Zip-zip-zip

Nyt voin raksia bucket listaltani taas yhden tavoitteen eli zipliningin. Mitä se on suomeksi? Sellaista köysiratatouhuilua kuitenkin.

Löysin kaverini kanssa hyvän tarjouksen Pohjois-Georgiassa olevaan paikkaan ja varasimme eiliseksi ajan. Pieni onnenkantamoinen oli, että säätieteilijät olivat alunperin ennustaneet lauantaiksi melkoista sateen todennäköisyyttä ja se varmaan karkoitti vierailijoita, mutta onneksi ennusteita tarkennettiin pikkuhiljaa ja meille osui mitä ihanin sää. Ei nyt hellettä, mutta viitisentoista astetta, hienoinen tuulenvire ja puolipilvistä, mikä on aika kohtuullista helmikuuksi.





Osallistuimme Moon Shine -reitille ja sen päätyttyä sai kokeilla halutessaan myös pitkää tuplarataa - eri
maksusta tietenkin :-). Me tietysti kokeiltiin, kun nyt oltiin sinne asti ajettu. Voi että se oli hauskaa! Ja koko kokemus antoi iloisen mielen.







Tämä köysiratapaikka oli pienen Helen-nimisen kaupungin kyljessä ja Heleniä mainostetaan saksalaistyyppisenä (joo-joo). Vähän sellaista ylitseampuvaa, mutta eipä tuo sentään ole mikään iso kaupunki ja tavallaan ihan pittoreski Pohjois-Georgian kukkuloiden keskellä.

Saatuamme köysiradan läpikäytyä kävimme yhdessä läheisessä savipajassa, joka osoittautui aika mukavaksi. Vaikkei minulla ollut erityisiä ostostarpeita, niin mukaan tarttui viinimuki, joka kokonsa puolesta kävisi japanilaisesta teemukista. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että nautiskelen pinot grigiota juuri tuosta ja juuri nyt.

Hankin myös tämän pienen kupin, jonka ostin vain koska se oli nätti. Se on samanmallinen, mutta vähän pienempi kuin tyypillinen japanilainen riisikulho, vaan eiköhän sekin paikkansa löydä.

Tarjouskopasta haaviini tarttui tämä pieni lautanen. Se oli hilpeä ja hankin sen, koska meidän seniorin viimeaikojen tunnuslause on ollut "I want to be loved" ja luovutin sen hänelle seremoniallisesti. En tiedä, mihin tarkoitukseen savenvalaja oli tuota ajatellut, mutta tänä aamuna se toimi lusikanalusena (sekoitettuani aamukahvin maidot).




Zippailun ja shoppailun jälkeen suuntasin kaverini kanssa läheisen Habersham Wineryn myymälään nauttimaan lasillisen paikallista tuotetta. Hän otti valkoista ja minä punaista ja sitten siirryimme nauttimaan noita kuistin kiikkustuoleihin. Seuraksi saimme naapurin (kuuleman mukaan) 15-vuotiaan kissan. Auvoista! Turistuamme aikamme ja maailman parannuttua huomattavasti suuntasimme taas kotiinpäin. Sanoisin, ettei yhtään hullumpi tapa viettää lauantaita.