Faux Pho

Seniorilla ja minulla on suht lähistöllä vietnamilainen suosikkiravintola nimeltä Pho Dai Loi. Huonoa ruokaa ei siellä edes ole, mutta bravuurinumero on "pho"-keitto, joka on simppeli liha-nuudelikeitto, mutta aah! niin hyvää ja siitä on ravintolassa erilaisia versioita. Eilen päätin kokeilla Bon Appetit -lehden "Quick Pork Pho´ta" kotona  (ohje neljälle hengelle).

Keskikokoinen silputtu sipuli laitettiin paahtumaan kuivalle paistinpannulle viideksi minuutiksi saamaan väriä.

Mausteina 2 tähtianista, kanelia (olisi pitänyt olla yksi kanelitanko, mutta piti improvisoida), 1 tl fenkolinsiemeniä, ½ tl murskattua kuivattua punapippuria, pari murskattua valkosipulinkynttä. Nämä laitettiin sipuleiden jälkeen pannulle saamaan vähän aromia. Siinä menee vain hetki, sillä ei pidä kärventää mausteita. Sipulit ja mausteet laitettiin isoon kattilaan vähäsuolaisen kanaliemen kera kiehumaan. N. 2 l sitä kanalientä ja lisäksi myös parin sentin pala murskattua inkivääriä.

Korianteria, kevätsipulia (minulla ohueksi leikattua purjoa), maapähkinöitä (suolaamattomia, paahdettuja, murskattuja - lihanuija oli murskaamisessa omiaan). Nämä saivat odottaaa ruoan valmistumista.

Riisinuudeleita tarvittiin vajaat 250 g. Ne siis keitettiin. Mungpavunituja olisi myös pitänyt olla, mutta eipä ollut meidän kaupassa, joten otin alfalfaa tilalle. Kävi sekin, mutta hieman köykäisiä "hattivatteja". Suom. huom: Me kutsumme mungpavunituja hattivateiksi. Limetinlohkoja tarvittiin myös.

Reilut 500 g suolalla ja pippurilla maustettua possunlapaa käristettiin pannulla. Minulla oli neljä ohueksi leikattua siipaletta, jotka kypsensin ja sitten sitten leikkasin ohuiksi viipaleiksi,

Ja itse tarjoomus: Kulhon pohjalle riisinuudeleita, päälle ammennettiin keittoa, viipaloitua possua, pavunituja, kevätsipulia, maapähkinöitä, korianteria & puristettua limettimehua maun mukaan...

Ihan syötävää, mutta Pho Dai Loi osaa homman paremmin, Ja siellä ei mitään riisinuudeleita taatusti käytetä. Minun versioni oli jotenkin terävämpi kuin Pho´n - en tiedä, mikä niissä keittomausteissa tökkäsi. Pitää vielä viilata. Fiilaten ja höyläten...

"Pullorisu"

Sain vastikään lahjaksi ns. pullo-oksan. Sitä ei voi ihan pullopuuksi kutsua, koska on hennompaa tekoa ja mittaakin vain noin metrin verran, mutta sama idea. Ohessa lainaus Smithsonian Gardensin  blogisivulta, jossa kerrotaan ilmiön taustasta. Itse asiassa tämä muistuttaa Amerikan intiaanien unisieppaajia, joiden verkkoihin painajaiset jäävät kiinni ja aamuaurinko tuhoaa ne. Oli sitten painajaisia tai pahoja henkiä, niin niistä täytyy päästä eroon.

Folklore and written sources from as early as 1776 indicate that this centuries-old custom originated in the kingdom of Kongo on the West African coast... When Africans were brought to the Americas as slaves, some were able to continue this practice, using whatever resources they had available. Variations appeared on islands in the Caribbean. The more familiar bottle trees we recognize today were likely a Creole invention, becoming particularly prominent in the southern United States from eastern Texas to South Carolina, where bottles were often placed on the branches of crape-myrtle trees.

While the  meaning of bottle trees continues to evolve as it has for centuries, one of the more common interpretations is that they protect the home and garden by catching evil spirits, which some say are attracted to the bottles by their bright colors (sometimes made by swirling paint on the inside of a clear bottle). Once inside, the sunlight destroys the spirit.   Other interpretations suggest the spirits are trapped inside the bottles in the evening. Then, the morning sunlight destroys them. If you pass by and happen to hear the wind blowing across the bottles, it is thought to be the sound of the spirits trapped inside. Bottle trees have also been thought to bring rain, luck, and to make trees bloom.

Yleensä näissä näkee viinipulloja - ja sinisiä, jos suinkin mahdollista - mutta koska oma risuni oli kepeämpi, niin viinipullot olisivat mielestäni olleet turhan mahtipontisia. Olutpulloja meiltä kuitenkin löytyy. Pesin seitsemän Peroni-pulloa ja putsasin etiketit pois (sellainen täältäsaatava Goo-Goo Gone -suihke on ehtaa tavaraa kaikenlaisten tarrojen poistamiseen). Tämä lokakuinen lauantaiaamu valkeni kauniina, mutta kylmäntuulisena eli oikein hyvä maalaussää. Halusin nimittäin koristella nuo pullot, että saisin vähän väriä etupihalle, koska nyt oli pelkkiä tummavihreitä pulloja tarjolla. Jos tarkkoja ollaan, niin olisi meillä myös ollut ruskeita olutpulloja mutta kokeilin näillä vihreillä ensialkuun. Varustauduin kahvikupillisella ja toisella ja kolmannella ja... Sopivia maalinrippeitä oli vain punaista ja valkoista, mutta yritin välttää jouluvaikutelmaa parhaani mukaan. Lopputulos on hyvin kotitekoisen oloinen, sillä kaikki on käsivaralta & ex tempore maalattua. Toisaalta pullot on helppo vaihtaa, jos joskus inspiroidun johonkin muuhun. Haa!!! Itse asiassa taidan jatkossa pyytää meillä käyviä vieraita koristelemaan minulle pullon, jonka voin sitten laittaa oksalle!

Sain tämän oksan, koska ystäväni C muisti minun maininneen, että haluaisin pullopuun. C oli käynyt syyskuussa taidefestareilla ja löytänyt tämän "risun" ja osti sen minulle. C:llä on elefantin muisti. Mikä hupaisinta, olin myös jo tilannut itselleni synttärilahjaksi Big Daddy -pullopuun eli sama juju, mutta isommassa mittakaavassa ja se tuli muutama päivä sitten. En vaan ole vielä ehtinyt laittaa sitä esille ja sitä paitsi se menee takapihalle ja saa edesmenneen luumupuun paikan, joten nämä kaksi pullopuuta eivät mitenkään kilpaile toistensa kanssa. Toivottavasti Big Daddy kestää kauemmin kuin se luumupuu! Takapihan puu on tosiaan isompi ja siihen aion pikkuhiljaa kerätä viinipulloja. Ei siis mitään kyykkyviinipahvilaatikoita (jotka voisivat sinänsä antaa pikantin lisänsä kokonaisuuteen), vaan oikeita pulloja. Ja niitä tarvitaan yli 20...

Leipää ja sirkushuveja

Kiva viikonloppu! Sopivasti osui kohdalle vuosittainen Atlanta Arts Festival. Paikkana ydinkeskustan Piedmont-puisto; vähän kuin meidän vastine NYKin Central Parkille. Vaikka väkeä oli taatusti liikkeellä kohtuullisen paljon, niin kohteen väljyys piti tunnelman leppoisana. Tunnin jälkeen luulin jo nähneeni kaiken ja rupesin tekemään lähtöä ennenkuin tajusin, etten ollutkaan saman portin kohdalla kuin mistä olin tullut sisälle. Meinasi jo hiki tulla ja join oluet ja jatkoin kierrosta vielä toisen tunnin verran. Kuljin todella rauhallista tahtia, koska tuolla oli paljon kiintoisia näytteilleasettajia. Makeita valokuvia.... Ja kaikenlaista muuta laatutavaraa. Jaa että mitäkö ostin? Tietysti hankintoja tuli tehtyä ja olisin hyvin saanut pari tonnia menemään aika kepeästi, mutta pidin itseni aisoissa. Festareiden pöllöjuliste oli sen verran makea, että se piti saada.

