Punaista joulunodotusta

Huomasin muutama päivä sitten blogikaverini Rouvan Varsinais-Suomesta suunnittelevan sinisävyistä joulua, kun taas itse olen tällä kertaa lisäämässä vähän punaista. skaalaani. Viime vuonna värit olivat meillä päinvastoin. Rouva saa kaikin mokomin käyttää sinistä kattauksissaan ja koristeluissaan - jäljestä tulee taatusti upea Rouvan tuntien. Sininen on kaunis väri, vaikka kuulemma punainen sopii paremmin ruokahalun antajaksi ja sininen puolestaan sen taltuttajaksi. Pötypuhetta! Kyllä minulle ruoka maittaa sinisiltä Valencioilta oikein mainiosti, mutta ehkä aivoni on ohjelmoitu ihan omaan uskoonsa.

Palatakseni siihen punaiseen. Vaikkei se oikein koskaan ole tuntunut minun väriltäni, niin nyt tuli hankittua muutama astia, jotta voisin hieman paremmin toteuttaa joulunajan menyytä. Ei näiden astioiden olisi ollut pakko olla punaisia, mutta kaupan hyllyllä sattui nyt olemaan sellaisia ja olivat silmäänsopivia.

Nuo lehtikuvioidut ovat portugalilaista alkuperää ja korvalliset italialaista terra cottaa.

Ja mikä on se menyy? Suunnittelu on vielä aika alkutekijöissään,mutta koska tiedän juniorin pitävän ranskalaisesta sipulikeitosta, niin sitä ajattelin tarjota noista korvallisista astioista. Luulisin niiden soveltuvan siihen tarkoitukseen aika hyvin. Jälkiruoaksi löysin uusimmasta Bon Appetit lehdestä White chocolate-mint pots de créme with candy cane brittle -reseptin ja ne "potsit" taas pitäisi valmistaa tuollaisissa ylemmän kuvan ramekineissä.

Muista ruoista sen verran, että yleensä olen tehnyt meille graavilohta, mutta tällä kertaa olen ajatellut korvata sen lohitartarella. Pääruoka on vielä hakusalla, mutta sen ei todellakaan tarvitse olla kalkkunaa eikä kinkkua. Voi olla, muttei mikään pakko. Jotakin sellaista, mikä ruokkii kolmihenkisen perheen, mutta jota ei sitten syödä monta päivää. Arvoisat lukijat saavat mielellään kantaa kortensa kekoon. Ja sen V-S Rouvan lankomiehen voisi laittaa töihin ehdottelemaan sopivaa juomapuolta.

Em. ruoat eivät ehkä vaikuta kovin perinteisiltä suomalaisilta joulunajan tarjoomuksilta, mutta olen oppinut improvisoimaan täällä vieraalla maalla eikä se rajoitu pelkästään ruokapuoleen. Koska täällä joulu on ohi joulupäivänä, niin olemme aikaistaneet aikatauluja ja todella haemme kuusen kiitospäivän jälkeisenä sunnuntaina, jotta ehdimme nauttia siitä kunnolla. Joulunajassa on oma tunnelmansa enkä halua, että se tulisi sivuutettua ilman mitään ajatusta, mutta muuten sen ei tarvitse olla kaavoihin kangistunutta. Tärkeää on, että joulua vietetään ja ruuan ja kattauksen eteen on nähty pikkasen vaivaa. Ja joulupukki tulee aattona - sen verran pysymme kaavoissa!

Kongin uusi tuleminen

Olen parissa blogitekstissä kertonut Westside 109 -porukasta, joka kannustaa metropolimme Silverbacks-futisjoukkuetta. Aivan mainio rypäs ihmisiä, joihin ei muuten ehkä olisi tutustunut, mutta yhteinen kiinnostuksenkohde on tuonut meidät samoille raiteille ja niillä olemme pysyneet jo erinäisiä vuosia.

Olkoonkin, että 2011-jalkapallokausi on jo ohi, katseemme on suuntautunut tulevaan ja haluamme seuraavasta äänekkään, hauskan, innostavan ja ehkä kerätä lisää väkeä mukaan huutosakkiin. Tänään tapasimme pienellä porukalla Silverbacks-puistossa. Se oli osin brain storming -sessio ja osin ateljeetunti (tai pari-kolme). Edellinen liittyi rallatuksiin, uuteen nettisivuun (josta varmasti lisää myöhemmin) jne jne ja jälkimmäinen Kongin maalaamiseen. Westsiden perustajajäsen Drummer hankki tämän 55 gallonan porkkanamehunsäilytysastian vuosia sitten ja teki siitä oikean rummun ja nimesi sen Kongiksi. Se on suurin äänitehosteistamme ja oli näihin asti maalattu vihreäksi ja mustaksi ja yhtä kylkeä koristi tyylitelty hopeanvärinen gorillanaama. Aika mainio sanoisin. Vuodet olivat kuitenkin verottaneet maalipintaa ja nyt oli uuden aika.

Päädyimme puna-mustiin raitoihin, koska sellaiset ovat Silverbacksien uusissa pelipaidoissakin. Vähän olutta, vähän maalarinteippiä, vähän automaalia ja siitä se syntyi. Kong sai ihkaoikean olutkasteen (vrt. laivoissa shamppanjapullo kylkeen), kun siirsimme pressua ja rummun vieressä ollut olutlasi kaatui läiskytellen sisällön uudelle maalipinnalle. Se oli oikeastaan piste iin päälle, sillä me olemme enemmän olut- kuin skumppakansaa. Ainakin näissä futispiireissä.

Iloitsimme siitä, että monet viime kauden pelaajista ovat mukana ensi kaudella ja parin vuoden takainen waleslaissuosikkimme Martyn Lancaster on taas saatu ruotuun pelattuaan viimeksi Ft Lauderdalessa. Kaveri oli paikalla tänään ja kävi moikkaamassa meitä. Kuvassa sini-mustassa asusa.

Aika hauska iltapäivä kaikenkaikkiaan! Ties mitä keksimme ensikerralla. Pelikausi alkaa huhtikuussa, mutta me westsideläiset kokoonnumme ennen sitä hiomaan kannustusstrategioita vielä muutamaan kertaan.

19 and counting

Lauantaina 28.11.1992 seniori ja minä virallistimme suhteemme menemällä naimisiin ja joka vuosi sen jälkeen kysymme, josko vielä menisi yksi. Tähän asti on mennyt. Ensi vuonna pitää kehittää jotakin vallan alla tiders-erinomaista juhlistamaan kahta vuosikymmentä olettaen että... , mutta ei nyt hypätä asioiden edelle. Tänä vuonna löysin mielestäni aivan passelin lahjan itsellemme:

BB King tulee metropoliimme konsertoimaan 30.12. ja varasin meille liput. Jos se äijä jaksaa kahdeksankymppisenä plus risat huhkia maailman estradeilla, niin kyllä pitää mennä katsomaan häntä ja Lucille-kitaraa ja pysyä yhtä nuorekkaana.

Vieläkö menisi vuosi?

Adventtia ja askartelua

Kiitospäivän jälkeinen sunnuntai on perinteisesti ollut se päivä, jolloin menen juniorin kanssa joulukuusenhakumatkalle ja tänä vuonna tuo osuu myös ensimmäiseksi adventiksi. Suunta on tuttu puufarmi vähän matkan päässä meiltä. Vuosia sitten olimme hakemassa yhtä toista paikkaa, mutta eksyin ja satuimme onnkkaasti löytämään tämän ja siitä lähtien olemme aina käyneet Sugarlandissa. Siellä annetaan saha käteen ja lappunen mukaan, jossa kerrotaan puihin kiinnitettyjen nauhojen salat. Tänä vuonna oranssi nauha oli $25, valkoinen $30 ja keltainen $35 jne. Sanoin juniorille, että me valkataan jokin noista kolmesta. Sen kalliimpaa puuta ei kannata ottaa ja sitä paitsi alkavat olla jo liian isoja kuljetettaviksi.

Harhailimme pikkasen aikaa katsomassa puita ja sitten löytyi sopiva keltanauhainen mänty (mäntyjä se tosiaan ovat. Muutama seetrikin löytyisi ja stten saa valmiiksi kaadettuja kuusia, mutta ne on varmaan tuotu jostakin muualta ja ovat myös aika hintavia). Puut on sahalla vedetty joulukuusen muotoisiksi; eivät ne muuten noin kauniiksi kartioiksi kasvaisi. Juniori kaatoi puun näppärästi, se pakattiin muoviverkkoon, kiinnitettiin auton katolle ja sitten huristeltiin kotiin koristelemaan!

Ja tiedättekös, mitä tässä kuvassa oikein on? Päivän askarteluni tulosta. Olen tilannut lehden nimeltä Better homes and gardens. Se julkaisu täyttää Rouvan Varsinais-Suomesta ehdot ilmaukselle ällöpositiivinen, mutta sisältää kaikesta täydellisyydestään huolimatta kiintoisia sisustusjuttuja ja askarteluvinkkejä. Näitä pikkukoukkuja minä sitten väsäsin - idean sain vastikään ilmestyneestä joulunumerosta.

Tässä on yksi koukuista päässyt käyttöön eli joulupallon ripustukseen. Antaa myös peruskoristeelle oman pikantin pikkulisänsä. Noita voisi vääntää enemmänkin, kun materiaaleja sattuu olemaan runsaasti!

