Ei uskoisi...

...että tämäkin aita sai uuden pintakäsittelyn sunnuntaina. Puu näyttää rutikuivalta jo nyt eli paras laittaa toinen ja ehkä vielä kolmaskin kerros. Luulen, että ainetta kyllä riittää sen verran.

Tämä aita kiertää meidän takapihaa kahdella suunnalla ja on pitänyt tunkeilijat loitolla jo toistakymmentä vuotta. Tai miten sen nyt ottaa. Aita alkaa kyllä näyttää ikänsä, kun aurinkokin on täällä aika armoton, mutta se antaa pikantin lisänsä pihamaalle ja pysyy pystyssä kuitenkin, joten paras huolehtia siitä, sillä ei sellaisen uusiminen ilmaista ole.Viimeksi seniori hoiti sitä telalla ja sudilla varmaan viisi vuotta sitten ja vakuutti, että seuraavalla kerralla vetää sen ruiskulla. Voin hyvin kuvitella hänen saaneen kyllikseen touhusta, sillä siinä on ihan riittävästi työmaata.

Mutta nyt oli korkea aika ottaa härkää sarvista. Laskeskelin, kannattaisiko vuokrata maalausruisku vaiko peräti ostaa ja päädyin sitten ostopuolelle. Parin päivän vuokralla kuittaa jo tuollaisen laitteen eikä sitten tarvitse pelätä, että ilmat olisivat huonot ja ehtii kunnolla paneutua laitteen toimintaan ja puhdistukseen, sillä eihän ruiskua ole kertakäyttöiseksi tarkoitettu. Toin vempaimen kotiin viikko sitten ja lauantaina vietin pari tuntia tutustumiseen ja saatuani aikaiseksi lähinnä vain hienoa sumua ja hyvin vähän kunnon jälkeä totesin, että on varmaan paras käydä hankkimassa pienempi ruiskukappale ennenkuin ryhdyn tositoimiin, sillä koneen mukana tuli sellainen keskikokoinen ja siinä oli tosiaan liian suuri aukko minun nesteilleni.

Ruiskiessani aidan ulkoseinustaa ihastelin naapurinlasten aitaan raaputtamia kuvia ja olin iloinen, etten todellakaan käyttänyt maalia, vaan ihan sellaista läpikuultavaa puunkäsittelyainetta; "valttia" se oli 70-luvulla, kun isä veti mökin seiniä. Sydämet ja möröt sun muut ovat edelleen kaiken kansan ihasteltavina. Ruiskuhankinta oli muuten hyvä ajatus, sillä kahdessa tunnissa huhkin aidan molemmat puolet.

Enkä voinut olla ottamatta omakuvaa...

Ja asiasta kolmanteen, tässä tämän viikon mysteeri: mitä nämä pallerot mahtavat olla? Vinkkinä, että ovat pienen omenan kokoisia.

Nämä pysyivät minulle kauan tuntemattomina suuruuksina, mutta sitten kerran, kun olin pyytänyt paikkakunnan arboristin meille antamaan vähän arviota pihamaamme puiden kunnosta, oli pakko kysyä laiheliinista puusta, joka tuotti moisia kovia hedelmiä. "Saksanpähkinöitä!", tuli kuin kaupan hyllyltä. Niin ovat, toden totta.