Ja nämä sangen näppärät pronssikorvikset. Ja näissä on jujua enemmänkin kuin mitä kuva näyttää. Ehkä vielä joskus paljastan.

Ostin myös sekä oikea- että väsenkätiset versiot perinteisestä Appalakkien sahaveitsestä. Oikea itselle ja vasen juniorille. Olivat niin kaunista käsityötä, tuntuivat toimivan mainiosti ja hintakin kohdallaan ($22) eikä tietenkään haitannut, että myyjä oli symppis tyyppi. Hänen kojullaan kävi kauppa. Eiköhän noilla leipää ja tomaatteja parin kympin edestä leikata.

Tässä Oliivi esittelee veitsiä. Padauk-puu taisi tuoksua hyvältä.

Lupaamani korvisjuju:
Jos oikein tarkkaan katsoo, niin korviksissa näkee pikkiriikkiset reiät ja niihin voi laittaa vaikka jotkut muut pikkukorut lisukkeeksi ja/tai jos haluaa, niin alla voi olla omissa rei´issä jotkut killuttimet (kuten minulla tuossa nuo Kalevalakorut). Nämä turkoosit kietoutuvat korvalehden ympärille, niin eivät vaadi reikiä tai klipsejä ja pysyvät todella hyvin paikoillaan puristamatta mistään.

Here's to Bob!

Viime aikoina netissä on kulkenut paljon ALS-jääsankohaasteita ja toki meidän futiskannattajaporukka sai sellaisen myös. Itse asiassa kaksikin. Ensimmäinen tuli Blaiseltä, joka oli Westside 109:n perustavia hahmoja, mutta joka sittemmin on joutunut vetäytymään sivuun MS-taudin viedessä voimia. Toinen taas saatiin Silverbacksien futisjoukkueelta, kun joukkueen valmentaja Jason Smith haastoi meidät ynnä kaksi muuta kannattajaporukkaa oman "kasteensa" jälkeen.

Videotodiste meidän vastineesta löytyy youtubesta Westside 109 Ice Bucket Challenge´sta. Valitettavasti kuvanlaatu ei ole kovin hyvä, mutta se oli ehtaa tavaraa emmekä osallistuneet pelkästään hupimielessä, sillä kuten videosta ilmenee, "Rutgerin" isä Bob kuoli alkuvuodesta tuohon nimenomaiseen tautiin.

Here´s to Bob!

Kesäloma

Amerikkalaiset eivät tunnetusti pidä pitkiä kesälomia. Neljä viikkoa poissa työmaalta yhtäsoittoa on jotakuinkin ennenkuulumatonta, ellet satu olemaan opettaja. Tyypillisesti täällä otetaan viikko ja sitten pidennettyjä viikonloppuja tai satunnaisia arkipäivävapaita vuoden mittaan. Koska olen ollut pitkään saman työnantajan palveluksessa - 16.8. tuli 15 vuotta täyteen - minulle kertyy tänä vuonna 208 tuntia lomaa eli 5 viikkoa ja päivä päälle (joka firmassa on oma käytäntö). Ja sitten minulla oli vielä 40 tuntia käyttämättäjäänyttä lomaa viime vuodelta. Pidin maaliskuussa viikon, kun teimme road tripin New Yorkiin ja parhaillaan pidän toista viikkoa. Ah, tätä nautintoa! Sanoin seniorille, että nyt on päästävä rannalle, kun ei olla ikiaikoihin oltu ja vannotin häntä ottamaan pari vapaapäivää. Tutkailin kohteita Florida/Georgia/Etelä-Carolina -akselilla ja lähinnä keskityin Atlantin puoleisiin kohteisiin, koska yleensä olemme suunnanneet Meksikonlahden rannoille. Silloin, kun olemme... Viime rantakeikasta oli jo neljä vuotta...

Pienen enten-tenten-tuumiskelun päätteeksi varasin meille kolmeksi yöksi huoneen St Simons-saarelta Georgian rannikolta. Olen käynyt siellä ja viereisellä Jekyll Islandilla 35 vuotta sitten, kun olin tuskin vaipoista vapautunut. Löysin St Simons Inn by the Lighthouse  -nimisen hyvin viehättäväksi osoittautuneen majapaikan. Se oli nimensä mukaisesti majakan vieressä ja ranta tietysti heti majakan takana. Rantahiekka oli tosin melko kapea tuossa kohdassa eli nousuveden aikoihin se oli kokonaan piilossa, mutta kun ajoitti uintikerrat sopivasti, niin ei mitään hätää. Tähän aikaan kesästä Atlantin aallot olivat sangen leppeitä jopa minunlaiselleni vilukissalle.

Kiipesimme tunnollisesti majakan 129 porrasta, jolla pääsi kuvassa näkyvälle parvekkeelle. Tuikulle asti ei ollut asiaa. Oli hieman Muumipappa ja merimäiset tunnelmat.

Joka saarella on tietysti kalastuslaituri ja tässä on St Simonsin laituri illanhämyssä.. Siellä oli paljon väkeä; sekä samanlaisia pällistelijöitä kuin me ja sitten ehta kalastajia vapoineen. Kyselin yhdeltä tyypiltä what´s for dinner? ja sain vastaukseksi, että "Shark. This is the biggest breeding ground for sharks". Ei menty uimaan enää sinä iltana. Ei me kyllä mitään haikaloja nähty kuin 30 sentin mittainen yhden kalastajan koukussa, mutta itse saimme olla rauhassa pulikoimassa. Delfiinit pyörivät yhtenä aamuna ja sitten kerran näin parven pikkukaloja iloittelemassa.

Yhtenä päivänä ajoimme Jekyll Islandille, koska halusin verestää vanhoja muistoja. Se saari oli kuin aika olisi pysähtynyt. Konferenssikeskus, jossa oletan käyneeni keväällä 1979, näytti väljähtäneeltä, jos kauniisti sanotaan. Saaren omakotitalot olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa. Kohtuuden nimissä on todettava, että sinne oltiin nyt rakentamassa muutamia uusia hotelleja ja siellä oli perinteinen mahtava hotelli, jonka manikyroidulla nurmella äveriään näköinen mies pelasi krokettia. Oli miten oli, olin hyvin tyytyväinen, että olimme St Simonsilla. Tässä Jekyll Islandin kalastuslaituri, joka näytti olevan suunnilleen samaan vuosikertaa kuin kaikki muukin saarella. Ollessamme laiturilla ohitse pyyhälsi samannäköinen kalastusalus kuin Forrest Gump -filmissä. Melkein teki mieli hypätä veteen sen perään.


Jekyll Islandilla on leveämmälti hiekkarantaa kuin St Simonsilla eikä vuorovesi peitä sitä alleen eli jos rannallaköllöttely on kaikki kaikessa, niin sitten kantsii suunnistaa Jekyllille. Driftwood Beach on aika upea.

Näitä meriheinänummia ovat kaikki rannat täynnä. Ihmettelen oikein, miten joskus vuosisatoja sitten ihmiset ovat keksineet, että jos sen yli tarpoo, niin löytää aika kivan hiekkarannan. Tai ehkä ne ensimmäiset asukit tulivatkin mereltä ja löysivät ensin hiekkarannat ja sitten joutuivat tarpomaan upottavassa heinikossa ennenkuin pääsivät pitävälle maalle. Oheinen näkymä on sen ajopuurannan vierestä.

Ajettaessa St Simonsilta Jekyll Islandille pitää ylittää tämä upea Sidney Lanier -silta. Se on tosiaan aika korkea, mutta pitääkin, koska Brunswickin satamaan menee sen alta liikenne.

Olipahan aivan ihana loma, jos itse sanon. Ei se ollut kuin kolme yötä poissa kotoa, mutta oltiin kuin muissa maailmoissa.

Mikä parasta, olin seniorin kanssa poissa lauantaista tiistaihin (juniorin toimiessa kissavahtina) ja sitten on vielä koko loppuviikko lomaa kotona!!!!

