White Sweet Potatoes with Mirin and Honey: bonappetit.com

White Sweet Potatoes with Mirin and Honey: bonappetit.com

Ihan pakko laittaa tällainen resepti, kun tuli eilen kokeiltua vähän muunnellen. Omia kuvia ei ole, mutta hyvää oli, jos uskotte ilman todistusaineistoakin. Minun muunnelmani johtui ihan siitä, että kotoa löytyi vain tavallisia perunoita eikä noita makeita. Laitoin ne viideksi minuutiksi mikroon, kuorin ja sitten leikkasin vähän ohuemmiksi kuin reseptin mainitsemat tuuma-puolitoista. Minun olivat enemmän vajaan parin sentin paksuisia, mutta koska nuo "sweet potatoet" hajoavat helposti, niin sellaiset kannattaa jättää vähän paksummiksi. Muuten seurailin enempi vähempi ohjetta.

Vuosia sitten löysimme seniorin kanssa korealaisravintola Tofu House 88:n, jossa sitten kävimme usein ollessamme niillä nurkilla metropolia. Se sijaitsi Buford Highwayn varrella, joka on tunnettu kaikenmaailman etnisistä ravintoloista/kaupoista sun muista. Hyvin värikästä seutua, vaikkei ehkä silmiä hivelevän kaunista. Tuo Tofu Housekin oli ulkoisesti hyvin vaatimattoman näköisessä rakennuksessa; sisältä se kyllä oli siisti ja valoisa ja siellä oli ainakin yhtä tukevat ruokapöydät kuin meillä keittiössä. Meidän juniorin lempiruokaa olivat juuri tuontyyppiset paistetut perunat, joissa on vähän makeutta ja ne olivat ihan tavallisista potuista tehdyt. Kun astuimme sisään, niin omistaja toi heti kättelyssä pari pikkukipollista pöytään, kun tiesi, että katoavat samantien. Kysyin kerran reseptiäkin, mutta se on jo minulta täysin unohtunut, vaikkei mukamas ollut kovin monimutkainen. Vähän siis Tofu Housen muistoksi tein noita perunoita, sillä noin vuosi sitten huomasimme yllättäen, että ravintola oli sulkenut ovensa. Nyyh!

Ja miten arvioisin oman kokeiluni? Sanotaanko, ettei jäänyt yhtään mitään jäljelle...

Viikonloppua odotellessa

Pakko oli kokeilla Raadelman Rouvan juustokohokasreseptiä näin torstai-illan aterialle. Onnistui!!! Tosin olen huomannut ennenkin, että KitchenAid-vatkaimeni on tehokas laite ja se tuli taas kerran todistettua, sillä valkuaiset olivat nopeasti valmiita. Kohokas oli muuten hyvää eli se resepti jää kiertoon.

Kiva juttu, että ollaan jo torstaissa. Ilta on sellaisessa vaiheessa, että voisin suunnata suihkuun, sen jälkeen lukemaan hetkeksi ja sitten siirtyä seuraamaan Doc Martinin elämänkiemuroita. Se on hauska sarja.

Perjantaina on odotettavissa tavanomainen työpäivä tai toivottavasti ihan tavanomainen hyvässä mielessä. Illalla klo 22 on juniorin sisäfutismatsi - onneksi se on tosiaan perjantai-iltana, kun vastaavia on ollut viikollakin ja se alkaa jo olla petiaikani. Olen enempi illan torkku, aamun virkku.

Viikonlopulle on ohjelmaa heti enemmänkin. Lauantaina olisi tilaisuus ennakkoäänestää pressanvaalien toisella kierroksella. Mukavaa, kun siihen on mahdollisuus meidänkin metropolissa, koska muuan suomalaisfirma on kuvioissa mukana. Sieltä selvittyäni suuntaan juniorin kanssa suunnittelemaan tulevan Silverbacks-futiskauden meininkejä meidän Westside 109-poppoon kanssa. Ja illaksi on luvassa lisää futista, kun menemme katsomaan juniorin kaverin sisämatsia.

