Syksyn lehdet...

Eipä ollut vaikea keksiä syyslaulua tämän blogitekstin yhteyteen, sillä Eva Cassidyn Autumn Leaves -esitys parinkymmenen vuoden takaa on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Isänpäivän täydellinen auringonpaiste ja 20 asteen lämpötila tosin tuottaa melkoisen kontrastin laulun hiljaiseen melankoliaan, mutta osoittaa vaan, että syksyyn mahtuu monenlaisia tunteita.

Tein päivän hyvän työn leikkaamalla nurmikon - voipi olla vuoden viimeinen kerta, elleivät rikkaruohot vielä nosta päätään kertaalleen - mutta haravointia tulee treenattua pitkään. Ruska on lopulta saavuttanut meidät ja osa lehdistä pudonnut, mutta

suurin osa vielä tiukasti puunoksissa kiinni. Ollessani pihapuuhissa seniori lähti vaivihkaa käymään jossakin ja tuli kohta takaisin lehtipuhaltimen kanssa. Eipä ole sellaista meillä ennen ollut, kun olemme tyytyneet haravaan. Käytimme laitetta molemmat ja toimiihan se, mutta jos ihan rehellinen olen, niin ei se minusta yhtään tehokkaampaa/nopeampaa ole kuin haravan kanssa huitelu. Yhtä hyvin olisi voinut jättää kauppaan. Sen verran myönnän, että ajotieltä sillä saa haravaa tarkemmin pienetkin lehdet sivuun, muttei nurmikolta ja jos tavaraa on yhtään paksummalta.

Kourunpuhdstukseen en tänään ryhtynyt, vaikka tarvetta olisi ihan todistettavasti. Jospa saisimme muutaman tuulisen päivän ja nuo lehdet huut helkattiin. Toiveajattelua...

Isänpäivänkukkasena on syksyn väriläikkä eli juniorin ikkunan alla kasvava kameliapensas, joka pukaa näitä fuksianpunaisia kukkasia lokakuulta tammikuulle. Ei niitä kerrallaan monta ole, mutta hyvin erottuvat ympäristöstä.

Kaijan leposija tammen vieressä tahtoo jäädä ihan lehtien alle piiloon, mutta kissapatsas vahtii omaansa.