampi taho viisaasti päätti, että yksi yksioikoinen jälkeläinen on just passeli määrä minulle.

Meidän joukkue sinisissä

Meidän juniori tykästyi jalkapalloon ja on pelannut viisivuotiaasta lähtien paikkakuntamme seurassa ja parina viimevuotena myös koulunsa joukkueessa. Nyt on taas uusi kausi päässyt seurassa alkuun ja pojat ovat siirtyneet alle 17-vuotiaiden sarjaan. Kauden alkajaisiksi päätettiin osallistua Athens Invitational jalkapalloturnaukseen (Athens, GA) ja homma noudattaa tuttua kaavaa: viikonlopun turnaus, jossa lauantaina kaksi matsia ja sunnuntaina ainakin yksi, mutta voi olla toinenkin riippuen menestyksestä.

Tahtoo siis sanoa, että tänään vietimme koko päivän autossa, odottamassa matsien alkua, matseja katsoen ja vähän sadettakin pitäen, sillä ukkoskuuro aiheutti pienen katkon ja hetken oli jopa epävarmaa, päästäänkö ollenkaan pelaamaan toista ottelua. Onneksi päästiin, sillä eka ottelu hävittiin kylmästi 1-6, mutta toiseen pojat kokosivat itsensä hienosti ja taistelivat 2-1 voiton. Jännä nähdä, mitä huominen tuo tullessaan!

Meidän juniori pelaa maalivahtina seuraten yhden vaarinsa jalanjälkiä. Vaikka poika on vähän sellainen metrin hukkapätkä pituudeltaan, niin "what he lacks in size he makes up in spirit" lainatakseni yhtä entistä valmentajaa.

Jalkapallo on ollut todella mukava harrastus ja sitä kautta olen myös itse tutustunut uusiin ihmisiin ja monet pojista ovat tuttuja seurasta koko siltä ajalta, kun juniori on pelannut. Tietysti pientä vaihtuvuutta tapahtuu, mutta ydinporukka on ollut jo kauan mukana ja tuntuu passaavan hyvin yhteen ja toisaalta mahdolliset uudet pelaajat otetaan joukon jatkoksi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Pojat ovat siinä suhteessa aika mutkattomia.

Hymy oli herkässä!

Viikonlopun turnaus päättyi lopulta kakkostilaan neljän joukossa ja se oli ansaittu ja juuri oikea sijoitus. Voittaja oli selvästi parempi (ja pelaakin kahta sarjaa ylempänä kuin meidän pojat) ja me taas parempia kuin ne kaksi muuta. Pisteenä ii:n päälle, ettei kukaan loukkaantunut!

Kippis!

Olin muutama vuosi sitten ostanut meille tusinan pakkauksen yleisviinilaseja eli siistejä, muttei mitenkään mieleenpainuvia jokapaikanhöyliä. Ajan kuluessa niitä on särkynyt ja nyt huomasin, että vain neljä on yhä jäljellä. Vaikkei meillä kotona ole normaalisti kuin kaksi viininjuojaa, niin voisi toki olla muutama extrakappale laseja olemassa. Olin jo laittanut sihtini yhteen neljän pakkaukseen, mutten sillä kertaa ostanut. Kun kävin myöhemmin niitä katsomassa, niin eivät jostakin syystä kuitenkaan houkutelleet. Niissä oli pieniä kaiverrettuja pallokrumeluureja. Tavallaan kiehtovia, muttei sitten kuitenkaan. Muutamaa päivää myöhemmin kävin yhdessä toisessa vakio-ostospaikassani eli TJ Maxx´issa ja a´vot! Neljä 32 cl:n viinilasia hintaan $7.99. Oli aivan pakko ostaa. Ei näissäkään mitään niin erityistä tunnusmerkkiä ollut eikä ensimmäistäkään krumeluuria, mutta jokin jännä jämäkkyys yhdistettynä sulavuuteen, jota en nähnyt muissa samanhintaisissa.

Suurin houkutin oli, että nämä oli tehty Italiassa. Meidän juniori on edelleen kärmeissään, että Italia voitti jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2006 ja seniorin kanssa kiusoittelemme kaveria armottomasti kaikella italialaisella. Vaikkei juniori ole ihan vielä viininjuonti-iässä, niin mikään ei ole pyhää tässä kisassa.

Jos vertaan niihin vanhoihin laseihin, niin nämä ovat pari senttiä korkeammat, pikkasen paksummat ja painavemmat. Jos löydän vielä toisen pakkauksen, niin se seuraa kotiin myös. Joo.