Sunnuntaina juhlimme vielä uutta vuotta Torakkaklubin kanssa. Torakkaklubilla on yli 20-vuotiset perinteet täällä ja se koostuu paristakymmenestä perheestä, jossa mies on japanilainen ja se kauniimpi puolisko ei ole. Allekirjoittanut sai osakseen tämän Gokiburi-kain puheenjohtajuuden toista vuotta sitten, kun tapahtui jonkinmoinen sukupolvenvaihdos. Olen ollut jokseenkin laiska ryhmänvetäjä, mutta toki piti tällainen "shinnenkai" järjestää. Tapaamme yhdessä japanilaisravintolassa ja saamme turista siellä sydämen kyllyydestä. Nuo ovat hilpeitä kokoontumisia. Ja miten torakat tähän liittyvät? Miehet ovat sitä mieltä, että heitä kohdellaan kuin torakoita, joiden pitää vain lymyillä nurkissa ja puolisot ovat vallankahvassa. Surkea kohtalo heillä...

ελληνικός κότα



"Kreikkalainen kana" lukee otsikossa. Luulisin ainakin. Tai sanotaanko että lukee, jos nettisanakirja piti paikkansa. Pata jäi puuttumaan yhtälöstä, koska sitä ei käyttämäni lähde tuntenut ja olin laiska kaivamaan sen pitemmälle. Raadelman Rouva oli vastikään julkaissut oman kreikkalaiskanapatareseptinsä ja siitähän minä innostuin. Kaupasta löytyi kananreisiä - kanaahan näillä etelänseuduilla muutenkin syödään ihan hirveästi - reilunkokoisia sitruunoita ja perunoita. Valkkasin näitä punakuorisia, koska muita pikkupottuja ei ollut tarjolla ja käytin ne kuorineen. Hunajaa ja oliiviöljyä oli omasta takaa, kuten myös pihasta rosmariinia. Vaikken ole mikään erityinen viherpeukalo, niin rosmariini selviää huonollakin hoidolla. Siitä on osoituksena kaksi talonseinustalla kasvavaa muhkeaa pensasta.




Tässä ruoka on matkalla uuniin. Näytti herkulliselta jo siinä vaiheessa.



Uunista ulos

Katsellessaan padan täyttymistä seniori epäili, että meillä riittää ruokaa tuosta useammaksi päiväksi. Pieleen meni se ennustus, sillä juniorin ja minun syötyä, on ruokaa jäljellä seniorille lautasellinen plus pikkasen santsausvaraa. Hyvää on!









Ja alla minun annokseni kyytipoikavalkoviinin kanssa (kalifornialaista pinot grigiota - ainoa, mitä talosta löytyi, mutta kerjäläisethän eivät saa olla kranttuja. OK, OK, ihan kelvollista se on).

Kindle

Joskus miettii ihan oikeasti, montako elektronista vempelettä huushollissaan todella tarvitsee. Ihmeesti ovat lisääntyneet parin kolmen viime vuosikymmenen aikana. Tuollaisia olin pohdiskellut viime aikoina, kun yritin vakuuttaa itselleni yhden uuden tarvetta.

Viikonloppuiltaisin tapaan vetäytyä vierashuoneen rauhaan yhden tai kahden katin seuraan. Joskus lueskelen, joskus katselen telkkaria, joskus tekisi mieli vielä surffailla netissä, mutta kun se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy (lainatakseni Lapinlahden Lintuja). En viitsi enää palata alakertaan laittamaan omaa tietsikkaani päälle enkä viitsi varastaa perheen herrojen läppäreitä, mutta jokin näppärä petikaveri mukamas puuttuu. Älypuhelin ei ihan peitä sitä tarvetta.

Ongelma ratkesi, kun hankin eilen sellaisen tablet-laitteen. Pähkäilin pitkään iPad´in ja jonkin muun samantapaisen välillä ja lopulta hankin Kindle Firen, jota amazon.com kauppaa. Pienempi tosin mutta puolet halvempi kuin iPad, vaan tuntuu ajavan asiansa. En tarvinnut mitään täystehoista tietsikkaa enkä mitään isoa vekotinta. Ainoa pikkumiinus tässä on, ettei se ymmärrä ää:n, öö:n ja åå:n päälle, jos sellaisia haluaisin kirjoittaa, mutta sama juttu minulla on kännykkäni kanssa.

Katsottuani eilisillan Doc Martin -jakson rupesin surffailemaan ja opettelemaan Kindlen saloja. Luulenpa, että tämä on juuri passeli omiin tarkoituksiini. Tänä aamuna jatkoin harjoituksia ja katselin vähän aikaa "Girl with a dragon tattoo" -filmiä, koskapa amazonin kautta voin katsoa niitä ilmaiseksi. Onhan tässä vähän sellainen tunne, että nyt olen naimisissa amazonin kanssa, kun iPad olisi vetänyt Applen suuntaan. Samapa tuo, jos tästä tulee onnellinen avioliitto.

