Ei uskoisi...

...että tämäkin aita sai uuden pintakäsittelyn sunnuntaina. Puu näyttää rutikuivalta jo nyt eli paras laittaa toinen ja ehkä vielä kolmaskin kerros. Luulen, että ainetta kyllä riittää sen verran.

Tämä aita kiertää meidän takapihaa kahdella suunnalla ja on pitänyt tunkeilijat loitolla jo toistakymmentä vuotta. Tai miten sen nyt ottaa. Aita alkaa kyllä näyttää ikänsä, kun aurinkokin on täällä aika armoton, mutta se antaa pikantin lisänsä pihamaalle ja pysyy pystyssä kuitenkin, joten paras huolehtia siitä, sillä ei sellaisen uusiminen ilmaista ole.Viimeksi seniori hoiti sitä telalla ja sudilla varmaan viisi vuotta sitten ja vakuutti, että seuraavalla kerralla vetää sen ruiskulla. Voin hyvin kuvitella hänen saaneen kyllikseen touhusta, sillä siinä on ihan riittävästi työmaata.

Mutta nyt oli korkea aika ottaa härkää sarvista. Laskeskelin, kannattaisiko vuokrata maalausruisku vaiko peräti ostaa ja päädyin sitten ostopuolelle. Parin päivän vuokralla kuittaa jo tuollaisen laitteen eikä sitten tarvitse pelätä, että ilmat olisivat huonot ja ehtii kunnolla paneutua laitteen toimintaan ja puhdistukseen, sillä eihän ruiskua ole kertakäyttöiseksi tarkoitettu. Toin vempaimen kotiin viikko sitten ja lauantaina vietin pari tuntia tutustumiseen ja saatuani aikaiseksi lähinnä vain hienoa sumua ja hyvin vähän kunnon jälkeä totesin, että on varmaan paras käydä hankkimassa pienempi ruiskukappale ennenkuin ryhdyn tositoimiin, sillä koneen mukana tuli sellainen keskikokoinen ja siinä oli tosiaan liian suuri aukko minun nesteilleni.

Ruiskiessani aidan ulkoseinustaa ihastelin naapurinlasten aitaan raaputtamia kuvia ja olin iloinen, etten todellakaan käyttänyt maalia, vaan ihan sellaista läpikuultavaa puunkäsittelyainetta; "valttia" se oli 70-luvulla, kun isä veti mökin seiniä. Sydämet ja möröt sun muut ovat edelleen kaiken kansan ihasteltavina. Ruiskuhankinta oli muuten hyvä ajatus, sillä kahdessa tunnissa huhkin aidan molemmat puolet.

Enkä voinut olla ottamatta omakuvaa...

Ja asiasta kolmanteen, tässä tämän viikon mysteeri: mitä nämä pallerot mahtavat olla? Vinkkinä, että ovat pienen omenan kokoisia.

Nämä pysyivät minulle kauan tuntemattomina suuruuksina, mutta sitten kerran, kun olin pyytänyt paikkakunnan arboristin meille antamaan vähän arviota pihamaamme puiden kunnosta, oli pakko kysyä laiheliinista puusta, joka tuotti moisia kovia hedelmiä. "Saksanpähkinöitä!", tuli kuin kaupan hyllyltä. Niin ovat, toden totta.

Että osaa olla hyvää

Ihan pakko laittaa oheinen resepti nimenomaan sen viikunapossun takia. Kävin viikolla meidän Publix-ruokakaupassa ja satuin apajalle, kun siellä oli em maistijaiset (myös sitä "sweet figlets"-jälkiruokaa oli tarjolla). Voi herranjestas, että oli hyvää! Nappasin reseptilehtisen ja ostin ainekset, vaikka unohdinkin "siemenet" eli sienet. Juniori pitää sienistä, mutta kulkevat usein siementen nimellä. Tuosta tuli meidän perjantai-illan ateria ja tarjosin sitä riisin kera. Sopi just eikä precis!

Veckans pyssel

Arvatkaapa, mikä tämä on? Vinkkinä "Montako insinööriä tarvitaan lampun vaihtamiseen? Kolme. Yksi vaihtaa lampun ja kaksi avaa shamppanjapullon." Tosin nyt ei ollut kyse pelkästä lampusta, vaan koko valaisimesta ja silloin riittää yksi Uchimurina; etenkin, jos vielä Seniori on poissa hälisemästä.