Vauvanpeitto

Tukholma, 2000-luvun loppupuoli. M oli vastikään aloittanut uudessa työpaikassa ja päivän ohjelmassa oli perehdyttämistilaisuus uusille työntekijöille. Tauon aikana M sattui juttusille H:n kanssa, joka myös oli näitä äskettäin palkattuja. Lieneekö jommallakummalla ollut jotakin asiaan liittyvää päällään, mutta juttu oli siirtynyt Japaniin. M mainitsi jossakin vaiheessa serkkunsa olevan naimisissa japanilaisen kanssa ja asuvan USA:ssa ja että heillä on poika. Tähän H, että hänkin tuntee suomalaisen naisen, joka on ihan samassa tilanteessa. Mikähän sen serkun nimi mahtaa olla? Vaikea arvata. M on minun serkkuni ja H on erään entisen turunaikaisen (a long, long time ago, in a galaxy far, far away) työkaverini tytär, mutta nuo kaksi eivät tietenkään näitä yhteyksiä ennen tuota sattumaa tienneet.

Muutama vuosi sitten H sai nätin tyttären ja aikaansaavana naisena tein vauvalle peitteen, jossa oli koristeina kuvia mm pihamme auringonkukista. Keväällä kuulin Rva A:lta - H:n äiti - että H:lle on tulossa toinen lapsi ja toukokuussa syntyi tyttö. Lupasin taas tehdä peitteen, mutten ehtinyt saada sitä edes alulle ennen  Suomen/Ruotsinmatkaamme. Nyt loppukesästä päätin, että on paras kääriä hihat ja tehdä se peitto, sillä muuten vauva on entinen vauva ja peitto pitäisi tehdä isommaksi (eli isompi urakka). Nyt halusin jotakin täysin erilaista repertuaariin ja enemmän sellaisen "grunge"-tyylisen, vapaalla kädellä ommellun työn. En tiedä, mitä vauva tuumii, mutta häneltähän ei kysytä.

Tässä kuvia aikaansaannoksestani. Pääsee Rva A:kin näkemään etukäteen, mitä tuleman pitää...

Ai, mitä se Brave Turtle meinaa? Olin vuosia sitten käymässä seniorin kotona, joka on pienessä kalastajakylässä. Kävelimme satamassa katselemassa veneitä ja kyselin niiden nimiä, koska japaninkielentaitoni on tasoa, että saan itseni vaan pulaan. Yhden veneen nimen seniori käänsi Brave Turtleksi ja minusta se oli hyvin symppis nimi. Tilasin myöhemmin nauhaa samalla kirjonnalla ja harvat ja valitut työni saavat sen tunnisteeksi.

H:lle voi kertoa, etten yhtään halua naljailla peitteen kääntöpuolen kissoilla (H:lla on chihuahua), mutta minulla sattui olemaan kissakangasta sopiva pala ja olkoon nyt vaikka muistutuksena meidän kahdesta mirristä, Kaijasta ja Tiinasta.

Että näin, vauva S - onnea ja iloista elämää!

Satula

Kesän Marimekkolakanahankinta - Crate & Barrelista tietenkin - on Maija Isolan Satula. Kun näin sen vähän aikaa sitten valikoimissa, niin se huusi nimeäni aika houkuttelevasti. Pakko oli ostaa. Tätä kuosia ei saanutkaan kuin kuningatar- tai kunkkukokoisena ja koska meillä nyt on se kuuluisa noin puolen vuoden ikään päässyt iiiiiiso sänky makuukammarissa, niin kunkku tuli. Sain tuon pussilakanan pari päivää sitten ja toki piti panna heti koekäyttöön. Kivantuntuinen on ja tykkään väreistä. Kangas ei ole varsinaisesti satiinia, mutta siinä on vähän samaa tyyliä. Jännä nähdä, miltä se näyttää pesun jälkeen. Hyvältä varmaan, sillä ei minulla ole ennen ollut ongelmia C&B:n tuotteiden kanssa ja sieltä olen jo hankkinut erinäiset marilakanat. Ekana yönä seniori nyhti peittoa minkä ehti omalle puolelleen ja lopulta kyllästyin ja menin vierashuoneeseen nukkumaan. Täytyy kehittää parempi strategia ensiyöksi, jotta minäkin pääsen nauttimaan tästä kauniista kankaasta unissani.

