Ei viikonloppua ilman projektia

Saatiin kuin saatiinkin nauttia nätistä viikonlopusta, vaikka vielä perjantaina näytti aika heikolta, sillä torstaina alkanut sade jatkui ja jatkui ja jopa ukkosti välillä. Tuli siis oikein kaunis ilma, vaikkei nyt mitään helteitä ollutkaan, mutta kuutisentoista astetta ja auringonpaiste sopi systeemiin oikein hyvin.

Lauantaina kävin hankkimassa bensaa ruohonleikkuriin ja seniorin avustuksella sain koneen herätettyä talviuniltaan. Meidän etupiha oli muuttunut parin viime viikon aikana niin hirveännäköiseksi erilaisten rikkaruohojen saatua ylivallan, että hävetti tulla kotiin. Jopa juniori oli maininnut asiasta eli tämä ei ollut pelkkää omaa herkkäsieluisuutta, vaan totista totta. Jyräsin siis rikkaruohot ja heti näytti piha niin siistiltä, ettei ikinä.

Koska ihana sää jatkui sunnuntaina, suuntasin kodinparannusliikkeeseen ja ostin kahdella reissulla yhtensä 26 betoniharkkoa, hiekkaa ja pikkukiviä ynnä rikkaruohomyrkkyä ja kevätlannoitetta nurmikolle. Minulla on muurinrakentamiskokemusta jo entuudestaan, sillä muutama vuosi sitten ahersin juniorin suosiollisella avustuksella tonttimme pohjoisreunalle Kiinanmuurin (eroosionestovallin). Pystyssä on edelleen ja on täyttänyt tehtävänsä mainiosti, sillä Genghis Khanin joukot ovat pysyneet poissa. Silloin jatkoin harkkoreunusta myös jonkin matkaa talon länsireunalla ja tämänkertainen projektini on vähän kuin sen viimeistelyä kuistimme ja makuuhuoneemme ikkunoiden alla. Siinä on kaistale, jossa ei nurmikkoa saa kasvamaan eikä oikein edes rikkaruohoja. Kuvat puhukoot puolestaan.



Pääsin tänään niin pitkälle, että harkot ovat paikoillaan. Tuli myös mieleen, ettei Kiinanmuuriakaan aikoinaan kerralla rakennettu. Siinä taisi mennä useampi vuosisata. Koska minun juttuni on pienimuotoisempi, niin puoli vuosikymmentä lienee sopiva ajankulu tällaiseen.

Nyt pitäisi sitten keksiä, mitä tuohon laittaisi täytteeksi. Yksinkertaisin ratkaisu olisi tuoda hiekkaa ja pikkukiviä. Tai sitten istutan yrttejä, sillä etenkin rosmariinin saan kasvamaan ilman hoitoa hyvin muhkeaan kuntoon. Sama se, mikä siinä kasvaa, jos kasvaa, kunhan pysyy melko matalana eikä vaadi päivittäistä huolenpitoa.



Kiintoisa pikku yksityiskohta: kun kaivoin maata harkkoja varten, löysin Abloy-avaimen. Se tuskin voi olla muualta kuin Suomesta, sillä meillä ei ole Abloy-lukkoja, mutten toisaalta muista hukanneeni sellaista avainta. Eikä minulla ole ollut tarvetta sellaiselle avaimelle enää pariin vuosikymmeneen. Hmmh.

Tähän loppuun vielä yksi kuva, missä näkyy sekä "vanhaa" että uutta muuria. Kaija-katti on vanhalla reunuksella.

Oho!

Minä ja korkeakorkoiset kengät on aika yllättävä yhdistelmä, mutta tällaisiin kenkiin hairahduin viime maanantaisen shoppailupäivän tuloksena. Lieneekö jonkinsortin keski-iän kriisi uhkaamassa - ehkä laitan hankinnan kriisin piikkiin.

Ainoa myönnytys turvallisuudelle oli se, että varmistin, etteivät korot ole liukkaat kiiltävällä kivilattiallakaan. Loukkasin vasemman kinttuni kolme vuotta sitten nimenomaan liukastelun johdosta (enkä silloin toden totta edes ollut korkkareissa vaan tennareissa) ja olen tullut lähes vainoharhaisen varovaiseksi, jos kävelyalusta on märkä. Nämä eivät ole liukkaat, joten pointsit siitä. Hauska pikkulisä on takana oleva vetoketju, mutta kieltämättä se on pakon sanelema, sillä muuten näitä olisi hankala saada jalkaan.

Mamagettia ja kaljaleipää

Vakioruokiimme kuuluu jonkinlainen pasta-ateria. Jos kokkina on seniori, se kulkee nimellä papagetti ja jos minä olen asialla, niin se on sitten mamagettia. Se "getti" voi olla muutakin kuin spagettia; tuosta on vain muodostunut sellainen yleisnimi. Tänään minä ehdin ensin kotiin ja koska - ihme ja kumma - ei ollut minkäänsortin futisluonteista menoa illaksi, niin ryhdyin keittopuuhiin.