Tänään - torstaina - juniori muutti opiskelija-asuntolaansa Georgia State Universityssä. Viime vuonna hänellä oli suomalainen (!) kämppis, mutta tänä vuonna yksi lukioaikainen tuttu ynnä kaksi muuta uutta tyyppiä. Se muutto oli tehty hyvin jouhevasti ja jo kymmenen maissa aamulla olin jo takaisin kotimaisemissa ja kävin vahauttamassa kulmakarvani (on minussakin sen verran turhamaisuutta), sitten ostin pihalle kukkia (istutin ne ja leikkasin vielä nurmenkin), sen jälkeen asioin askartelukaupassa katsastamassa valikoimia (serkullani oli haku päällä tietynmerkkisille tavaroille) ja sitten kävin ruokakaupassa ja lopuksi kotona imuroin juniorin huoneen (jonka hän oli jättänyt sen ihmeteltävän siistiin kuntoon). Sanoisin, että aika tarmokas päivä, mutta aaaaaahhhhh!

Lammaspitaburgerit

Tällainen resepti sattui silmiin tämänkuisesta Bon Appetit-lehdestä - taas kerran. Vaikutti kokeilemisen arvoiselta ja kun vielä kotona sattui olemaan pita-leipää lukuunottamatta kaikki ainekset, niin eipä muuta kuin lähikaupan kautta keittiöön.

Jauhelihaseos näytti herkulliselta.

Hankin pieniä pitoja. Niitä oli paketissa 8 kpl ja arvelin sopivaksi määräksi, sillä lihaa minulla oli ½ kg (ohjeen mukaan olisi pitänyt olla tuplaten, muttemme tarvinneet niin paljon).

Pita on muutenkin hyvä vaihtoehto hampurilaissämpylöille. Jos ei muuten, niin ihan vaihtelun vuoksi.

Jaoin jauhelihaseoksen 8 osaan ja täytin pitataskut ja sitten litistelin sen verran, että seos levisi suht tasaisesti. Näistä tuli melko ohuet, mutta se oli tarkoituskin, sillä nyt ei oltu tekemässä mitään peruspurilaisia.

Ohjeen mukaan nämä pitat piti grillata, mutta minua kiinnosti nähdä, millaisen lopputuloksen saisin aikaan valurautapannulla. Vastaus: hyvän!

Kauppareissulla ostoskärryyn tuli poimittua myös maissintähkiä (6 kpl kolmella dollarilla. Ei paha). Pidän maissista kovasti. Ei muuta kuin kattilaan höyryyntymään eikä se muuta kaipaakaan. Jotkut tykkäävät lisätä voisulaa tai suolaa jne, mutta minulle käy ihan sellaisenaan, kun tähkät ovat nyt niin makeita.





Olin myös tilannut amazon.comin kautta tällaisen Itali-merkkisen kuorijan/juliennevempaimen ja posti toi sen tänään, vaikka oli sunnuntai. Oli tarjouksessa ($7). Minulla on myös mandoliinileikkuri, mutta ei aina tee mieli otaa sitä esille, kun se on olevinaan niin iso.

Yhdellä puolella tämä on kuorija ja toisella ovat nuo julienneterät. Tukeva vehje ja testasin sitä kesäkurpitsaan, josta vetelin kepeästi tuollaisia spagettimaisia nauhoja. Mandoliini on ihan näppärä laite, mutta voipi olla, että se jää niin vähälle käytölle jatkossa, että voin passittaa sen eläkkeelle saatuani nyt tämän Italin. Mandoliinini etu on, että teriä voi vaihtaa ja saada eripaksuisia suikaleita, kun taas tämä tekee vain yhtä ohutta kokoa.

1½ vuoden urakka - osa 2

Sain tilaamani LED-valot muutama päivä sitten ja niinpä sitten paperinarutaideteokseni valmiiksi. Tästä tuli n 25 cm leveä ja noin metri on pituutta eli ihan näyttävä kaikkiaan. Juuri nyt se on olohuoneessa, mutta katsotaan, mistä se loppujen lopuksi löytää kotinsa.

Ne valot osoittautuivat aivan just sopiviksi ja onnistuin tilaamaan oikeanmittaisen pätkän, vaikka jotenkin olin kuvitellut saavani aivan hillittömän määrän johtoa. Johtorulla näytti aika reilulta, kun ryhdyin hommiin, mutta äkkiäkös se hupeni, kun asettelin valoja paikoilleen. Ovat hauskat pienet lähinnä kolmionmalliset tuikut ja sähköjohto on ohutta ja taipuisaa, joten ne oli helppo työntää taustapuolelta pohjakankaan läpi. Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!