Yksi työkaveri on yrittänyt houkutella minua kissanpennun hankkimiseen ja tarjolla olisi neljästä pennusta tämän kuvan punapää, joka nyt on kolmisen viikkoa vanha. Se on sekoitus norjalaista metsäkissaa ja jotakin muuta yhtä aatelista perimää. Olen kyllä ihan myyty, mutta meillä on jo kaksi matamia, jotka pitävät riittävästi jöötä. Kaija ei aikoinaan ollut oikein innostunut Tiinan ilmestymisestä kuvioihin, vaikka ovatkin kuudessa vuodessa tottuneet toisiinsa. Jos nyt pitäisi taas hyväksyä uusi perheenjäsen, niin tuskin se ainakaan yhtään vähemmällä nahistelulla, takaa-ajoilla ja sihinällä sujuisi eikä tilannetta helpota, että tämäkin on tyttö. Vaikka sydänjuuria riipiikin, niin taidan tyytyä ihailemaan Yifiä pelkästään kuvan välityksellä enkä leiki tulella ja lähde oikeasti tapaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti