Jouluaaton tarjoomukset - arviointi

Ruokalista ei muuttunut alkuperäisestä suunnitelmasta. Mitäpä muuttamaan, kun reseptit tuntuivat hyviltä, olin jo tehnyt ensimmäisiä hankintoja ja miehetkin olivat antaneet hyväksyntänsä. Tänä aamuna eli aattona tein vielä viimeisen kauppakierroksen ja suuntasin DeKalb Farmers´ Markettiin ostamaan lähinnä lihaa, lohta, ja erilaisia vihreitä kasvikunnan tuotteita (minttua, korianteria, persiljaa, ruohosipulia, kurkkua, jalapenopippuria, limettiä).

Aloitin urakan jälkiruoasta, koska tuo white chocolate-mint pots de créme with candy cane brittle tarvitsi eniten aikaa. Resepti koostui kolmesta osasesta: pots de créme, white chocolate ganache ja candy cane brittle. Siitä huolimatta itse valmistusprosessi ei ollut yhtä työläs kuin olin ounastellut, mutta aikaa piti varata riittävästi, että kaikki ehtii jäähtyä ja asettua. Lopuksi piti muistaa kasata ne osaset. Tuoreen mintun maku tuntui selvästi niissä potseissa ja oli hyvä mielestäni. Tuo jälkiruoka kuuluu siihen kastiin, jota ei pysty syömään kerrallaan suuria määriä, vaikka olisi millainen herkkusuu. Kaikki ne suklaat, kermat ja keltuaiset takaavat jykevän lopputuloksen. Tekisinkö uudestaan? Ehkä, mutten ihan heti ja puolittaisin sen candy cane brittle -määrän, sillä en ole niin suuri suklaan ystävä. Kiva kokeilla, mutta ilmankin elää. Kouluarvosana 7 (ja 8, jos tykkäisin vielä enemmän suklaasta).

Alkupalana oli lohitartare ja tarjosin sitä pitalastujen kera. Reseptissä ehdotettiin joko peruna- tai tortillalastuja, mutta kun tuollaiset pitat sattuivat silmiin, niin tuntuivat sopivalta vaihtoehdolta. Miesväki oli samaa mieltä. Aina välillä tulee tehtyä graavilohta, mutta tämä lohitartare antoi kovan kilpailijan graavatulle, sillä niin oli makoisa kokonaisuus meidän kaikkien mielestä. Kaikki ne korianterit, limetit, inkiväärit, kurkut, jalapenot jne. Vaikea petrata tuosta. Kympin arvoinen resepti.

Keitoksi olin valinnut ranskalaisen sipulikeiton ihan juniorin mieliksi. Bon Appétit-lehden ohje oli yksinkertainen. Seurasin sitä muuten paitsi että paahdoin patonkiviipaleet ja levitin niille pikkasen valkosipulia saamani vinkin mukaisesti. Keitto olisi ollut aivan kelvollista muutenkin, mutta tuo vieno valkosipuli täydensi makua just sopivasti. Italialaiset terracotta-astiat olivat mainiot sipulikeittoastiat. Tämä tulee pysymään repertuaarissa. Kyllä se ainakin ysin ansaitsee.

Pääruokana Coeur de filet provencale. Ruoka saa hyvät pointsit helppotekoisuudestaan, sillä eihän siinä muuta ollut kuin lihaa ja perunoita (plus perusmausteet). Valkosipulivoissakin oli enemmän aineksia. Se valkosipulivoi oli muuten hyvä lisä tähän ruokaan. Ei varmaan jää viimeiseksi kerraksi kuin tuota paistia teemme, mutta ehkä juuri sen yksinkertaisuuden takia tämä resepti saattaa unohtua pitkäksi aikaa ja ihan turhaan. Pinnat 8-9 välimaastossa.

Tässä valkosipulivoi on vasta matkalla sulatukseen.

Kaikenkaikkiaan olimme tyytyväisiä aaton ruokiin. Tunnelma oli mukava, nautiskelimme toistemme seurasta ja apetta oli sopivasti ilman ähkyn-puhkun -tunnetta jälkikäteen. Oikein hyvä jouluaatto!