Iltapäivän ratoksi

Kun saan jotakin päähäni, niin yleensä rupean toteuttamaan sitä aika nopeasti. Miksi odottaakaan, kun ei ole järkevää syytä. Tämänpäiväinen juttu oli taas yksi versio kalenterin uusiokäytöstä. Anoppini tapaa lähettää meille joka vuosi kissakalenterin (Suom. huom. hän lahjansa sisältävät aina jotakin kissoihin liittyvää) ja nimenomaan Hajime Okamoto -nimisen artistin kuvittamia. Niitä on ehtinyt kertyä jo erinäisiä ja säästän kaikki kuvat, koska ovat ihania mielestäni.

Tämänkertainen kohteeni oli juniorin kylppärin kaapisto/laatikosto. Sen ulkokuori on ajan mittaan kokenut erilaisia muutoksia alkuperäisestä valkoisesta maalista ja kullattu-valkoinen posliini -vetimistä (Näin meidän kesken, aivan hirveät vetimet).

Olen käyttänyt noita kalenterikuvia jo useissa huonekaluissa koristeina alkaen vierashuoneen lipastosta. Lipaston ostin viitisen vuotta sitten muutamalla dollarilla Goodwillistä, putsasin, maalasin siniseksi ja sitten kokeilin kalenterikuvia lisukkeena. Tuon kokeilun innostamana olen sittemmin ympännyt kuvia  eteisen penkkiin ja meidän makuuhuoneen lipastoon.

Tässä se penkki. Se oli alunperin valkoinen sekin, mutta sitten "sottamaalasin" sen purkinpohjalle jäänellä harmaalla ja lisäsin noita kalenterikuvia. Kuvat kiinnittyvät Erikeeperiä muistuttavalla Mod Podge -pohjustus-liima-päällystysaineella ja samaa ainetta levitän nimensä mukaisesti muutaman kerroksen myös kuvien päälle. Se kuivuu kirkkaaksi. Vaikka kuvat näyttävät ensialkuun kupruilevan, niin kuivuttuaan paperi tasoittuu.  Hyvin toimii ja pinta kestää pyyhkimistä. Ei pomminkestävä, mutta täysin passeli tuohon tarkoitukseen.

Pakko laittaa kuva meidän lipastostakin, kun nyt alkuun päästiin.

Ja sitten. Ta-daa!

En ollut paljastanut aikeitani juniorille etukäteen ja koska hän oli tänään sopivasti futiskaverinsa luona, niin ei tiennyt puuhistani. Meidän arkkikonservatiivi, ei muutoksista pitävä nuori mies antoi hyväksyntänsä heti kättelyssä kotiintultuaan: "Hei, tuo on hyvä. Paljon värejä. Minä tykkään."

Jos me ikinä myydään tämä talo, niin pitää varmaan vaihtaa kylppärin kaapistosysteemi, koska tuo villi väritys ei ehkä ole kaikkien mieleen. Se on sen ajan murhe ja siinä vaiheessa on varmaan pitänyt jo laittaa koko kylppäri täysremonttiin!

Kalenterikuvia on vielä aika kasa jäljellä ja lisää tulee joka kuukausi vuonna 2012, koska meillä on uusi seinällä.... Saisikohan kalenterikuvilla koristeltuja esineitä myydyksi? Hmmh! Voi olla, että tekijänoikeuksia tulisi poljettua, jos sellaista tekisi. Teen siis omaksi ilokseni ja täytän talon niillä. Varatkaa tummat lasit mukaan, kun käytte visiitillä! Kai pidätte kissoista?

Se on uusi vuosi nyt

Vuoden vaihtuminen tuli todistettua, sillä heräsin melkoiseen paukkeeseen. Se alkoi sivistyneesti puoliltaöin, jatkui kymmenisen minuuttia ja loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Oletan rakettienkin lentäneen, mutten kurkannut ikkunasta. Painuin takaisin nukkumaan.

Aamulla heräsin kuuden maissa. Maailma oli edelleen paikoillaan, taivas alkoi pikkuhiljaa kirkastua, kahvintuoksu täytti keittiön. Mikäpä ollessa. Tervetuloa vuosi 2012! Hyvä tästä tulee.