Ja olisikohan nyt glögin aika?

Ollaan kiitollisia

Tänään on marraskuun neljäs torstai eli kiitospäivä. Joulupäivän ohella se on ainoita päiviä vuodessa, jolloin kaupat ovat enimmäkseen kiinni ja useimmat ihmiset saavat töistä vapaata. Perhekunnat kokoontuvat suurin joukoin syömään kalkkunaa lisukkeineen ja viettämään aikaa yhdessä enemmän ja vähemmän onnistuneesti, Koska meillä ei ole sukua lähistöllä, niin oma kiitospäivänviettomme on usein sangen pienimuotoista. Kalkkunaakaan ei kannata paistaa kolmelle hengelle, joten ruoat tuppaavat olemaan vähemmän perinteisiä. Niinä kertoina, kun tapaamme muita samassa tilanteessa olevia orpoja piruja, on kalkkuna hyvinkin voinut olla osana menyytä, mutta tänä vuonna meidän "vakiopirut" japanilais-saksalainen pariskunta on matkoilla, joten se tipusesta.

Nälkään ei kuitenkaan ole tarkoitus kuolla. Juniorin ehdotuksesta meillä tehdään possun "spare ribsejä". Löysin filippiiniläisribsohjeen, mutta piti ruveta improvisoimaan, kun ei kotona ollutkaan tähtianista (laitoin fenkolinsiemeniä tilalle - maku on pikkasen samansuuntainen) eikä worchesterkastiketta (teriyakikastike sai kelvata) jne. Ohjeessa ei puhuttu mitään valkosipulista, mutta laitoin sitäkin aika reilusti.

Apropå valkosipuli. Satuin kuulemaan radiossa eilen konstin valkosipulin kuorimiseksi ja tänään oli hyvä tilaisuus kokeilla niksin toimivuutta. En tiedä, onko kellään muulla ongelmia sen silkkipaperimaisen kuoren kanssa, mutta minulla se liiskautuu joka sormeen ennenkuin saan sipulinkynnet paljaiksi. Otetaan kokonainen valkopuli ja kämmenellä mäjäytetään sitä niin, että kynnet erkanevat toisistaan. Vaatii kunnon karateotteen. Laitetaan ne kulhoon ja peitetään se toisella kulholla ja sitten ravistellaan marakassimaisesti 5-10 sek voimakkaasti ja nautitaan kovasta kolinasta. Kurkkaa kulhoon ja sinun pitäisi näkemän alastomia valkosipulinkynsiä. Myönnän olleeni hyvin epäileväinen jujun suhteen, mutta se tosiaan toimii. Niistäkin kynsistä, jotka eivät tulleet paljaiksi, lähti kuori uskomattoman helposti. Tuo konsti jää repertuaariin!

Oli siis lihaa ja ohje. Laitoin lihat kiehumaan sipulien, fenkolinsiementen jne kanssa ja menin ulos puoleksitoista tunniksi tyhjentämään kattokouruja lehdistä ja haravoimaan pihaa. Jessus, että niitä lehtiä riittää. Toissayönä saatiin vielä kunnon sade, niin lehdet olivat alta mukavan märkiä. Sain kourut ja tienreunan tonttimme edestä puhtaiksi ja sitten vielä puolet etupihasta. Sitten loppui puhti ja oli olusen aika.

Juniorilla riitti virtaa ja ehdotti aivan oma-aloitteisesti, että voisi mennä hoitamaan sen etupihan loppuun ja siellä se äijä nyt ahkeroi. Olen aivan otettu! Toisaalta mikäpä huhkiessa, kun kerran saimme mitä mainioimman ilman: aurinkoa täydeltä tuutilta ja asteita viitisentoista eikä tuule yhtään.

Tällä hetkellä ruoka on sellaisessa vaiheessa, että ribsit ovat uunissa paahtumassa, "sweet potato" -laatikko on juuri valmistunut ja perunat juniorin toivomaa perunamuussia varten ovat kiehumassa. Aterian kruunaa punasamettikakku. Tämä meidän on kaupan hyllystä ostettu, mutta ei mikään mahdoton kotona tehtäväksi; vaatii vaan aika tujauksen punaista väriä. "Red velvet cake" -ohjeita löytyy netistä reippaasti.

Loppuun vielä kuva uunituoreista ribseistä. Näyttää siltä, että juniorin pihaurakka on loppusuoralla, joten kohta syödään.

Hyvää kiitospäivää kaikille!

Syksyn merkit

Ei olla vielä putsattu räystäille kertyneitä lehtiä, mutta pitäisi raijata tikkaat ulos ja ryhtyä töihin. Ehkä huomisaamuna... Meillä ei ole sellaisia suojattuja kouruja, jotka eivät kerää lehtiä eli muutaman kerran syksyn mittaan (ja keväälläkin puiden pudotettua kukintansa) pitää tehdä ihan kunnon ruumiillista työtä. Kestää vajaan tunnin, kun kiertää talon ympäri ja käsipelillä putsaa kourut. Tämä oli pääsyy, miksi seniori aikoinaan halusi meille yksikerroksisen talon, sillä on toden totta kivempi touhuta sillä tasolla verrattuna kaksi/kolmikerroksiseen. Kaukokatseinen mies. En tiedä, ehkä vaihdamme kaikki nuo kourut samaan syssyyn katon uusimisen kanssa - se on edessä muutaman vuoden kuluessa.

Lehtiä kertyy paitsi räystäille niin myös kadunvarteen. Koska kaupunki ei käy lakaisukoneiden kanssa siivoamassa meidän lähiötä, niin itse kukin hoitaa oman talonsa edustan harkintansa mukaan. Minä haravoin, jotkut puhalluttavat lehdet pois ja jotkut antavat tuulen tehdä tehtävänsä. Kuten tästä näkee, en ole ollut vielä liikkeellä haravani kanssa. Ehkä huomisaamuna... Ja jos näyttää siltä, että asfaltti halkeilee, niin pitää paikkansa. Kuulin asukasyhdistyksen kokouksessa, että meidän kadunpätkä kuuluu "lähiaikoina uudelleenpäällystettäviin". Vaikea sanoa, miten kaukana ´lähiaikoina´ on.

Ihastuimme aikoinaan tähän lähiöön isojen lehtipuiden takia. Siihen aikaan 90-luvun lopulla täällä oli hurja rakennusbuumi ja rakentajat ostivat isoja maa-aloja, hakkasivat ne paljaiksi, rakensivat talot ja istuttivat pikkuräppänäpuita, jotka sitten vaihtelevalla menestyksellä kasvoivat. Onneksi meidän alue on rakennettu ensinnäkin parinkymmenen vuoden aikana, niin talojen tyylissä on mukavaa vaihtelua ja toisekseen tämä on rakennettu puita säästäen. Meidänkin pihassa on isoja tammia sun muita ja rakennuttajan jäljiltä japaninvaahtera, joka ei tosin muutu yhtä tulipunaiseksi kuin tämä naapurin pihassa oleva, jota kadehdin joka syksy.

Isojen puiden myötä pihamme pohjoisreuna on sangen varjoisa, mutta toki löytyy kasveja, jotka viihtyvät noissa oloissa. Jos se tontinreuna olisi yhtään kostea, niin tykkäisin saniaisista, mutta nyt on tyytyminen kuunliljoihin. Ne ovat kiitollisia kasveja, jotka tunkevat maasta joka kevät, kasvavat rehevästi koko kesän, tykkäävät kyttyrää ilmojen viilenemisestä syksyllä ja painuvat talviunille, mutta ilmestyvät taas uudelleen seuraavana vuonna.

Tämä ihanan värikäs piha on kadun toiselta puolelta. Talo on juuri nyt tyhjillään ja olen itse asiassa ollut hieman yllättynyt, ettei se ole vielä mennyt kaupaksi, sillä ainakin ulospäin se on ihan OK. Tosin se muutaman vuoden takainen asuntobuumi on kärsinyt todellisen mahalaskun erityisesti holtittoman lainanannon takia ja nyt on tukkukaupalla huoneistoja mennyt lunastukseen. Tuo talo kuuluu niihin. Ehkä se vielä löytää itselleen sopivat uudet omistajat, sillä tonttikin on minusta aika kiva.

Vaikka olenkin syksyllä syntynyt, niin vuodenajoista tykkään kovasti kevään heleänvihreistä sävyistä. Toisaalta syksyssä on jotakin ihanan mahtipontista. Nuo punaiset puutkin ovat kuin jykevää samettia. Viimeinen hurraahuuto ennen rauhoittumista talven tuloon.

Se on haluviini nyt

Tervetuloa hirmuiseen haluviinipihaan! Täällä teitä odottavat kaikenmoiset kauheudet ja kummitukset. Ja karkkia saatte mahanne kipeiksi kiitos viikatemiehen kauppareissun.

Kidutamme teitä, vankiraukat, teräasein ja ketjuin ja usutamme myrkkyhämähäkit kimppuunne!

Vain rippeet jäävät jäljelle teistä, jotka uhmaatte tätä paikkaa. Tämä on kuin Hotel California: "you can come but you can never leave".

Kissatkin nauravat peräänne, kun viikatemies tekee teistä selvää...



HUU! Ja ensi vuonna uudestaan.