keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Aaaaaaaaaaaaaaa - kesä!

Kävin hetki sitten ulkona nauttimassa kosteanlämpimästä Syvän Etelän kesäkuun illasta muutaman hyttysen suristessa seurana. Juniorin ikkunan alla kasvava uhkea gardenia levitti huumaavaa tuoksuaan ja pykää uutta kukkaa kuihtuvien tilalle. Se on kiitollinen pensas, sillä kukkia riittää pitkin kesää.

Olin toivonut näkeväni tulikärpäsiä, mutta jostakin syystä niitä ei toden totta ole yhtä paljon kuin muutama vuosi sitten. Olisivat niin symppiksiä kavereita lyhtyineen!

Nyt istun sitten tietsikan ääressä melkein 12-viikkoisen Yapin vetäessä sikeitä pöydällä. Yapiainen on kotiutunut meille oikein hyvin olkoonkin, että vanhemmat mirrit Tiina ja Oliivi joutuvat toisinaan näyttämään sille kaapin paikkaa. Onneksi veriteoilta ollaan vältytty ja homma on pysynyt lähinnä uhoilussa puolin ja toisin.

Toiseksi edellisellä eläinlääkärikäynnillä  Yapi painoi 850 g, mutta toissapäivänä  oltiin päästy jo kilon paremalle puolelle. Seuraavat rokotukset ovat vuorossa vajaan kolmen viikon kuluttua ja ehkä sitten ollaan taas petrattu. Yapista tulee isona varmaan aika puhelias, mutta nyt vielä se kuulostaa lähinnä linnunpoikaselta selvittäessään asioitaan. Selkeästi ihmisystävällinen.

Pidin eilen vapaapäivän ja vietin sen Juniorin seurassa GA State Universityssä, jonne nuori toivomme on menossa syksyllä. Kyseessä oli freshman orientation ja saimme sekalaista tietoahyhyhyhyhyhyhyhy (sanoo Yapi). Siis tietoa joka lähtöön ja samalla selvisivät myös junnun syksyn kurssit. Aijai! Ollapa taas itse tuossa ajassa! Ihan vähän käy kateeksi, sillä tuo on vielä aika huoletonta vaihetta elämää. Mielelläni suon sen hänelle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti