Löytötavaraa, löytömatkailua

Raadelman Rouvan haastattelusta kävi jo ilmi, että Juniori ja minä teimme kesäisen lomamatkan Suomeen. Seniorin jätimme kotiin kissavahdiksi. Ei sentään, kyllä häntäkin pyydettiin mukaan, mutta työkiireet pitivät miehen kiinni. Matka oli antoisa monessa mielessä, mutta ihan otti syrämestä, kun kälyni oli löytänyt äitini peruja olevan Sarpanevan valurautapadan varastosta. Puinen kahva siitä tosin on hukassa, mutta se on kaikenkaikkiaan pieni puute. Laitoin padan postin kuljetettavaksi yhdeksän päivää sitten ja sain paketin tänään. Ei paha, kuten Herra Raadelmasta tapaa todeta. Kuva ei valehtele: pata oli muorin aikana jatkuvassa käytössä ja jäljet näkyvät, mutta eiköhän siitä ytyä riitä vielä muutamaksi vuodeksi. Raadelman Rouva kävi ystävällisesti kahvanmetsästysmatkalla Iittalan myymälässä ja oli jo viittä vaille maksamassa ostostaan, kun selvisi, että 70-luvun patoihin ei käy uusi kahva, sillä malli muuttui vähäsen vuosien saatossa. Tuo oli minullekin uutta. Sellaisen voisi tietysti teettää. Tai tehdä itse, näppärä tyttö kun olen...



Juniorin uintiretki



Harmittaa hiukkasen, kun olin laittanut padan sisään kaksi Muumi-mukia ja mielestäni pakannut ne pätevästi, mutta eivätkös ne ryökäleet olleetkin molemmat säpäleinä. Niille taisi jäädä kuitenkin juuri sen verran liikkumavaraa eikä pehmikkeitä riittävästi, että räiskis ja koli-koli. Valurauta ja posliini eivät oikein tykkää toisistaan. Mitä opimme tästä? Sen, että pakkausasioissa pitää kääntyä Suvelan Herran puoleen, joka hallitsee sen (mm. sen) alan. On lähettänyt tänne jo kolme niin asiantuntevasti pakattua lastia astioita, ettei sitten ensimmäinenkään ollut särkynyt. No, hyvä syy tehdä uusi pyhiinvaellusmatka Suomeen, jotta saan Hattivatit ja Mymmelin mukikokoelmiini.

Vesi liittyi läheisesti tähän matkaan. Kaksi päivää Helsinkiin saapumisemme jälkeen suuntasimme laivalla Suomenlahden yli Tallinnaan. Sitten vietimme pari päivää Keski-Suomessa uiden minulle jo lapsuudesta tutuissa järvissä ja on jännä nähdä, miten tärkeiksi ne ovat jo ehtineet muodostua Juniorillekin. Seuraava kohde oli Kokkola ja siellä Perhojoki, joka virtaa tätini ja veljeni talojen takana. Kävimme myös ihastelemassa pian avattavaa asuntomessualuetta, joka on rakennettu ihan merenrantaan. Vaikka Kokkola on rantakaupunki, niin eipä siellä juuri ole huviloita lukuunottamatta asutusta merenrannalla, mutta tehtaat tietysti pönöttävät paraatipaikoilla. En ollut ajatellut tuota ennen, mutta nyt se oli keskustelunaiheena noiden messujen tiimoilta.


Kokkolan asuntomessualuetta



Matka jatkui Raadelman Rouvan ja Herran asuinsijoille Turun lähistölle. Rouva blogissaan laittaa usein päivityskuvan maisemasta Kuusistonlahdelle. Oli jännä todeta, miten hyvin se kuva vastasi todellisuutta. Vaikka Rouva miten opiskelee webdesigneriksi, niin eipä ole retusoinut tuota kuvaa. Toi jotenkin sellaiset zen-tunnelmat. Matkamme lopuksi astuimme Turussa laivaan ja laitoimme kurssin Ruotsia kohti. Uusia merinäkymiä saaristossa ja lisää sellaisia Tukholmassa.

Kuusistonlahden juhannuskokko - yksi monista

Tunnen todella olevani löytöretkellä näillä Suomenmatkoilla. Välillä on kyse tavaroista - kuten nyt tuo punainen pata ja Leevi and the Leavingsin ja Carolan CD:t. - mutta yhtälailla löydän ihmisiä. Nytkin oli tilaisuus tavata kolme keskikoulu-/lukiolaiskaveria, joista yhtä en ollut nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Tunnistimme toisemme oikein hyvin, mutta siinä varmasti auttoi Pantterisalmiakkipussi, jota heiluttelin käsissäni Kokkolan rautatieasemalla. Vasta äskettäin opin, että tämä tyttö on yhtä intohimoinen salmiakinystävä kuin minä.

Tukholmassa löimme monta kärpästä yhdellä iskulla, sillä tapasimme kaikki äidinpuoleiset serkkuni miehineen - kolme kaikkiaan plus ne miehenpuolikkaat ja sitten turunaikaisen työkaverini, joka nykyisin asustaa länsinaapurissa.

Kiitos Suomi! Ja Ruotsi! Oli oikein mukava käydä löytöretkellä.