Savua ilman tulta

Viime viikonvaihde oli tapahtumia täynnä. Seniori on tosin sitä mieltä, että voin jo pitää paussia, sillä tätä menoa mellasteluni käyvät kukkarolle.

Lauantaiaamuna pyykkäsin ja ollessani taittelemassa kuivauskoneesta nostamiani vaatteita havahduin vieressä olevasta pesukoneesta tulevaan katkuun. Ohjelmanvalintanappulan takaa nousi hentoinen savumerkki." Ei hyvä", päättelin nerokkaasti, sammutin masiinan ja irrotin vielä varoiksi stöpselin seinästä. Jäin katsomaan, josko savuntulo loppuisi vai oliko tässä kyseessä isompikin Houston, we have a problem. Savuntulo loppui eli ei tarvinnut hälyttää palokuntaa paikalle. Katku oli tosin sellainen, että pelkäsin palohälyttimemme reagoivan, mutta pidin pyykkihuoneen oven kiinni ja avasin ikkunan, sikäli kun se nyt mitään vetoa sai aikaan. Nostin puoliksipestyt ja litimärät pyykit pesukoneesta muovipussiin, jonka rahtasin takakuistille odottamaan aikoja parempia. Sitten tyhjensin pesukoneen vedestä ja suuntasin kompassin paikkakunnallamme olevaan Trading Postiin. Se on pieni kodinkoneliike, mutta palvelu aivan omaa luokkaansa eikä hinnoistakaan voi valittaa. Astuin ovesta sisään klo 11.50 ja kerroin olevani pyykkikonetta vailla. Minulle esiteltiin muutamaan mallia, joista sitten valkkasin yhden ja vartin sisällä oli se kauppareissu muodollisuuksineen hoidettu ja palasin kotiin. Uusi kone luvattiin tuoda (ja vanha viedä hevon kuuseen) lounaan jälkeen. Isäntä tuli kotiin n 10 min minua myöhemmin - hän ei ollut tietoinen aamupäivän tapahtumista, mutta totesi lähinnä että jaaha annettuani tilannekatsauksen. Klo 14 soi ovikello ja vanha pesukone (vm. 1993) vaihtui uuteen. Ei paha.

Sunnuntaiaamuina nautiskelen, kun saan heräillä hiljaiseen taloon. Mirrit ovat ulkona partioimassa pihapiiriä ja miehet vetävät sikeitä. Keitän aamukahvit, napsautan tietokoneen päälle ja ryhdyn nettisosiaaliseksi. Napsautin tietsikkani päälle. Jun-jun-jun. Panin pois päältä ja kokeilin uudestaan. Jun-jun-jun. Pois päältä. Jun-jun ja lopulta pääsin sentään sisälle, Sen jälkeen ei juuri muuta tapahtunutkaan. Kaikki oli kuin nopeasti kovettuvassa sementissä olisi tarponut. Sammutin toosan ja hyvä, etten potkaissut perään. Tämä on kyllä ollut odotettua, sillä kuusivuotias kone on tuon tuosta näyttänyt dementiaoireita ja onneksi vuosi sitten tallensin tiedostot pilvipalveluun kaiken varalta. Ei paha.

Saatuaan itsensä jalkeille seniori kokeili arsenaalissaan olevat jekut koneen henkiinherättämiseen, mutta eipä tehonnut. Iltapäivällä sitten annoimme kompassille uuden suunnan ja nyt tietokoneostoksille. Seniorilla ja juniorilla on omat läppärit, mutta toki minullakin pitää ikioma kone olla. Olimme tutkailleet tarjontaa ennakolta ja päätyneet yhteen malliin, joka ilmeisesti olisi saatavilla yhdestä paikkakunnan liikkeestä ja olikin. Taas Visa vinkui ja tulimme kotiin uuden saaliin kanssa. Tässä vaiheessa seniori oli iloinen, että viikonloppu oli ohi ja ehkä samalla tilaisuuteni tehdä lisää tuhotöitä.

Viime päivät ovat kuluneet uusiin kodinkoneisiin totutellessa, mutta ihan hyviksi on ainakin tässä vaiheessa havaittu. Ryhdyin lataamaan myös niitä pilvitiedostoja uudelle tietsikalle ja vielä on luvassa vajaan vuorokauden rupeama. Kunhan saan ne kaikki kunnialla paikoilleen, niin rupean muokkaamaan koneesta omaani. Aika kivaa!