Talomme ruokasalin (lue: toimiston: syömme keittiössä, kun siellä on hieno pöytäkin) alkuperäiseen varustukseen kuului kullattu kynttelikkö. Aivan kammottava, mutta se kuului tietyn tyylisuunnan makuun 90-luvulla eikä meidän tullut sitä vaihdettua. Osin laiskuudesta ja osin, koska ei meillä ei ollut sopivia tikkaita (Olispa viulu, osaispa soittaa). Nyt vuosien mittaan kynttelikön 12 lamppua pimeni yksi toisensa jälkeen enkä piruuttanikaan vaihtanut uusia tilalle, vaan hankin jo vuosi sitten uuden valaisimen odottamaan aikaa, jolloin viimeinenkin tuikku sanoisi sopimuksen irti. Sain odottaa elokuulle asti. Tänään lopulta kävin hankkimassa sopivat tikkaat ja ryhdyin toimeen.

Aika style, vaikka itse sanonkin. Ja toimii!

Olin saman tien tuikata sen kullatun kammotuksen roskiin, mutta näin syksyn ja sen mukana haluviinin lähestyessä kekkasin sille uusiokäyttöä. Senhän voisi vaikka ruiskumaalata mustaksi ja ripustaa kuistille tai puun oksalle rekvisiitaksi. Eikä edes tarvitsisi maalata, sillä se on jo muutenkin sopivan pölyinen.

Jos ei tästä saa haluviinikoristetta, niin sitten ei mistään!

Ne miehet!!!

Seniorimme vaihtoi uuteen työpaikkaan kolme viikkoa sitten ja on heti huomenissa lähdössä sen puitteissa Japaniin. Koska matkasta tulee pitempi kuin viikko pari ja vaikka hänellä on työläppäri matkassa, niin siihen ei saa asentaa mitään omia ohjelmia ja koska muutenkin sen oto-käyttäminen voi olla jossakin määrin työlästä, niin rupesimme miettimään vaihtoehtoja. Seniori päätti ottaa oman läppärinsä mukaan. Minusta sen tuntui aika kankealta idealta olkoonkin, että sitten voisimme kommunikoida vaikka skypen kautta, koska minun pieni ja kevyt Kindle Fireni ei sellaiseen sovellu - valitettavasti. Muutenhan se Kindle olisi oiva laite matkalle.

Kysyin Juniorin mielipidettä, josko Seniorille pitäisi hankkia iPad. Se olisi pienempi kuin läppäri ja skypekin toimisi. "Äiti, se ei ole hyvä idea. Sinä tiedät isi ei tykkää viisaspuhelimesta niin ei pidä ostaa iPad´ia." Yritin saada kaveria puolelleni, mutta hän oli järkkymätön kannassaan. Mitä minä teen? Marssin kauppaan ja ostan iPadin ja laitan kaiken valmiiksi: sähköpostin (jopa minun ja Juniorin kontaktitiedot), skypen, lataan iTunesin musiikkivalikoiman (jos se nyt häntä kiinnostaa) ja jopa NOAA:n (USA:n sääviraston) säätutka-app´in.

Juniori oli vetää viimeisetkin partakarvansa nähtyään ostokseni ja sanoi, ettei edes itse haluaisi iPadia, koska ei usko sen kestävän (itse tosin on vankkumaton iPhonen käyttäjä). Luottaa enemmän "oikeaan" tietsikkaan, kun on sellaisia tarpeita. Ojensin kaikesta huolimatta lahjukseni juhlallisesti Seniorille, joka oli jossakin määrin hämillään. Kohteliaasti vietti parituntisen laitteeseen tutustuessa, mutta kuulin sinä aikana kaikenlaisia ärräpäitä, kun padi ei toiminut odotetulla tavalla. Nyt parin päivän jälkeen Seniori sanoi jättävänsä iPadin kotiin ja kuitenkin ottavansa oman läppärinsä mukaan tälle ekalle reissulle, kun ei ollut riittävästi totutteluaikaa. Pääasiallinen syy oli kuulemma se, että sillä oli jo tietty AutoCAD -ohjelma, jota ei vielä ollut työkoneella ja jota ei iPadille voi ladata... No jaa. Ehkä sitten toiseen reissuun mennessä aatokset jo muuttuvat ja haluaa kevyemmät pakaasit mukaansa. Se nähdään joulukuussa... Ja tällä välin MINÄ voin käyttää sitä iPadia. Ehkä se oli tässä koko ajan taka-ajatuksena.

Lisäys 8.9.12: Jotakin hyötyä siitä, että Seniori jätti iPadin minun huomiini, sillä huomasin opeteltuani miten sillä ääkköset toimivat, että sama periaate toimii myös Kindle Firessa. Ja minä olen viime talvesta lähtien luullut, ettei Kindlellä voi kirjoittaa åäö:tä! Oppia ikä kaikki, vaikka aika hidasta näillä lukemilla.