sunnuntai 19. elokuuta 2012

Toivuttu on!

Piti käydä takapihalla toipumassa Julia Childin synttäreistä eli katsomassa, josko basilikoissa vielä riittää lehtiä uusia kokkauskokeiluja varten. Jo vain! Eivät ne niin helpolla luovuta, vaikka nypinkin hyvän kourallisen siihen bruschettaan.

Vaikken mikään erityisen hyvä ja/tai intohimoinen puutarhuri olekaan, niin toki kukkasia on kiva katsella ja jotkut lajikkeet jopa pysyvät hengissä huolenpidostani huolimatta. Kiinanruusu on malliesimerkki. Sain jo vuosia sitten eräältä tutulta nipun keppejä ja kehoituksen tuikkaamaan ne maahan. Tein työtä käskettyä, vaikka epäilinkin kovasti touhun järkevyyttä, mutta nyt on pihassa parikin kiinanruusupensasta. Hauskaa on se, että niissä on kolmenlaisia kukkia: kokovalkoisia, valkoisia, joissa on punainen rengas sisällä ja vaaleanvioletteja.

Pihalle saa aina seuraa eli ainakin jompikumpi mirreistä. Tiina tykkää poseerata; Kaija on puolestaan niin kiinnostunut kamerasta, että siitä on vaikea saada kuvaa, kun se tulee ihan linssiin kiinni. Tässä Tiina vartioi vedellä ja jäällä lantrattua viinilasillistani. On sunnuntai-ilta, niin pidetään linja kevyenä.

Äitini seurasi mielellään lintujen elämää ja meidän mökillä Keski-Suomessa oli siihen oiva tilaisuus. Siellä metsän keskellä kävi aikamoinen vilinä ja lintukirja oli aina keittiönpöydällä antamassa tunnistusapua. Täällä eteläisemmillä leveysasteilla on jossakin määrin erilaiset valikoimat eivätkä minun kykyni riitä kovin pitkälle, mutta tulipunaisen kardinaalin ja sinisen "blue jayn" kyllä erotan. Jos suosikki pitäisi valita, niin eiköhän se ole kuitenkin painovoimaa uhmaava kolibri. Sehän lentää kuin Harrier. Hankin äskettäin uuden ruokinta-astian niille tipusille ja on siellä käyty, sillä nesteen määrä on vähentynyt ja aina välillä huomaan yhden pörräävän astialla. Kuviin niitä on vaikea saada, mutta ehkä sekin vielä onnistuu.

Huomenna meidän seniori avaa uuden lehden urallaan ja aloittaa yli 14-vuoden jälkeen taas erilaisissa hommissa. Mies itse suhtautuu asiaan kovin rauhallisesti, mutta toisaalta tämä ei ole mikään yhtäkkinen muutos, vaan pitkään valmisteltu juttu. Minulla taitaa olla isommat täpinät kuin hänellä. Jännä kuulla ensivaikutelmat huomisiltana!

2 kommenttia:

  1. Onpas sinulla kauniita kuvia ja kukkia! Mitä muuten ne kolobrit ryystävät tuosta automaatista? Näyttää ihan marjamehulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä ihan sokerivettä tuntuu olevan ja väriainetta. Luin kyllä jostakin, ettei tuolla punaisella värillä ole merkitystä kolibreille; taitaa olla ihan meidän ihmisten viihdyttämiseksi.

      Poista