Ensin toimin leipurina: neljästä lähes ylikypsästä banaanista paistui "banana bread´ia" ja yhden olutpullon sisältö valjastettiin kansanterveydelle ja pääsi toimittamaan nesteen virkaa kaljaleivässä. Se on sellaista pikaleipää, jossa kohotusaineena sooda ja leivinjauhe.

Yllä ne banaanikakut ja oikealla kaljaleipä. Viimeksimainittu on ihanan rapeakuorista pinnalta ja pehmeää sisältä. Tuore leipä on muutenkin vastustamatonta.

Leivonnaisten paistuessa aloin tehdä mamagettikastiketta, johon ei ole mitään erityisempää ohjetta. Kaapista löytyi sipulia, valkosipulia, paprikaa, porkkanaa, hitunen jauhelihaa ja tölkki tomaattikastiketta ja toinen kuutioituja tomaatteja ja ne käytin kastikkeeseen. Pastana oli tänään rusetit - "farfalleja" kai, jos tarkkoja ollaan.

Vieressä on se kastike muhimassa. Pastasta ei ole kuvaa, mutta lopputulosyhdistelmä kuului sarjaan "kyllä tätä syö ennenkuin selkäänsä ottaa". Pinnalle vielä raastettua parmesania ja a´vot.

Aarrekartta

Tässä vähän aikaa sitten tuli Raadelman Rouvan kanssa vaihdettua pari ajatusta aarrekartoista, koska oli kehittänyt itselleen sellaisen. Pointtina on, että jos jokin tavoite - se aarre - on konkreettisesti näkyvillä, niin se pysyy mielessä ja sitä kohti tulee melkein kuin huomaamatta mentyä. Rouvan aarre on matka Santorinin saarelle Kreikkaan ja niinpä oli pläjäyttänyt kuvan ao. kohteesta keskelle omaa karttaansa.

Minusta tuo aarrekarttaidea oli aivan liian hyvä jätettäväksi Rouvan yksinoikeudeksi ja olen käyttänyt viimeisen viikon miettien, miten omani toteuttaisin, sillä tavoitteitahan minulla on. Pahvilleko liimaisin kuvia, ottaisinko palan kangasta ja siihen piirtäisin kangasväreillä, muuntelisinko kalenteria tarpeisiini sopivaksi, maaliako tarvitaan, nuppineuloja??? Iso, pieni? Tietokonetoteutus?

Loppujen lopuksi keksin käyttää pohjana parikymmentä vuotta sitten saamaani tauluharjoitelmaa ja lisäsin siihen omia värejä ja tekstejä. Vähän sellainen sekamateriaali-kollaasi. Koska minulla ei ole vain yhtä tavoitetta, vaan niitä on vuodelle useita ja osan niistä pitäisi toteutua tiettyinä päivinä, niin piti soveltaa kalenterimallia jollakin tapaa.  Ja jos vuoden mittaan tulee uusia tavoitteita tai olemassaolevien tarkennuksia, niin ne on helppo lisätä karttaan.

Kuvasta ei ehkä näe yksityiskohtia kovin hyvin, mutta 31.12.2012 tavoite on olla menettämättä sataa taalaa ystävälleni C:lle. Se on ehkä suurin tavoitteeni. Sitä ennen haluaisin osallistua Peachtree Road Raceen 4.7. ja 14.10. uusia Down & Dirty -kurakisan. Kevään ja kesän mittaan olisi tarkoitus käydä jokaisessa Silverbacksien kotiottelussa ja niin edelleen ja niin edelleen. Kyllä noita piisaa. Iltapäivä sujui hyvin rattoisasti karttaa väsätessä.

Kun katselin kätteni jälkeä, niin tuli mieleen, että tämä on kuin sellaista "primitive art´ia", kun kouluja käymättömät taiteilijat luovat teoksiaan. Ehkä tämän voisi vielä saada kaupaksi kalliiseen hintaan - mutta vasta vuoden loputtua, sillä sitä ennen tarvitsen sitä itse!

Seuraava tehtävä on löytää aarrekartalle arvonsa mukainen paikka, sillä toki sen pitää olla näkyvillä, ettei totuus unohdu.

Lisäys 16.2.: Koska tein aarrekartastani kalenterimallisen, niin marraskuun loppupuolelle pitää lisätä sellainen viikon "Paradis" tavoitteeksi. Jos siedämme toisiamme siihen asti, niin seniorilla ja minulla tulee 20 aviovuottta täyteen. 1,5 vuotta ennen kymmenvuotishääpäivää aloin painostaa senioria, että kannattaisi ruveta suunnittelemaan ao. merkkipaalua. Sanoin, että on aivan sama, mitä tehdään, kunhan hän keksii jotakin. Mennään Mäkkäriin syömään tai matkustetaan Pariisiin - mitä vaan - kunhan ajatuksena on juhlia tuota saavutusta. Loppujen lopuksi seniori tunnusti häntä koipien välissä, ettei keksinyt mitään. Juhlimme sitten varaamalla huoneen Swissotelista, jolla silloin oli toimintaa metropolissamme. Koska hääpäivä sattui kiitospäiväksi, niin kaikki lähistön ravintolat olivat kiinni emmekä viitsineet ottaa noin 7-vuotiasta junioriamme mukaan hotellin ns. hienoon ravintolaan. Tilasimme siis huonepalvelusta hyvät sapuskat ja nautimme näköalasta viereiseen hulppeaan ostoskeskukseen, jossa juuri sinä iltana juhlittiin joulukuusen valojen sytyttämistä sekalaisen artistijoukon ja ilotulitusesityksen voimin. Oli  muuten onnistunut hääpäivä. Mutta nyt, "been there, done that" eli aika keksiä jotakin uutta. Paratiisi, täältä tullaan!

Ei täällä mitään torttuja syöty!

Hyvää Runeberginpäivää kaikille! Vaikka olen nuoruudessani asunut nimikkokadullakin, niin tällä kertaa ei tullut päivää sen erityisemmin vietettyä. Ei edes torttuja syötyä. Ne tortut ovat näissä maisemissa sitä paitsi tuntematonta herkkua eli olisi itse pitänyt ryhtyä leipuriksi enkä ruvennut. Ehkä vielä joskus, Jos tarkkaan ajattelen, niin en ole varmaan koskaan kokeillut niiden tekemistä paitsi ehkä koulun kotitaloustunnilla.

Päivä ei kuitenkaan mennyt ihan harakoille, sillä seurasin uutistapahtumia ja totesin Suomen saaneen Sauli Niinistöstä uuden presidentin. Sitä ennen katselin juniorin kanssa Chelsea - Manchester Unitedin matsia, joka päätyi harmilliseen tasapeliin Chelsean johdettua yhdessä vaiheessa 3-0. Juniori etenkin sydämistyi, että Chelsea meni hassaamaan niin hyvän etumatkan.

Täällä on ollut aivan ihana viikonloppu. Luvattiin hyvin sateista, mutta sateet tulivat sopivasti yöaikaan ja päivisin ollaan nautittu kahdenkymmenen asteen puolipilvisistä säistä. En toden totta valita! Ja Suomessa on rikottu pakkasennätyksiä! Tein pikkasen pihatöitä ja tuoksun nyt hyvin vahvasti rosmariinilta.

Etupihalla kasvaa "crepe myrtle" -niminen puu, jota tukistan aika vahvasti vuoden parin välein. Ei siksi, ettenkö tykkäisi puusta, sillä siinä on kauniit fuksianpunaiset kukat kesällä, mutta se on suunnilleen yhtä hyvä kasvamaan kuin paju ja oksat raapivat räystäitä. Tässä ennen ja jälkeen kuvat.

Tukistusoperaation jälkeen siirryin takapihalle ja trimmasin ruusuni maantasalle. Huomasin viime kesänä, että monta vuotta kauniisti kukkineet ruusupensaani ovat tulleet tiensä päähän, mutten silloin vielä hennonnut katkoa oksia. Nyt oli aika. Istutan uuden/uusia tilalle keväällä. Seuraavana käsittelyyn pääsi kiinanruusu. Noita hibiscus-lajeja on monenlaisia ja tässä on kyseessä sellainen "Scarlet Rose", joka kasvaa jopa puuksi, jos vaan antaisi. Sain omani monta vuotta siten yhdeltä tutulta, joka toi lähinnä kasan keppejä meille ja kehoituksen istuttamaan. Minähän istutin ne olohuoneen ikkunan alle ja tuloksena on reheväkasvuinen pensas, joka vetäisi vertoja etupihan "crepe myrtlelle". Tämä oma kiinanruusuni on siitä hauska, että kukkia on monta väriä: kokovalkoisia, valkoisia, joissa on punainen kehä keskustassa ja vaalean violetteja. Kaikki samassa rykelmässä, mutta toisaalta minähän sain kasan keppejä alunalkaen.

Se rosmariinintuoksu johtuu siitä, että viimeiseksi kävin kahden rosmariinipensaani kimppuun ja leikkasin ne puolta pienemmiksi. Kuvassa toinen pensaista operaation jälkeen. Ei siis huolta: tuota yrttiä piisaa edelleen. Oikeastaan rosmariinia pitäisi istuttaa enemmänkin, sillä se tuntuu tykkäävän minun huolenpidostani... Tai -pidottomuudesta. Se on vähän sellainen kuin laventeri, että voisi olla myös hyvä saippuassa tai käsivoiteessa tuoksuna. Ainakin sopisi minun makuuni.

Täytynee pitää pari vapaapäivää keväällä ja tilata roskalava. Teen sen parin vuoden välein, sillä se on näppärä tapa päästä eron pihajätteistä. Peltimäisiä tammenlehtiä olisi koko joukko ja nyt sitten nämä kaikki oksat, jotka kehittelin tänään. Joukon jatkoksi pitää myös kaataa takapihan luumupuu, joka ehti kukkia ja tuottaa makoisaa satoa monta vuotta, mutta joka ilmeisesti  joutui jonkin tuholaisen kohteeksi ja päätti luovuttaa viime kesänä. Sääli! Se oli ihan hauska kaveri ja juniori koristi sen oksia muutamilla värikkäillä linnunpöntöillä. Nyt siitä ei enää ole iloa kuin termiiteille.