Verhomysteeri

Olen tavannut vuorotella kaksia verhoja olohuoneessa suunnilleen kellonajan vaihtumisen tienoissa. Talveksi sellaiset tummanvioletit Myski-kuvioiset (Fujiwo Ishimoton Marimekolle tekemää mallistoa) ja kesäksi on ollut toiset marit (Kristiina Isolan Penelope). Nyt tuli taas aika hakea ne penelopet vaatehuoneesta, mutta neljästä verhosta vain kolme löytyi. Neljäs on hukkunut kuin kaivoon. Ihan merkillinen juttu, sillä ei noita verhoja ole missään tässä välillä käytetty eikä se vaatehuone ole mikään maailman napa, jossa kävisi jatkuva trafiikki.

Vaikken ollut varsinaisesti suunnitellut uusien verhojen hankkimista, niin nyt tuli otollinen tilaisuus. Menin eilen käymään sellaisessa Ohco-nimisessä kaupassa, josta löytyy nimenomaan sisustuskankaita ja mattoja ja vieläpä kohtuuhintaan. Valitettavasti olin pari kolme viikkoa myöhässä kaupan puolivuosittaisesta suuresta alennusmyynnistä, kun en ollut osannut ennakoida tätä tarvetta, mutta mitä pienistä. Otin juniorin mukaan makutuomariksi. Ei kestänyt viittä minuuttiakaan, kun löysimme sopivan kuosin, mutta kävelimme tunnollisesti valikoimat läpi, jos vaikka silmiin sattuisi jokin vielä parempi. Juniori tosin urputti, että oli turha väsyttää jalkoja, jos heti löytyi mieluinen ja niinhän se oli, sillä sen Fishbowl-nimisen kankaan me sitten ostimme.

Minun piti oikein kotona katsoa kuviota tarkemmin, sillä kaupassa takerruin lähinnä väreihin, jotka sopivat olohuoneen muihin sävyihin. Hetken mietin, mikä kuviossa nyt akvaariosta muistutti, mutta kieltämättä nuo kasvit ovat kuin erilaisia merileviä - sekä kuviointi että väritys - ja mieleen tulivat visiitit Kemiöön, jossa Raadelman Rouvan perheellä oli mökki. Noukimme uidessa rantavedestä erilaisia leviä, joista rakkolevät olivat kivoja, koska ne sai poksahtelemaan. Taisimme heitellä niitä myös toistemme päälle ja kiljua hirveästi.

Ja sitten palaamme ajassa tähän päivään ja valmiisiin verhoihin. Olohuonessamme on ikkunat takan molemmilla puolilla, joten neljä verhoa tarvitaan, jos ihan sellaisen perusratkaisun haluaa.

Nyt sen yhden verhon katoaminen ei enää hirveästi harmita, sillä vuosikymmenen jälkeen on oikeastaan kiva saada vaihtelua. Mutta kateissa se on edelleen...