Hurinaa

Vanha tehosekoitin sanoi sopimuksen irti muutama päivä sitten. Se oli uhkaillut tuolla viime aikoina - ärjyi ja toimi pätkittäin - mutta nyt sai minusta lopullisesti kyllikseen. Oma diagnoosini on, että vekotin ei oikein tykännyt, kun kannun tiiviste falskasi ja nesteitä pääsi valumaan moottoriin. Eipä siinä onneksi olleet suuret rahat kiinni ja sain ainakin pari vuotta hyötykäyttöä vanhasta Black & Deckeristä.

Koska olen keväästä lähtien innostunut tekemään pirtelöitä, niin tehosekoittajalle riittää ihan oikeasti käyttöä ja uusi piti saada. Usein teen aamiaiseksi marja- & hedelmäsekoituksen ja töihin lounaalle vihannespohjaisen pirtelön. Usein juuri niitä Dr. Oz´in detox-reseptien mukaelmia, mutta vastaaviahan on vaikka kuinka.

En enää halunnut B & D -merkkistä laitetta, koska kokemus ei pitemmän päälle ollut oikein hyvä. Oikeastaan ainoa plussa vanhassa oli, että astia oli lasia olkoonkin, että siinä on särkymisvaara (olin varovainen) ja se on painava. Pelkään muovikannujen värjääntyvän ja naarmuuntuvan ajan mittaan ja tietysti muovien terveysvaikutuksista on puhuttu paljon. Huvikseni katsoin, mitä merkkejä Suomessa on myynnissä ja kovin ovat erilaiset kuin täällä eli niistä vertailuista ei ollut apua minulle. Minun valintani oli lopulta kolmen valmistajan välinen: Breville, Blendtec ja Vitamix ja lähinnä hinta ratkaisi, koska kahden viimeksi mainitun mallit ovat tuplaten kalliimpia kuin Brevillen. Maksoin omasta 605XL:stä parisataa dollaria. Perheemme "Trust me, I´m an engineer" antoi hyväksyvän lausunnon nähtyään tehosekoittimen, vaikken ollut konsultoinut häntä etukäteen. Tuossa on jopa oma smoothie-näppäin, niin tällainen yksinkertainenkin sielu osaa sitä käyttää. Yksi makoisa mansikka-banaani-aamiaispirtelö sillä on jo ehtinyt syntyä ja toivottavasti jatkossa monta lisää. Olen utelias näkemään, millainen elinkaari tällä on...

Syksyn lehdet...

Eipä ollut vaikea keksiä syyslaulua tämän blogitekstin yhteyteen, sillä Eva Cassidyn Autumn Leaves -esitys parinkymmenen vuoden takaa on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Isänpäivän täydellinen auringonpaiste ja 20 asteen lämpötila tosin tuottaa melkoisen kontrastin laulun hiljaiseen melankoliaan, mutta osoittaa vaan, että syksyyn mahtuu monenlaisia tunteita.

Tein päivän hyvän työn leikkaamalla nurmikon - voipi olla vuoden viimeinen kerta, elleivät rikkaruohot vielä nosta päätään kertaalleen - mutta haravointia tulee treenattua pitkään. Ruska on lopulta saavuttanut meidät ja osa lehdistä pudonnut, mutta

suurin osa vielä tiukasti puunoksissa kiinni. Ollessani pihapuuhissa seniori lähti vaivihkaa käymään jossakin ja tuli kohta takaisin lehtipuhaltimen kanssa. Eipä ole sellaista meillä ennen ollut, kun olemme tyytyneet haravaan. Käytimme laitetta molemmat ja toimiihan se, mutta jos ihan rehellinen olen, niin ei se minusta yhtään tehokkaampaa/nopeampaa ole kuin haravan kanssa huitelu. Yhtä hyvin olisi voinut jättää kauppaan. Sen verran myönnän, että ajotieltä sillä saa haravaa tarkemmin pienetkin lehdet sivuun, muttei nurmikolta ja jos tavaraa on yhtään paksummalta.

Kourunpuhdstukseen en tänään ryhtynyt, vaikka tarvetta olisi ihan todistettavasti. Jospa saisimme muutaman tuulisen päivän ja nuo lehdet huut helkattiin. Toiveajattelua...

Isänpäivänkukkasena on syksyn väriläikkä eli juniorin ikkunan alla kasvava kameliapensas, joka pukaa näitä fuksianpunaisia kukkasia lokakuulta tammikuulle. Ei niitä kerrallaan monta ole, mutta hyvin erottuvat ympäristöstä.

Kaijan leposija tammen vieressä tahtoo jäädä ihan lehtien alle piiloon, mutta kissapatsas vahtii omaansa.

Uudet rillit

Kahden vuoden jälkeen kävin näkötarkastuksessa. Ei ollut mitään kovin suuria muutoksia - onneksi - ja toisen silmän sisällä oleva "kauneuspilkku" on pysynyt ennallaan. Tunnen itseni hieman kuin Marilyn Monroeksi paitsi, ettei tämä minun kauneuspilkkuni ole järin näkyvällä paikalla.

Koska en ole hankkinut uusia laseja muutamaan vuoteen, niin nyt teki mieli ja kaupassa oli kivasti valikoimaakin. Optikko kehotti kokeilemaan jotakin sähäkkää, kun se kuulemma sopisi minulle ja jätti minut tutun myyjän hoiviin. Valinta oli todella vaikea, mutta päädyimme yhteisymmärryksessä italialaisiin Mattisseihin ja tänään sain käydä hakemassa ne. Seniori ihmetteli, miksi minä taas hankin uusia laseja, kun entisiäkin on ja juniorin mielestä nämä ovat jotenkin kovin hallitsevat. Sehän tässä on koko pointti! Pitäähän minun nähdä ja näkyä.