keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Se on taas se aika

On ollut himpskatin sateinen kevät, mutta onnistuin sentään tämän viikon kolmen lomapäivän kanssa - tai ainakin ensimmäisen kolmesta - sillä aurinko on paistanut jotakuinkin pilvettömältä taivaalta ja asteita on ollut siedettävät 25 oC. Ei paha. Viime viikolla pidin kaksi vapaapäivää ja koko viikon satoi ja oli aika koleaa. Ei sinänsä haitannut, koska ei ollut mitään kummoista suunnitteilla, mutta koska olin tälle viikolle varannut roskalavan pihansiistimisaikeisiini, niin pidin peukkuja poutasäiden puolesta.
Oliivi arvioi siivouksen edistymistä

20 kuutiojaardin lava tuotiin eilen; minulla on nyt kolme kertaa ollut sellainen ja tiedän kokemuksesta, että se on sopivankokoinen. Kun lehdet ovat levälläään pihalla, niin ei uskoisi niitä olevan NIIN paljon, mutta on niitä ja lava täyttyy aika näppärästi. En ole ensimmäisen kerran jälkeen uskaltanut mainostaa naapureille, että voisivat tuoda omia piharoskiaan lavalleni, koska minun täyttyy muutenkin. Tänään puuhastin viisi tuntia ja sitten loppui puhti, mutta huomenna on uusi päivä. Ja perjantaina. Viinilasi osoittaa kohtaa, missä virta loppui. Sain etupihan kutakuinkin putsattua (vielä pitää haravoida pensaiden alta ja kitkeä rikkaruohot) ja pääsin aloittamaan takapihaa. Siellä menee huominen ja mahdollisesti/luultavasti vielä perjantain puolelle. Viimeistelyille jää viikonloppu, sillä olen aikonut pyytää firmaa hakemaan lavansa maanantaina.






















Ennen
Jälkeen



Ihan meinasi hiki tulla siivotessa eikä kuitenkaan mukamas ollut paljon puuhaa. Sama juttu joka kerta,




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti