Kuvan keskellä oleva tuija on saanut väistyä. Se aloitti uransa pienenä puolimetrisenä taimena v 1998, mutta ehti sen jälkeen kasvaa sekä pituutta että leveyttä. Rujosta muodosta alkoi olla suoranaista haittaa, koska se parhaimmillaankin vei puolimetrisen kulkuväylästä etuovelle ja pahimmillaan rankkasateiden tai räntäkuurojen jälkeen pari-kolmekymmentä senttiä lisää, koska alaoksat repsottivat röyhkeästi. Käytävä ei muutenkaan ole huikaisevan leveä ja koska siinä on muutakin mutta hillitympää kasvustoa toisella puolella, niin ratkaisu oli helppo: tuija sai lähtöpassit.Koska kaveri jätti aika ison aukon kuistin eteen, halusin jotakin tasapainottamaan maisemaa; oikealla reunalla on jo gardenia ja keskellä kamelia ja kaksi atsaleaa.
Kävin ostoksilla puutarhamyymälässä ja hankin muutaman salvian (3), muutaman tädykkeen (4) ja kaksi auringonhattua. Varustauduin lapion ja valkoviinilasillisen kera ja ja rupesin kaivamaan koloja tulokkaille. Härre gud! Olin tarkoituksella valinnut ajankohdaksi sellaisen, jolloin punasavinen maaperä olisi aiempien sateiden jälkeen mahdollisimman pehmeä. "Pehmeä" on suhteellinen käsite ja tuli hirveä hiki siinä uurastaessa. Suo, kuokka ja Jussi... Ilma oli taas ukkosta enteilevä eli tukahduttava jo senkin takia.
 |
| Purplecious speedwell - tädyke |
 |
| Sunny border blue speedwell - tädyke |
 |
| Wild thing autumn sage - salvia |
 |
| Pow wow wild berry coneflower - auringonhattu |
Salvia on myös aika mukava kasvi. Ei anna dramaattista ensivaikutelmaa, mutta sellainen hiljaisen jämäkkä ja miten ihanat pienet vaaleanpunaiset kukkaset!
Auringonhattu on minun suosikkejani, koska se muistuttaa päivänkakkaraa ja päivänkakkara taas erityisen ihana, koska juniori poimi niitä minulle taaperoikäisenä asuntomme viereiseltä pellolta. Hän kutsui niitä makkarakukiksi. Kakkara - makkara. Samapa se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti