Torkkupeitto - Osa 2

Yapin suosiollisella avustuksella (tai pikeminkin avustuksesta huolimatta) sain juniorin torkkupeiton valmiiksi. Maailma on sen mirrin leikkikalu. Jos jokin ei ole lelu, niin Yapi tietää, miten siitä tehdään lelu. Langoista ja kankaasta riittää hupia pitkäksi toviksi.

Peitto on ihan simppeli, sillä Yhdessä-kangasta oli hyvänlainen pätkä. Sillä kattoi etupuolen ja 2/3 taustasta. Puuttuva kolmannes on mustaa lakanakangasta, jota oli jäänyt, kun tein aiemmin mainitsemaani Kivet-pussilakanaa. Halusin tästä melko ohuen, joten täytteenä on varastosta löytynyt t-paitatrikookangas ja käyttämättä jäänyt valkoinen puuvillaverho. Se marikangas on itsessään aika tukeva. En ruvennut yhdistämään kerroksia muuta kuin sivusaumojen kohdalta ja sitten ruutukuvioiden risteyskohtiin ompelin värikkäät langat. Ei voi aivan tupsuiksi kutsua, mutta vähän sinnepäin.

Toinen vaihtoehto olisi ollut tikata vaikka ruutujen välit, mutta yhtäältä laiskotti ja toisaalta kun tässä ei ole mitään vanua fyllinkinä ja kolmanneksi, kun se Yapi todella osoitti kiitettävää uteliaisuutta projektia kohtaan, niin halusin tämän nopeasti valmiiksi.

Tämäpä oli hauskaa puuhaa! Toivottavasti juniorilla löytyy käyttöä peitolle, vaikkei opiskelijanuorukaisen tosiaan pitäisi pelkkiä tirsoja vedellä, vaan muistaa viettää aikaa myös kirjojen parissa.

Torkkupeitto

T-paita omaan käyttöön - makee...

Äskettäisellä Suomenturneella kävin Suvelan Rouvan kanssa Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä. Näytti siltä, että asiakaskunta oli voittopuolisesti japanilaisia, mutta ei mikään ihme, sillä firman design vetoaa sikäläiseen esteettiseen silmään. Toki myös minun, sillä mukaan tarttui huivi tuliaislahjaksi, t-paita omaan käyttöön ja ns. taidekangas ("Yhdessä"), josta väkerrän torkkupeiton meidän juniorille, joka on juuri nyt aloittamassa yliopisto-opintojaan. Juniori oli näet saanut Suvelan Rouvalta ja Herralta lakkiaislahjaksi mustan Unikko-pussilakanasetin ja samaan väriskaalaan sopisi tämä taidekangas. Samaa teemaa jatkaakseni olin tilannut Crate & Barrelin poistomyynnistä kunkkukokoisen Kivet-pussilakanan hyvin edulliseen hintaan ja tein siitä juniorille pienemmän pussilakanan (lisäten mustan taustakankaan), aluslakananan ja kaksi tyynyliinaa (ja vielä olisi kangasta jäljellä johonkin kivaan pikkuvaatteeseen itselle). Eipä voi ukko valittaa vaihtolakanoiden puutetta.

Yapin mielipide torkkupeittoprojektista

Yapi haluaa pistää tassunsa joka soppaan ja nostaa tahtomattaan (???) ompelutouhujeni vaikeuskerrointa, koska en halua leikata sitä vahingossa tai keihästää neuloilla. Yapin mielestä kangas on vallan mainio temmellyskenttä ja sen syövereihin voi sukeltaa mielin määrin. Kun on riittämiin teutaroitu, pitää putsata itsensä ja sitten asettua makuulle keskelle kangasta ja vetää pitkät tirsat. Ja minä kun olen tämmöinen lällykkä, että annan sen tapahtua...









Alla vielä kuvat "Kivet" ja "Yhdessä" -pakkauksista.

Kivet-pussilakana (Crate & Barrel) vasemmalla ja  Yhdessä-taidekangas (Marimekon tehtaanmyymälä) oikealla)

Matkamuistoja

Haltia luontokeskus, Nuuksio, Espoo

Tulipa yllättävän pitkä blogaustauko, mutta ensin ei tuntunut olevan paljon sanottavaa ja sen jälkeen oli pysyttävä hiljaa. Radiohiljaisuus johtui siitä, että kävin juniorin kanssa Suomessa ja matkan päätarkoitus oli yllätysjuhlia veljeni M:n synttäreitä. Tosin kuukautta liian myöhään, mutta ei kai se nyt niin tarkkaa ole. Välillä teki tiukkaa sen salassapidon kanssa, sillä kaikki tämä sosiaalinen media vaikeuttaa uskomattomasti asiaa. Ellei itseltä melkein päässyt jotakin lipsahtamaan, niin sitten joku tuttu kommentoi juuri hieman liikaa.

Kaikista läheltä piti -tilanteista huolimatta ja siitä, että olimme maassa reilun viikon ennen M:n tapaamista, homma meni aivan nappiin. Toinen veljeni Herra Suvelasta oli jollakin jotensakin uskottavalla kommervenkillä houkutellut M:n mökilleen viime lauantaina. Kun M lopulta näki ensin juniorin ja sitten minut (ja puolta tuntia myöhemmin vielä tätimme), niin kaveri oli kuin puusta pudonnut. Ei nyt itkuun purskahtanut, mutta pientä liikutuksenpoikasta vaistosin. Tuo oli todella matkan kohokohta. Juhlimme synttäreitä 17.8., joka olisi ollut vanhempiemme 56. hääpäivä.

Ohtakari, Lohtaja

Muuta matkan antia:
* Kävimme Turussa, jossa aikoinaan asuin yli 8 vuotta. Pidän edellen yhteyttä muutamiin senaikaisiin työtovereihin ja yksi heistä järjesti illallistapaamisen, jonne tulikin 22 vanhaa tuttua, jos oikein laskin. Aika mahtava juttu ottaen huomioon, etten ole nähnyt useimpia sitten vuoden 1990 ja muutamaa muuta kymmenisen vuotta sitten.
* Kun Kokkolassa tapasin kolme koulukaveriani, kävimme lounastamassa Rossossa, koska arvelimme, että siellä voimme istua pitempäänkin turisemassa ilman, että meitä ruvetaan hätistelemään pois. Piti paikkansa olkoonkin, että jouduimme myös töihin. Tarjoilijamme iski yhdessä vaiheessa jokaisen eteen puikot ja lankaa ja käski kutomaan 30 silmukan levyisiä neliöitä. Eipä tyttö arvannut, että valitsi hyvän pöydän, koska joukossa oli kaksi artesaania, joilta

Perhojoki

kyllä kutominen sujui. Sujui tosin minultakin, ettei hävetä tarvinnut. Viikkoa myöhemmin kesän aikana syntyneet neliöt aiottiin ommella yhteen ja tehdä terapiapeittoja sairaalan psykiatrisen osaston potilaille.
* Jyväskylässä oli parahiksi Ravintolapäivät meidän ollessa paikalla ja niinpä valitsimme lounaspaikaksi Ohukaiset ja Paksukaiset, jossa pääruokana vihannes- tai lihatäytteiset ohukkaat. Sattui onneksi aurinkoinen ilma, kun istuimme järjestäjän vehreässä puutarhassa nauttimassa annoksiamme. Koko ravintolapäiväidea oli minulle uusi kokemus, mutta todella mainio sellainen.
* Kävin järvessä uimassa olkoonkin, että juttua piti harkita kauan ja hartaasti, sillä vierastan kylmää vettä. Vaikkei tuota voi avantouinniksi kutsua, niin ei se vesi ollut kuin 17-asteista. Rouva Suvelasta kertoi jo melkein tulleensa tökkimään minut laiturilta, koska mietin siellä kovin kauan ennenkuin uskaltauduin hyppäämään. Tiesin katuvani, ellen olisi pulahtanut näin pitkän matkan tehtyäni.

Olipahan taas kerran ihana matka. Emme olleet vielä lähteneet kotimatkalle, kun juniori jo rupesi miettimään, milloin pääsee uudestaan käymään. Sitä minäkin...

Kuoleman läheisyys tekee elämästä elävämmän

Minulla itselläni ovat asiat tietääkseni juuri nyt hyvässä jamassa, mutta aihe on valitettavasti tullut perhekokemusten mukana tutuksi. Löysin sattumoisin äskettäin  Peter Strangin haastattelun Dagens Nyheterissä. Strang on suomensukuinen mutta nykyisin Karolinska Institutetissa onkologina työkentelevä professori, jolla on vuosien kokemus elämän loppumetreillä ponnistelevien potilaiden parissa. On kirjoittanut useita kirjojakin tästä aiheesta. En tiedä, miksi tämä haastattelu sattui silmiini juuri nyt, mutta jokin siinä kolahti ja etenkin tämä lause:

Visserligen delar man inte längre en framtid, men man kan dela nuet, få uppleva att man finns i ett sammanhang och är en betydelsefull person för sina närmaste.

Niinhän se on. Juuri niin. Cherish the day!

Korvissa soi

En varmaan olisi voinut valita parempaa viikonlopputekemistä juniorille kuin varata liput Atlantassa pelattuihin Concacaf Gold Cupin neljännesvälierien Panama-Kuuba ja Meksiko-Trinidad & Tobago -otteluihin eilen. Juniori on pelannut jalkapalloa pienen ikänsä ja on suunilleen kävelevä futistietosanakirja, joten tuo sopi kuin nyrkki silmään.

Areenana oli Georgia Dome, jonne parhamimllaan mahtuu noin 75000 katsojaa. Panama-Kuuba oli enemmän sellainen alkupala (Päättyi 6-1). Arvioisin, että ehkä 15-20000 katsojaa oli paikalla, mutta Meksiko-matsi näytti vetäneen koko eteläisen naapurimme siirtolaisiksi paikalle ja virallisen tiedon mukaan siellä oli 54229 henkeä, joka oli ennätys Atlantassa jalkapallo-ottelussa (tämähän on pesäpallon, amerikkalaisen futiksen ja koripallon luvattu maa). Tunnelma oli katossa ja se katto oli korkealla.

Juniori pelaa sunnuntaisin hispaaniliigassa, jossa on myös karibialaisia mukana, joten hänen oli hieman vaikea valita, ketä kannustaisi toisessa matsissa, mutta sitten veri veti Karibian puolelle ja kaveri taiteili itselleen T&T:n lipun mukaisen  paidan. Aika style, vaikka itse sanonkin! Herätti ansaittua huomiota.

Täällä mekin...

...meksikolaisten ympäröiminä...

Comfort food: Fried rice

Jos pitäisi valita ruoka, johon tukeudumme ainakin kerran viikossa ja joka syntyy melko olemattomistakin aineksista, niin se olisi varmasti "fried rice". Seniori pitää itseään alan eksperttinä, mutta en minäkään nyt suorastaan huonoa versiota tee. Valmistuksessa ei sottaannu kuin yksi astia eli wokki. Mitään tarkkoja ohjeita ei ole antaa, mutta vaikka edellispäivältä ylijäänyt keitetty riisi on se oleellinen elementti. Lisukkeiksi erilaisia vihanneksia: porkkanaa, selleriä, sipulia, valkosipulia, pinaattia (tai melkein mitä tahansa "lehtevää"), maissia, paprikaa, kesäsipulia, kesäkurpitsaa. Pari kananmuna sopii hyvin. Jos lihaa haluaa joukkoon, niin siitä vaan ja kalakin käy.

Tärkeää on hoitaa esivalmistelut eli pilkkoa ainekset odottamaan, sillä ruoka valmistuu nopeasti. Vähän öljyä (pikkasen seesamiöljyä voi lisätä antamaan makua) wokin pohjalle ja sitten paistetaan liha valmiiksi ja siirretään syrjään. Jos kanamunaa kaipaa, niin pari voi vatkata ja paistaa ja siirtää syrjään. Paistetaan vihannekset kypsymisjärjestyksessä, lisätään riisi ja käännellään, kunnes saadaan kaikki lämpimiksi ja mahdolliset riisinkokkareet pienittyä. Vielä mukaan munat ja liha. Mausteeksi kaadetaan wokin reunoille soijakastiketta, päälle rouhitaan valkosipulia ja sekoitetaan hyvin. Seniori on hyvin tarkka siitä, että soijakastiketta ei missään nimessä lorauteta suoraan riisin päälle, vaan todellakin wokin reunoja pitkin alas. Valmiin fried ricen päälle voi vielä ripotella persiljaa.

Tämänkertaiseen illalliseen käytin lihan sijasta noin sentti kanttiinsa lohikuutioita ja laitoin ne paistumaan, kun olin ensin saanut kuullotettua sipulit, sellerin ja maissin (ihananmakeita maissintähkiä alkaa olla kaupassa - aaaah!).

Ohjeet ovat aika ylimalkaiset, mutta sellainen on tämä ruokakin, kun siihen käy ylimalkaan melkein kaikki, mitä kaapista löytyy. Mutta maussa ei ole valittamista!

Gluteiinitonta ja maidotonta

Tänä iltana meidän futiskannattajaporukka Westside 109 kokoontuu yhden perustajajäsenen kotona ja tarkoitus on syödä tacoja, juoda olutta ja seurata Atlanta Silverbacksien ottelua. Joukkue matkasi Pohjois-Karolinaan pelaamaan, mutta meikäläisiä ei tällä kertaa mennyt sinne; muutamia muita kannattajia kyllä.

Isäntämme Drummer aikoo pitää huolen eturuoasta, mutta pyysi, että vieraat toisivat lisukkeita ja jälkiruokaa ja mielellään jotakin sellaista, mikä sopisi gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota noudattavalle henkilölle. Drummerin parempi puolisko on joutunut luopumaan em. aineita sisältävistä ruoista, kunnes saadaan varmistettua, mistä hänen vaivansa johtuvat. Nämä rajoitukset ovat kyllä tuoneet helpotusta hänen oloonsa, mutta pikkuhiljaa testaavat, missä se villakoiran ydin oikein on.

Oli miten oli, lupasin tuoda jälkiruokapuolta ja hain netistä apua. Gluteiiniton ruokavalio on saanut täällä viimeisen parin vuoden aikana oikein kulttiaseman ja niinpä ohjeita löytyy roppakaupalla. Mutta kun sitten pitää vielä poistaa maitotuotteet yhtälöstä, niin valikoima pienenee. Toki reseptejä löytyy, mutta usein tuntuvat joko suorastaan puisevilta tai niissä on ei-ihan-lähikaupan-valikoimiin kuuluvia aineita. Tosin täytyy sanoa, että gluteenittomuusvillitys on saanut pikkukaupatkin ottamaan hyllyilleen lukuisia uusia jauhovaihtoehtoja.

Löysin "Coconut Custard Pie" -ohjeen, jota muokkasin hieman. Koska pidän kookoksen mausta, niin tuo tuntui kokeilemisen arvoiselta reseptiltä.

3 munaa
2 keltuaista
2 1/4 dl sokeria
2 rkl riisijauhoja
2 rkl tapiocajauhoja
1 tl vaniljaesanssia
3 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
1 rkl agavesiirappia
2 rkl kasvismargariinia (yritin valita oikeanlaista)
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl makeutettua kookosraastetta

Munat, keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan ja loput aineet lisätään. Sekoitetaan sen verran, että saadaan tasainen seos. Kaadetaan piirakkavuokaan (vuorasin omani leivinpaperilla) ja paistetaan 175 oC, n 45 min. Koska minulla oli ohjeen jäljiltä kaksi orpoa valkuaista, niin tein vielä marenkia piirakan päälle. Näyttää kohtuulliselta; katsotaan illalla, mitä makutuomarit sanovat.